aikamerkki klo 12.00

Lapsuuteni radio oli kaunis kotimainen puukuorinen laite. Se oli hankittu ilmeisesti jo ennen sotia. Ulkorakennuksen ja kamarin päädyn väliin oli vedetty pitkä lanka antenni. Muistamme esimerkiksi Lahden maamerkkinä toimineet radiomastot. (Suomi muuten joutui luovuttamaan Lahden radioaseman taajuuden sotakorvauksena Neuvostoliitolle – tilalle saatiin hieman huonosti kantava taajuus.)

Kamariradion virtalähde oli suurikokoinen paristo, jota vanha kansa kutsui anotti-patteriksi. Toinen virtalähde oli lasikuorinen hehkutusakku. Akku oli jouduttu lataamaan meijerillä kirkonkylän kauppareissulla käytäessä.

Radio oli aikoinaan ylellisyystuote, kuten televisio tämän jälkeen. Keskusteluihin livahti usein sanonta, että on meillä radio. Tämän vuoksi radio-ohjelmat tavoittivat suomalaiset sitä mukaa kun radio yleistyi kotitalouksissa. Kansa tahdistui samaan äänimerkkiin vuosikymmenten saatossa. Saattaa olla, että eräät kulttuurimme osat tahdistuivat yhteiseen elämään paremmin kuin toiset, ja toiset huonommin kuin toiset. Monet saattavat edelleenkin elää hamassa muinaisuudessa, jos nyt tohtii viitata vaikkapa monituhatvuotiseen uskontojen historiaan.


Ilmeistä on, että jossakin vaiheessa oli kuitenkin olemassa kaikkein yhtenäisin suomalaisen kulttuurin aika, mikä on alkanut (jälleen) eriytyä mitä erilaisimmiksi ryhmiksi. Nykyisin ohjelmatuotantokin jo ottaa nämä eri ryhmät huomioon, eikö vain. Talvisota on varmaankin ollut yksi todellinen tahdistin, mitä suomalainen yhteiskunta on kokenut. Radio oli jo tuolloin hyvä apu ja lisä tiedottamisessa.


Kuten tiedetään, alkuaan radio-ohjelmia – tai kanavia – oli yksi. Myöhemmin puhuttiin yleiskanavasta ja rinnakkaisesta, kun kanavia oli jo kaksi. Samoin televisiokanavia oli alkuaan yksi, mutta varsin pian aloitti kakkonen sekä yleisradion kanavilla mainostelevisio … Yhteiskunta monipuolistui ja moniarvoistui kaiken aikaa – talouskin kasvoi kohisten.


Yleisradio on liittynyt vahvasti elämääni – Viisivuotiaana ihastelin naapurin pojan kotonaan rakentamaa radiovastaanotinta. Se oli hieno. Suomessa varsin uusi teknologia veti puoleensa ja valitsin sen ammatikseni. Kenties lapsuuteni radiot ja 1960-luvulla yleistynyt televisio johtivattähän ammatin valintaani. Opiskelin kolme vuotta pelkästään radio- ja televisiotekniikkaa. Artikkelikuvassa oleva käyrä viiva on luokkasormukseemme otettu radiotekniikassa keskeisesti tunnettu kuvio.


Kuopiossa painettiin 1900-luvun alkuvuosina neljää sanomalehteä.

Sanomalehdet olivat eri puolueisiin tai aatteisiin sidottuja äänenkannattajia. Jäljellä niistä on enää yksi, eikä sekään enää alkuperäisillä juurillaan, mutta radio- ja televisiokanavia tai yhtiöitä on lukuisa määrä – ne kuuluvat ja näkyvät kaapelitelevisiosta ja satelliittien kautta – ja tietenkin antenniverkon kautta.

Kun poliittiset lehdet ovat lakanneet, kun puolueet muuttivat lehdistötukensa viestintätueksi tai vastaavaksi, on Yleisradio oikeastaan valtakunnassa se ainoa laajakatseinen, tai sanoisinko puolueeton viestintäkanava. (Hyväksytään myös: monipuolueinen)


Laajassa katsannossa näen, että kaupallinen media on kapitalisoitunut – tai sanoisinko – ainakin porvarillinen. Jokainen voi tietenkin itse tutkia ja pohtia, mitä kuusta lehden toimituksen on kuuleminen; mainostajat rahoittava suuren osan menoista ja varmasti omistajankin olemus taustalla vaikuttaa, jos ei muuten niin tulostavoitteiden ja irtisanomisten kautta viimeistään – samalla linjalla lienevät myös kaupalliset televisiokanavat, vaikka ketään loukkaamatta, täydellistä toimituksellista riippumattomuutta ei saavutettaisikaan.


Viime vuosina on kaupallinen lehdistö ollut lähes sotajalalla yleisradiotoimintaa vastaan – lähinnä sen rahoitustavan vuoksi ja ilmeisesti myös sen vuoksi, että nähdäkseni loppupeleissä lehdistötalot tahtoisivat muodostaa viestintämonopolin oikean tiedon jakamisessa – ja sen sivussa mainosmarkkinoillakin – näin olen tuumaillut. Ilmeisesti samalla asialla ovat vielä tätä edellä kaupalliset televisio- ja radiokanavat (joista osa taitaa kylläkin jo kuulua samoihin konserneihin). Monipuolisuuttahan tämä tietenkin edustaa ja sanan vapautta jne.

Pohdin näitä asioita yleisemmin kun on sen aika. Vaikka lehdistö ja televisio samankaltaistuvatkin kaiken aikaa – kumpaakin mielestäni tarvitaan – kunhan omat reviirit löytyvät. (Sananvapausväitöskirjasta luin kesällä, että ”vapaa lehdistö” on karttanut sääntelevää lainsäädäntöä, kuten Yleisradiollakin on omia sisäisiä ohjelmatoiminnan valvojiaan …)


Oma käsitykseni on, että yleisradiotoiminnalle on olemassa edelleen tilaus.

Kun kaupallisella kanavalla roikkuu, mainoksia tulee lähes solkenaan. Euroopan yhteisö jopa määräsi takavuosina, että Suomessa(kin) on tihennettävä mainostaukoja – olisiko tuo muusta johtuvana yhteistyönä kiellettyä kilpailuyhteiskunnassa, mutta nykyisin ne on tahdistettu kaikilla kanavilla samaan aikaan, että jos vaihtaa kanavaa, ovat mainokset jokaisella kaupallisella kanavalla esillä. – Yleisradion elokuvat ja jaksot saa katsoa keskeytyksettä – mikä on rauhoittavaa.

On tietenkin hyväksyttävä myös se, että kauppa se on joka kannattaa – että mainoksista saa mitä ensiarvoisinta uutta tietoakin – oppii puhumaan ja esiintymään tehokkaasti. Tämä taito oli erityisen tärkeä nuoruuteni toisessa ammatissani myyntityössäni, millä rahoitin osan opiskelustani. Mainonnan ja median lukutaito on tietenkin hyödyksi koko eliniän, olipa ammatti sitten mikä ja missä tahansa.


Hyvä Me – meillä on oma televisioyhtiö Parhainta menestystä sen ja meidän yhteisille tuleville vuosillemme!

Tervehtien

Eino J.


Niin, aikoinaan uskottiin, että radioaallot etenevät ”eetterissä”. Sanonta oli yleisesti käytössä. Ohjelmaa lähetettiin eetteriin …

 

Jätä kommentti

*