Oltiin taas lomalla Vieremällä. Luvattiin viedä poutaa mukanamme – vietiinkin edes pikkuisen… Sadepäivinä oli aikaa seurata kylän, ja naapurikuntienkin, arkielämää ja auringon porotellessa syötettiin itikoita ja muita ötököitä vatukossa ja herukkapensaissa.
Kummasteltavaa riitti tämän loman aikana, mutta oli aihetta kehuihinkin.
Heti loman alussa kummastelin pienelle kylällekin ehtinyttä byrokratiaa, joka ei tunne pienintäkään inhimillisyyden hitua. Pankkiasiointi toisen puolesta oli viedä hermot, enkä todella ollut ainoa ihmettelevä. Kun pankki on auki kerran viikossa pari tuntia, joutuu jonottamaan pitkään. Jonotuksen jälkeen luukulle päässeillä asiakkailla ei ole minkäänlaista yksityisyyttä: asiat hoidetaan odotustilan yhteydessä olevalla tiskillä. Meidän kohdallamme asian hoitaminen ei edes onnistunut, kun koko elämänsä samassa pankissa asiakkaana olleen henkilön allekirjoitusta ei paperisessa, todistajien allekirjoittamassa valtakirjassa hyväksytty. Nykyään kaikki pitää hoitaa verkossa, paperi ei kelpaa. Entä kun ei ole verkkopankkia ja liikuntakyvytön asiakas on joutunut tahtomattaan hoitoon toiselle paikkakunnalle? Säännöt on sääntöjä, se ymmärrän ja surullisena ajattelen kaikkia niitä vanhuksia, jotka ilman digitaitoja yrittävät saada asiansa hoidetuksi. Yhden turhan pankkimatkan jälkeen sovimme ajan naapurikuntaan tunnistautumaan. Turha odottaa, että ajanvaraus täsmäisi – eihän se täsmää juuri missään… Invataksin mittari raksutti reippaasti asioita selvitellessämme! Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi.
Nyt, kun vanhusten asia on meilläkin ajankohtainen, Vieremän hoitokodin kohtalo jäi kaivelemaan mieltä. Kylällä on upea, uusi Kesälampi -hoitokoti, mutta uusia asukkaita sinne ei oteta, vaikka kuulemani mukaan paikkoja siellä olisikin vaikka millä mitalla. Naapurikuntien hoitokodeissa vieremäläiset vanhukset itkevät yksinäisyyttään, kun eivät tunne siellä ketään ja ympäristökin on ihan outo. Häpeäksi tämä tällainen on muuten niin hyvää nimeä niittäneelle kunnalle! Toivottavasti kunta löytää ratkaisun tähän ongelmaan pian.
Pientä ihmetyksen aihetta riitti myös tiessä, joka on ollut päättyvä tie muistaakseni koko sen olemassaolon ajan. Päivittäin tien päässä käy useamman kerran autoja (vieraspaikkakuntalaisia?) kääntymässä, kun tie päättyykin metsään. Mielenkiinnolla odottelemmme, koska kunta ehtii laittaa Mäntytielle sen puuttuvan “tie päättyy” – liikennemerkin?
Mutta muuten peukutan Vieremälle. Varsinkin kirjaston ystävällinen ja auttavainen henkilökunta ilahdutti, kun lomalaisillekin löytyi rauhallinen työnurkkaus aikaan katsomatta. Myös kaupoissa vastassa oli sateesta huolimatta vain aurinkoisesti tervehtivä henkilökunta. Ja kauppojen asiakkaatkin avuliaasti neuvoivat meitä, jotka emme aina tiedä, miten mikin asia toimii nykyään Suomessa.
Vieremällä riittää toimintaa. Näin kansalaisopiston uuden esitteen ja olen vieläkin kateudesta vihreä! Ei meillä sellaista tarjontaa ole. Jos asuisin Vieremällä, olisin varmaan joka päivä jossain kurssilla tai harrastuspiirissä. Torielämä oli sitten viime vierailumme vilkastunut huomattavasti. Toria ei näytetä käytettävän vain myyntipisteenä, vaan sinne tullaan myös tuttuja tapaamaan. Vähän kaipasimme torikioskia – ne lomalaisten kaipaamat suuret, ihanat suomalaiset jäätelötötteröt syötiin nyt naapurikuntien toreilla. Kesäkahvila oli muuttanut Rientolaan ja ehti sulkeutua ennen kuin ehdimme siellä käydä.
Nissilässäkin kävimme. Kylämarkkinoilla. Siellä menivät mustikat ja mustaherukat sekaisin, mutta väliäkös sillä, kun muuten oli niin rattoisaa ja väkeä paikat pullollaan. Kiva tapahtuma!
Vieremän keskustassa juhlittiin lomamme loppupuolella Lyhty-juhlaa ja koko keskusta oli täynnä tapahtumia. Kunnanjohtajan opastuksella oli mahdollista käydä aamupäivällä jopa puolukkaretkellä. Liekö löytynyt jo puolukoita, mutta ajatus ainakin oli hyvä. Kirjastossa esitettiin mykkäelokuva live-musiikin säestyksellä – siitä tykkäsin! Rientolaan oli järjestetty alkuillaksi 55-plussalaisille disco, jota odotin jo monta päivää: liikettä marjastuksesta jäykkiin niveliin ja reipasta menoa tuttujen kanssa! Mutta eipä tällä kertaa disco senioreita kiinnostanut. Osallistukaa ihmeessä ensi kerralla, kun jotain järjestetään – muuten menee järjestäjiltäkin into keksiä uusia tapahtumia.
Lyhty-juhlan pienet kynttilälautat järven pinnalla illan hämärtyessä kelluivat tuulenvireen puuttuessa koko ajan itsepäisesti rantaan, mutta kylän puuhamies Juha jaksoi niitä päättäväisesti siirrellä jatkuvasti kauemmas veteen. Samaa päättäväisyyttä – ja viisaita päätöksiä – toivotan jatkossa kaikille kunnan päättäjille.
