📜 🎄 ♥️ 🎅 💟 🆗

Joulun kaunis tarina saa loppiaisena lisÀkseen ulkomaiset tietÀjÀt. Muitakin juhlanaiheita perinteisiin on maailmalla kertynyt. ErÀin paikoin tiedetÀÀn kolmen itÀmaantietÀjÀn nimetkin, paikoin heitÀ on ollut vÀhemmÀn tai muutama enemmÀn. ErÀÀn tarinan mukaan he olivat kuninkaita. Ja eri mantereilta.

MissÀ tiede on nykyisin? tietokoneella netissÀ, mutta kammioita tietenkin löytyy, minkÀ koronarokotekin osoittaa. TÀhtiÀ tutkittiin etenkin idÀssÀ, mutta myös lounaassa EgyptissÀ, missÀ oli kÀytössÀ jo ammoin vuosikalenteri. Roomalainen Ceasar kopioi sen roomalaiseen kalenteriin ja sieltÀhÀn se sitten saapui meillekin. Siis esimerkiksi juutalaisten kuukalenterin korvannut aurinkokalenteri. ItÀmainen lÀÀketiedekin oli arvossaan ja kysyttyÀ noihin aikoihin.

ItĂ€maiden viisaudesta lammaspaimenten antiikin ajan kansaan nĂ€hden voi vain arvailla. Viisaus ilmenee siis juuri loppiaisena. TĂ€llöin muistellaan joulutĂ€hden johdattaneen tietĂ€jĂ€t kuninkaallisine lahjoineen Rooman maakunnan Betlehemiin. Samoin muistellaan kuningas Herodeksen yritystĂ€ pitÀÀ niskuroiva kansa kurissa estĂ€mĂ€llĂ€ uuden vallan leviĂ€minen – varmuuden vuoksi tapettiin kaikki vastasyntyneet. Mooseksesta ja parista muusta tapauksesta oli kaiketi siis opittu jotain. Uusi aika kuitenkin joulun tarinassa alkaa. Loppiaisena vain lopetetaan tuo syntymĂ€tarinan juhlinta. 

Aikoinaan jouluaika Suomessa jatkui vielĂ€ kotvan, mutta nykyisin on töitĂ€ ja kuusi viedÀÀn pois (alkaa se jo kuivua muutenkin). PitkĂ€ lomailu joulun tiimoilta vĂ€istyy ja arki alkaa. Kinkutkaan eivĂ€t kuulemma mene kaupaksi edes alennushintaan kerrotaan netissĂ€. Mutta, odotellaanpa taas seuraavaa joulua … Joulumieli sĂ€ilyy juhlan myötĂ€ ja saa uusia kannattajia.

ElÀmÀ jatkuu


Kommentit

  • Arja Hakala

    NiinhÀn se menee, ettÀ varsinkin sianlihakinkkujen kÀyttö on vÀhentynyt merkittÀvÀsti nyt ja viime vuosina. Ja yleensÀkin punaisen lihan kÀyttö.

    Lihaa ei muutenkaan suositella joka pÀivÀ syötÀvÀksi.
    Itse kÀytÀn ruokavalmistuksissa broilerinlihaa, jo niin tehnyt 16 vuoden ajan.
    Veren kolesteroliarvot pysyvÀt ihanteellisina.
    Toki siihen vaikuttaa muun muassa rasvojen kÀyttö.

    Taaplataan tervettÀ vuotta 2022!

    • Eino J. (maallikkona)

      Taaplataan tervettÀ vuotta 2022!
      Kiitos kannustavasta kommentistasi. Muistelen, ettĂ€ tuo broileri luetaan vĂ€hĂ€rasvaisena terveellisiin aineksiin. Onkohan se sekin tĂ€tĂ€ ’punaista lihaa’?

      SinÀnsÀ olen havainnut nuo lihatuotteitten terveystiedotteet, ja myös jonkinlaista liikehdintÀÀ vihreÀn ruoan puolesta. Kotimaisia juureksia on saatavilla talvisin, omenat loppuvat kaupasta kevÀttalvella, ja suomalaisia tomaatteja sekÀ kurkkua saa hieman kalliimmalla hinnalla kuin ulkomaiset, vaikka jokunen yrittÀjÀ ilmoitti sulkevansa kasvihuoneensa kallistuneen sÀhkön vuoksi. Muhennoksia tulee suomalaisista tuotteista laitettua, mutta kuten olen pohdiskellut, valmistuksessa kÀytÀn pÀÀasiassa vain em. kotimaisia raaka-aineita. No, ehkÀ mandariineja tulee osteltua ja tietysti kahvia, kun ne eivÀt vielÀ viihdy Suomen kesÀssÀ.

      Lueskelin tuosta lihasta Ă€skettĂ€in erÀÀn evoluutiobiologin teosta, missĂ€ kerrottiin mm. ettĂ€ esivanhempien aivot kasvoivat silloisia (nykyisiĂ€) apinalajeja suuremmaksi, kun metsĂ€styksestĂ€ saatiin paremman ravintoarvon omaavaa liharavintoa. Nykyihmisen suolistokin on lyhentynyt tĂ€mĂ€n sekaravinnon ansiosta tuon miljoonien tarkasteluvuosien kestĂ€essĂ€. Ruoan kypsennys, juurekset ja niistĂ€ tehdyt sekaruokamuhennoksetkin, lisĂ€sivĂ€t ja parantavat samoista aineksista ravinnon saantia – kypsennettĂ€essĂ€ kun ravinteet irtoavat vaivattomammin. SinĂ€nsĂ€ nykyisin ylipainosta ja liikalihavuudesta uutisoidaan runsaasti, saamme, tai sanotaanko: syömme aivan liikaa nykyisin monipuolisesti saatavilla olevaa ruokaa.

Kommentointi on suljettu.