Aseita muukalaisille?

Onnittelut poliisikunnalle luottamuksesta!

Kerrottiin äskettäin pääutisissa. toinen ja kolmas sija on jo unohtunut …

 

Miten suomalainen pienehkö poliisikunta tulisi järjestää vastaamaan kansakunnan koostumusta?

Lieneekö seikassa jokin haaste tai ongelma kun poliisijohto on useamminkin toivonut koulutukseen hakeutuvan maahanmuuttotaustaisia(kin). Lapsuudessani Suomessa asui suomalaisia; kakketi väki ryhmiteltiin jo silloin kantasuomalaisiin, kantaruotsalaisiin, saamelaisiin ja (ehkä eniten meistä ulkomaalaisina pidettyihin) mustalaisiin (nykyisin romaneihin).

  • Lieneekö pidetty tilastoa, montako mistäkin ryhmästä on hakeutunut poliisin ammattiin?
  • Montako romanien ryhmään kuuluvaa olisi pyydetty hakeutumaan poliisikouluun? tai saamelaista?

Pohjanmaalaisessa tv-elokuvassa oli nimismiehenä mustalaispoika ja ekonomina yritysvaltauksissa tv-elokuvassa Satumainen Onni [Kun Hunttalan Matti Suomen osti]. Matti ”Onni” taisi ehdottaa, että avustaja hienostelisi nimensä lausumisessa, jokseenkin, että dabuljuu hagart – olisiko ollut Haagertin poikia tämä Walto. Muita henkilökuvauksia ei tule viihteen puolelta mieleeni julkisista viroissa palvelevista Suomen romaneista. Kylläkin kulttuurin alata mielessäni on useitakin ansioituneita. Musiikissa on mustalaisruhtinaita, esim. operetti vuodelta 1915 (ollaan niinkuin pääskyset … -sävelmä). Esim. Taisto Tammi oli 1960-luvun suuren tangobuumin suosituimpia tähtiä, ja hän oli ensimmäinen suomalainen romaniartisti, joka pääsi laulamaan levylle. Taisto Lundberg (1945–1979) levytti levy-yhtiön valitsemalla taiteilijanimellä.

 

Etnisten ryhmien menestyksestä Suomessa ei liene tilastoa.

Pohdin jo edellä, moniko saamelainen tai romani on ryhtynyt poliisiksi? – Poliisiin tahdotaan enemmän väkeä eri kansanryhmistä. Etnisyys on noussut parrasvaloihin Suomessakin. Kaiketi poliisihallinto tahtoo pysyä aallon harjalla. Esimerkiksi Kuopion poliisilaitoksen johto piti aikoinaan hyvät välit romaniyhteisöömme. Savon Sanomissa oli usein juttuja asiasta, ja muistiini on jäänyt valokuva esimerkiksi siitä, kun poliisijohto vieraili paikallisen mustalaisyhteisön johtohahmon merkkipäivillä.

Täytyy joskus pohtia lähemmin, Kuinka pitkä aika on oltava suomalainen kyetäkseen valtion virkaan.

Ilmeisesti harjoitteluaika voi olla lyhyt tai kansalaiskunnon hankkimiseen käytetty aika, jos hakeutuu esimerkiksi sisäasiain ministerin tehtävään – kuukausi tai pari?

  • Otsikollani mallinnan sitä, että kuinka pian sitoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan voidaan todeta, jotta henkilö voi saada esimerkiksi poliisin virkaan kuuluvat voimankäyttöoikeudet ja valtuudet? Lieneekö siitä tarkemmin jossakin mainittu?
  • kaiketi syntyperäisyys ei liene ehdoton, josko on koskaan ollutkaan?

 

Silmittelin netistä, mitä sinänsä varsin uusi puheenaihe etnisyys tarkoittaa.

Etinen on näköjään muusta väestöstä erottuva ryhmä.

Synonyymejä suomi-sanakirjassa: pakana, pakanallinen, pakanauskonnollinen, kulttuurinen.
etninen
1.kansallinen, myös kansatieteellinen, kansaa, heimoa tai rotua koskeva
2.muiden kuin länsimaiden kulttuuriin liittyvä

 

Tämän postauksen korrehtuuri lipsahti epähuomiossa jo muistiona verkkoon (noin 4 h), kun päivitin sivulle uusia teesien aiheita. Lukijoita oli ollut 37.



Liitän postaukseeni muutaman linkin takaa poimintoja keräilyaineistona. Otsikko on pyörinyt muistiinpanoissani jo kotvan, mutta julkaistaan se pohdiskeluun liittyen – tai pohdintoja sivuten.


Etnisyys on hankalalta vaikuttava asia maahanmuuttajien ja ehkä muidenkin ryhmien kohdalla?

  • Linkki päivän lehteen 1.2.2019 Syrjintä tapahtui heinäkuussa 2016 … Poliisi teki etnistä profilointia ja rikkoi syrjintäkieltoa Helsingissä katuprostituution valvonnassa, katsoo yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta.
  • 7.10.2018 Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden määrä poliisiammattikorkeakoulussa kasvaa, kertoi Lännen Media
    20.6.2018 Ensimmäinen nainen Itä-Suomen moottoripyöräpoliisiin
  • 4.4.2018 Suuri osa eduskunnan hallintovaliokunnan jäsenistä suhteutuu varauksella lakiesitykseen reservipoliiseista. Heidän mukaansa esitys on raakile.
  • 05.02.2018 Poliisiksi pyrkiviltä voidaan vastaisuudessa selvittää ulkomaansidonnaisuudet
    19.5.2016 Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan poliisien määrä vähenee muun muassa eläköitymisen ja koulutusmäärien vuoksi (luku mainittiin 7000)
  • 25.4.2016 Poliisikoulutukseen pyrki tänä vuonna yli 4 300 hakijaa. Aloituspaikkoja Poliisiammattikorkeakoulussa oli yhteensä 300, joista 24 on varattu ruotsinkieliseen koulutukseen.
  • Pääkirjoitukset 03.04.2014 Vaatteet on mun aatteet Saako suomalainen poliisi pukeutua muslimihuiviin? Kipaan? Romanihameeseen? Ylen Silminnäkijä-ohjelma kertoi torstaina musliminaisesta, joka ei päässyt opiskelemaan poliisiksi.

Korjaus 30.4.2019 kommentin perusteella: Satumainen Onni on ilmeisesti oikea tv-sarjan nimi, eikä [Kun Hunttalan Matti Suomen osti].


Kommentit

  • Jarppa

    Se ei ollut Hunttalan Matti vaan Onni Lempinen TV-sarjassa ”Satumainen Onni” vuodelta 1987. Siis siltä ajalta kun MTV3 tuotti vielä kunnollisia tv-ohjelmia.

    • Eino J. (maallikkona)

      kiitos täsmennyksestä … muisti kultaa menneet. Samankaltainen perustarina on myös tuossa 1984 vuonna esitetyssä Matissa. Satumainen onni näyttää iskevän ja kohtaavan. Täytyy joskus katsoa, oliko henkilö kummassakaan ohjelmassa,

Jätä kommentti

*