“Olitteko Suomessa lomalla?” “Joo, Vieremällä.” “Siellä urheiluopistolla?” “Ei Vierumäellä vaan Vieremällä, Kuopion ja Oulun välillä.” “Ai jaa…” Ei ollut ensimmäinen kerta, kun loman jälkeen käytiin tällainen keskustelu. Ennen lisäsin selostukseeni “siellä, missä Suomen, ehkä maailman parhaat metsätyökoneet, Ponsset, valmistetaan.” No, eihän alankomaalaiset metsätyökoneita tarvitse, joten ei sekään asiaa paljon valota, mutta kun sen sanoo täydellä ylpeydellä, jää ainakin nimi mieleen.
Nykyään syntymäkunnan meriittilista on pitkä ja on yhä suurempi syy olla ylpeä Vieremästä. Joskus mietin, miten jossain pystytään puhaltamaan yhteen hiileen ja saadaan aikaan melkein ihmeitä kun taas jossain muualla asukkaita ei saa yhteistyöhön, vaikka miten yrittäisi – koko ajan joku on painamassa jarrua.
Monen monessa lehdessä on kehuttu Vieremää vireäksi kunnaksi, jossa Ponsse on vetäjänä saaden pienempiä yrityksiä peräänsä. Niinpä sinne kylän keskustan rajalle onkin kasvanut melkoinen teollisuuskylä. Siinä, missä monien kylien vireys hiipuu, Vieremällä menee hyvin.
Kunnassa näytetään ainakin täältä kauempaa katsottuna tehtävän hyviä päätöksiä. Kylälle on saatu aikaan uusi hoivakoti, terveysasema, uusia asuntoja, tori. Kaupat ovat säilyneet. Vahinko vaan, että pankkiasioita voi hoitaa vain yhtenä päivänä muutaman tunnin ajan, mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan. Loman aikana huomasin, että työnhakijoille järjestettiin kurssitusta ainakin riksakuskiksi ja järjestyksen valvojaksi. En tiedä, onko sellaista ollut aikaisemmin. Joka tapauksessa jatkoon sellaiset aloitteet!
Kylän yrittäjät ovat järjestäytyneet hyvin ja he, ja varmaan monet muutkin, keksivät vapaa-aikaan virikkeitä: meijerin montussa on laulettu jo monena kesänä, Vieremän metsissä vaellettu milloin milläkin teemalla ja syyskausi aloitettu jo pitkin perintein kumpparikävelyllä. Ulkona järjestetään toripäiviä, markkinoita, joulun avajaisia, milloin mitäkin niin aikuisille kuin lapsille. Ja sisätilat täyttyvät talvisin erilaisista tapahtumista. Kansalaisopiston mielenkiintoiset kurssit saivat ainakin minut kateudesta vihreäksi. Keskustassa on Einarin puisto, jossa vanhakin voi sopivasti venytellä kankeita jäseniään ja seurata pikkupiipertäjien touhuja.
Kylän keskustassa ollut Rientola, josta minulle tulee aina mieleen kouluajan hiihtokilpailut ja tanssit, purettiin ja tilalle kohosi upea uusi Rientola. Suurkiitokset siitä ”Ponssen Juhalle”, joka jaksaa olla niin monessa mukana ja ymmärsi, että kylä kaipasi kylätaloa. Vahinko, että lomamme loppui juuri kun eräs tuttava juhli siellä syntymäpäiviään. Jäi vielä näkemättä kylätalo sisältä, mutta kuten täällä sanotaan: “Se, mikä on tynnyrissä, ei happane” eli jäipähän vielä jotain ensi kesäksikin.
Viime kesän uutuus oli Heinäjärven rantaan rakennettu lintutorni. Makeat naurut nauroimme, kun lenkkikengissä sinne yhtenä päivänä menimme: vettä joka puolella eikä torniin päässyt kuin kumpparit jalassa – tai avojaloin. En tiedä, oliko kuivan kesän laskelmavirhe vai tarkoituksellako oli niin rakennettu. Jos joku tietää vastauksen, mielelläni kuulisin. Mutta hieno oli lintutorni ja lintujakin ihan tarpeeksi ihailtavana. Varmaan kiva paikka erilaisten ryhmien vierailuille ja koululaisten oppitunneille.
Se, mitä myös aina kehun, on Vieremä hiihtopitäjänä. Mutta nyt siellä on superjuoksijakin. Hyvä, kun urheiluperinteitä pidetään kunniassa. Ehkä pitääkin nyt alkaa puhua urheilupitäjästä. Urheilukenttä on saanut uuden ilmeen ja tarjoaa monia mahdollisuuksia lapsista aikuisiin. Ihan äskettäin kuulin, että Alankomaissa lasten hyppy-, heitto-, juoksu- ja tasapainokyky ovat romahtaneet, kun lapset istuvat tuntikausia päivässä liikutellen vain sormiaan erilaisten laitteiden näppäimistöillä. Varmaan Suomessa huolehditaan siitä, ettei suomalaislapsille käy samoin – varsinkin Vieremällä?
Särön tähän hehkutukseen tuo kesällä päänsä nostanut ilkivalta. Mutta luotan siihen, että sekin ongelma ratkaistaan Vieremällä yhteistuumin ja asiallisesti.
