Lähempi tuttavuus – sinunkaupat

Isänpäivän lähestyessä moni isä on elänyt kumppaninsa myötä parisuhteessaan vuosikymmeniä, eräs tuttavani jo kuusikymmentä vuotta.

Avioliitto on ollut pitkään tavoitetila.

Aikoinaan oli jopa vanhanpojan ja -piian korkeampi vero tähän kannustamassa. Seurustelu- ja yhteiskunnan normit olivat tuolloin ja nyt erilaiset. Etikettisäännöissä 1940-luvulla tuli hyväksytyksi, että tyttö saattoi poiketa ennen kihlausta poikamiehen asuntoon iltateelle, kun vuosikymmeniä myöhemmin opiskelijajuhlat, telttailumatkat festareille ja yökyläily on jo vapaata monelle.

Liitot kestävät kun ne solmitaan kestävästi?

Yksin sinkkuna eläminen on sinänsä yleistynyt, ilmeisesti ilman että jokaiselta puuttuisi kumppaniehdokas tai ihmissuhteitten rakentamistaidot olisivat vajaat. Joistakin puutteista kertonee pienellä ryhmällä yhteiskunnassa nykyisen tasa-arvon ja sen mukaisen henkilön itsenäisyystason vallitessa esiintyvä häirintä, tai sellaisen kokeminen.

Mikä on muuttunut?

Osa häiriöitten kokemuksista saattaa johtua siitä että etikettisäännöt ovat muuttuneet vapaimmiksi.

Aiemmat sinunkaupat, tuo lähempi tuttavuus siis, oli vaihe missä teitittelystä luovuttiin vanhemman tai arvokkaamman henkilön aloitteesta. Käytös opetettiin kunnioittavaksi ja muodollisemmaksi kuin ehkä nykyisin?

Kun aikoinaan tytöt tarvitsivat esiliinan ja vierailut olivat rajallisia, vanhemman naisen suojelusta, ja myöhemminkin käyttäytymissäännöstö päättyi suunnilleen kotiovelle (pöytätavat jne.), minkä jälkeen alkoi yksityiselämän puoli, niin viimeisimmät näkemäni nuorten käytösoppaat antavat neuvoja jo lakanoitten välissä toimimiseen, yltäen seuraavan aamun erohetken kohteliaisuuksiin saakka – ehkä pieniin valkoisiin valheisiinkin johdattaen.

Nykyisin ehkä hieman vanhahtava avioparin kohteliaisuus ilmeni aikoinaan tarinassa siinä, että nuorikon hotelissa viettämän hääyön jälkeen sulhanen pyyhki nuoruusvuosinaan usein verta vuotavan nenänsä häävuoteen lakanaan. Kun aviopari vietti vuosikymmenten jälkeen samassa hotelissa hopeahääpäiväänsä (tai vastaavaa vielä myöhäisempää merkkipäiväänsä), vaimo muisti hääyön jälkeisen aamun, ja niisti lakanaan nenänsä.

Tasa-arvoon oppiminen ottaa aikansa.

Oppiakin on hankittava oikeista tulkinnoista ja säännöistä. Kun ammoin tarinan mukaan mies raahasi kiinni saamansa naisen hiuksista luolaansa, niin vielä muinaisen Raamatun aikoihin, mistä edelleen kirjoituksia luetaan eniten painettuna teoksena, naisen asema vertautui omaisuutena erään kommentaattorin mukaan vuoheen.

Ihmislajin kehityksessä miehen ja naisen kestävä kumppanuus lienee jo alkuaan ollut todellinen, joten kaupungistumisen mukanaan tuoma naisen kotiin sulkeminen lienee ollut vain kulttuurillinen välivaihe. Meille on suotu rakastuminen parisuhteeseen johdattelevana mekanismina – olkoonkin että sen sanotaan kemiallisesti sumentavan harkintakyvyn – mutta siltikin.

Naisen paikka oli kotona itäisissä kulttuureissa. Eräillä oli monivaimoisuudessa haaremit, joita eunukit vartioivat. Vastaavasti antiikin Kreikan kaupungeissa naiset olivat kotona. Julkisesti vain hetairat liikkuivat kaupungilla. Avioliitot sovittiin sukujen kesken varsin monessa kulttuurissa – ilmeisesti jossakin päin vielä nykyisinkin.

Keskiajan käyttäytymiseen krouveissa liittyi tuo lehtiin päässyt kouriminen. Tämä ilmeni eräästä aikaa selvittäneestä teoksesta. Tavat olivat karkeita. Tarinat tosin kertovat viime vuosikymmeniltä näin olleen esimerkiksi myös Suomen naisvaltaisilla työpaikoilla; että merimieskin olisi siellä punastunut, jos olisi ryhtynyt siellä naisille kukkoilemaan. Näin on saattanut ollakin. Olemme saattaneet sivistyä noista ajoista tai kesyyntyä tai ronskille käytökselle ei enää ole tilausta – tai tuota kaikkea.

Seurustelulle ja ihmissuhteille on edelleen tilaus

Niin, eräs tutkija selosti teoksessaan, että miehellä on luontainen kyky havaita hedelmöitystä odottavat naiset yhdellä silmäyksellä jopa seitsemänkymmenen henkilön naisryhmässä. Jokin se on mikä vetää puoleensa …

Miten alkuperäiset aistimuksemme ja luontaiset lajin taipumuksemme tulevat esiin arkipäivän tilanteissa, kun niin miehet kuin naiset liikkuvat, toimivat ja oleilevat samanaikaisesti eri tiloissa ja tilanteissa? Teemmekö jotain epäsopivaa myös tietämättämme?

Niin, aviopuolisot ovat neutraalimpia kuin sinkut, sanotaan – sinkulla on enemmän aina haku päällä (kuten sinkkuelämäsarjassa)? Tieteilijät selvittävät taustat tarkemmin, mutta ilkeämielisyyttäkin ja pahansuopaisuutta varmasti osaan mediassa kerrotusta nimittelystä ja häiritseväksi koettuun käytökseen liittyy – ja tämäkin on korjattavissa.

Mutta että: tottahan seurustelulle on olemassa sijansa tässäkin yhteiskunnan kehitysvaiheessa – tasaveroisesti ja riittävän romanttisesti – kuten kukin hyväksi näkee. Eikö vain? Suuri enemmistö on tuon kunakin aikana osoittanut toteen … kaksi nuorta kun riijustaa, se on ämmistä kumma (tai jotain Tauno Palon rallissa)

 

Jätä kommentti

*