Hyväntekeväisyysvero – Suomen sokerivero

Gifu-pastillien perinteinen rasia (koko) on kadonnut kaupoista. Markkinoille tuli sen jälkeen alkuaan kaksinkertainen rasiakoko ja äskettäin nelinkertainen, ns. ISO-Gifu [1].

Muutokset ajoittuvat muistoissani aikaan kun tuotemerkki myytiin ulkomaille. Nykyisin tuote taitaa olla italialaisessa omistuksessa – etteikö siellä valmistettukin. Makuja on tässäkin tuoteperheessä useita. Tällä tarkoitan esimerkiksi erilaisia käytössä olevia makeuttamistapoja (perinteinen sokerilla makeutettu, ksylitoli tai sokeriton).

Suomen makeisvero joutui käsittääkseni EU:n hampaisiin? eli että se olisi vastoin yhteisen markkina-alueen käytäntöjä.

Eräs ravintoarvoista perillä oleva mallikkotuttavani kertoi, että Suomessa sokerin saantisuositus olisi nykyään 50 g päivässä – mistä kertyy vuosittain 18.250 g (18,25 kg = 18 kg ja varttikilo päälle) [2]

Ymmärtääkseni tähän määrään (50 g/d) on laskettu ainoastaan niin sanottu ”lisätty sokeri”. Ilmeisesti määrä kuitenkin kattaa myös oluen tai muun alkoholin ja vastaavien tuotteitten sisältämän sokerin?

Ajatukseni on, kun katujen vilinässä tapaa tuon tuostakin erilaisia rahankerääjiä, että sokeriverona (makeisverona) tai vastaavilla voitaisiin kerätä varoja Suomen kehitys-, ulkomaan- ja hyväntekeväisyysapua varten.

Tiedämme että kehitysapuvaroja on äskettäin pienennetty, joten kaikenlainen yksityinen ja vapaaehtoinen toiminta on usein perusteltua – ja lahjoittajahan se päättää kohteen. Kun sokeriveron hyväntekeväisyyskohteet määritellään yhdessä eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa, osuvat varat mielestäni oikeisiin kohteisiin. (Äskettäin eräässä katsauksessa kerrottiin, että jopa valtion verorahoistamme myöntämät kehitysapuvarat saattavat joutua kohdemaassa ”vääriin käsiin”, joten valvonta on tässä tärkeä.)

Hyväntekeväisyysjärjestöille riittäisi mielestäni edelleenkin työtä ja kohteita, vaikka sokeriveron kaltainen lisäapu olisikin olemassa – olisivathan kaikki mukana toiminnassa – jakamassa varoja, jotka lähes hyvällä omallatunnolla saisi kartutettua – siis makeisten suurkuluttajienkaan tuntematta huonoa omaatuntoa kun osa heidän tuhlaamistaan varoista ohjautuu a) myöhempien sairausten hoitoon ja b) hyväntekeväisyyteen esimerkiksi maailmalla nälkää näkeville.

T: Eino J. (maallikkona)


Teemakuvaksi valitsin itsenäistä päätöksentekoamme korostavan kuvan.

Koska Suomi ja suomalaiset maksavat ”Super- Maxi- Tupla” –  ja vastaavien ruoka-annosten riittoisuutta kuvaavien ”superlatiiviset” kulut – sairausten ja haittojen kulut,  on niin sanotulle haittaverolle oltava kansallisesti päätettävissä oleva peruste.

[1] (Tarkkaavainen lukijani havaitsi edellä, että tuotteen nimi on muutettu ja ”äännetty” kuten  koululaiset aikoinaan asiaa tuumailivat – perinteisestä Sisu-pastillistahan tässä puhutaan.)

[2] Sinänsä sokerin ”saantisuositus” lienee tässä väärä termi, sillä sokeriahan on luontaisesti eri ravintoaineissa ilman erikseen kasvatetun ”valkoisen sokerin” lisäämistäkin. Saantisuositus liittynee määritelmänä esimerkiksi vitamiinien tai ravintoaineitten taikka aikoinaan suolan joukkoon lisätyn jodin ja jauhoihin lisätyn seleeniin saantiin päivittäin.

 

Jätä kommentti

*