Heinäkuussa sattui kysymys eteen: Kannattaa sopia siitä, että unionista eroavan maan kansalaiset poistuvat kotimaahansa – tässä hieman vatulointia. Mitä viemme briteille ja mitä heiltä tuomme, onkin jo maallikolle vaikeampi selvittää. Aiheet pulpahtivat mieleeni, kun keskinäistä kauppaa tärkeämmäksi näytti nousevan kansalaisuuskysymys ja vapaa liikkuminen brittien kanssa tehtävän erosopimuksen kynnyksellä. Mitkä siis ovat Euroopan unionin peliliikkeet eroamisessa? Uutisissa seikka vaikutti olevan keskeisesti esillä.

Kauppaa on käyty ja yhteyksiä vaalittu – joskus ystävinä ja toisinaan jopa sotien.

Muistelen, että meillä oli sotien jälkeen mitä moninaisimpia kauppa- ja suosituimmussopimuksia, niin eftaa kuin etaa – ja valuutoistakin erilaisia koreja tai kultakantaa. Valtiot sopivat niistä keskenään. Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, EEC mainittiin jo vuosikymmeniä sitten. Tästä on kehkeytynyt nykyinen unionimme, mikä tuppaa nykyisin lähes joka paikkaan.

Uskoakseni Suomi on varmasti mallijäsen vielä tämän budjettikauden – muutamia vuosia – mutta … jo seuraavalla vaalikaudella eroamisesta keskustellaan tiiviisti myös Suomessa. Tämä mahdollisuus huomioon ottaen on viisasta erottaa kauppa ja jäsenmaiden kansalaiset toisistaan.

Maahan pääsyn ja poistumisen kontrolli oli ja on hyvä asia. Vapaana hölskyvä kansa on tietenkin mukava – vapaakaupan ideahan on, että jokainen osaa valita oikein (ja tekee valinnat oikein), mutta, esimerkiksi rikollisuutta on, joten oikean tekeminen on käytännössä vaikeaa – mutta onko sekään unionin etu viime kädessä keskeisin unionia yhdistävä tekijä? Luultavasti unioni on perustettu pääomapiirien etua ajatellen – tällöin kansalainen on potentiaalinen ostaja ja työntekijä – kassan kartuttaja.