hyvä teko, miljardibisnes

Hyvän tekeminen maksaa – Joulun hyvä mieli tuottaa suunnattoman rahavirran. Tuottanee se iloakin roppakaupalla. Mitä iloa on kehitysavusta? siinäpä kysymys. Paljonkin, sanovat monet, menee vääriin käsiin, sanoisivat eräät. Hyöty lienee mielikuva hyväntekeväisyydestä ja monessa muussakin.

Pohdiskelin kotvan esimerkiksi sitä, kuka se maksaa tiettyjen pelastusalusten partioinnin Välimerellä. Mielessä on käynyt monta muuta pakolaisvirtaan liittyvää kysymystä viime vuosina.

Kenpä tietää?

Käsiini sattui eräs teos, mikä selostaa “teollistunutta hyvän tekemistä” ja  kilpailua avustusrahoista.

Kaiketi lähetystyöstä tuo kaikki sai alkunsa? Uskonnon levittämisestä. Lapsuuteni uskonnollisissa tilaisuuksissa ulkomailta tuotuja esineitä ja filmejä esitettiin. Olihan se kulttuurivaihtoa ja ihmeellistä pikkupojalle, esimerkiksi norsun ontto käpälä ja rainoiksi sanotut filmit mustista puolialastomista ihmisistä.

Kehitysapua jakavat valtiot.

Tämän lisäksi valtiot tukevat erilaisia järjestöjä kehitysaputyössä ja avustamisessa. Kansalaiset ja yritykset ynnä muut antavat runsaasti rahaa hyväntekeväisyyteen monella tavalla. Markkinat ovat toimijoille miljardibisnes.

Kirjoittaja osoitti kaavioin ja tekstein, että kerättyjen lahjoitusten ja avustusten määrät ovat moninkertaistuneet. Lahjoittaja ostaa hyvää mieltä.

Samaan aikaan avustusjärjestöt – välikäet – ovat kasvaneet ja toimintaa luonnehditaan teolliseksi. Järjestöt ovat samankaltaistuneet  juuri avustusmekanismin vuoksi. Kansainvälisesti ja Suomessakin järjestöjä on useita.

Teemakuvaan keskelle piirtämääni siirtolaisen matkan merihätävaiheen kumivene on askarruttanut erityisesti. Kuka sen maksaa ja mistä se löytyy?

Varmaankin merilait antavat osaltaan vastauksen pelastusveneestä. Jos alkumatka tehdään laivalla ja loppumatka merialueella partioivassa laivassa – vaikkapa jonkun avustusjärjestön – pelastusvene on jo hieman konstikkaampi selittää, mutta pakollinen kuitenkin. Paatteja on kuvissa niin monenmoisia nähty, ettei yleistä kaavaa varmaankaan ole, mutta merihätään vedotaan usein, ja pelastajiin.

Teollista kaiketi jo tämäkin Välimeren ylittäminen on, koskapa puhutaan salakuljettajista, ja siis rahasta, tässäkin asiassa. Kuvassani salakuljetusta edustanee tuo alkumatka, kun loppumatka tapahtuu julkisesti. Salakuljetusta lienee koko matka, kun tullaan maitse ja muutoin kuin merihätään joutumiseen vetoamalla. Keinoja on monia.

 

Kehitystyössä avustamisessa ei valtaosin puututa syihin vaan seurauksiin – demonisoivia valtioita ei ojenneta, no ehkä pakotteita asetetaan, mutta pakolaisvirta on ongelmien seurauksien hoitamista, ei niinkään itse sairauden parantamista.

Karmeita kertomuksia toisaalta kansainvälisen lainan ehdoista on kerrottu, mutta muistaneeko kukaan niiden todenperäisyyttä – eräät arvioivat jopa, että kehitysmaita riistetään noilla ehdoilla edelleenkin?

Presidentti Kekkosen aikaanhan Suomen rooli ulkopolitiikassa oli enemmän lääkärin kuin tuomarin.

Täytyy pohtia ja ajatella jatkossa ääneen hieman enemmän – kunhan kirja tulee tarkemmin luettua.

 

 

Jätä kommentti

*