Joulukinkku turvattava!

Maailman selkärankaiset eläinlajit vähenevät huimaa vauhtia, mutta myös muutkin eliöt – sekä luonnon monimuotoisuus kokonaisuutena. Kuka meistä kantaa tästä vastuun, tai edes huolta?

Päätökset eivät ole aina demokraattiset, vaikka lopulta vastuu on yhteinen, vaikka voitot kantavat yksittäiset yksilöt. Päästöjen vuoksi joulukinkku on vaarassa?

Yksi selkärankainen laji kuitenkin lisääntyy – ehkä selkärangaton –  toisten kustannuksella. Tämä laji on homo sapiens (ihminen). Maapallon väestö voi lisääntyä nykyisestä seitsemästä 11 – 15 miljardiin. Esimerkiksi Afrikan väestön ennustetaan nelinkertaistuvan vuosisadan loppuun mennessä 4,4 miljardiin.

 

Netissä kerrotaan, että väestönkasvu lasketaan syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen erotuksena. Malleja ovat logistinen malli ja malthusilainen kasvumalli. Malthusilaisuuden mukaan ihmislajilla on taipumus lisääntyä eksponentiaalisesti (eli geometrisesti), mutta ruoantuotanto kasvaa vain lineaarisesti.

Ruuan loppumisen pitäisi johtaa siihen, että ihmiskunnaan lisääntyminen  lakkaa – meitä elää niin paljon kuin ravinto sallii. Ravinnonpuute aiheuttaa jo nyt äärimmäistä köyhyyttä, nälänhätää ja kulkutauteja. Nämä pysäyttävät väestönkasvun, jos köyhiä ei ruokita. Avustustoimet tuleekin lopettaa (kaikenlaiset nälkäpäivä- ja hyväntekeväisyyskeräykset siis).

Malthus suositteli aikoinaan väestönkasvun hillitsemistä suomalaisella myöhäisen avioitumisen keinolla (nykyisin ehkäisy mukaan lukien) ja kuten luostarielämässä hänen aikanaan: seksuaalisen pidättäytymisen avulla.

 

Uusmalthusilaisuus hyväksyy syntyvyyden säännöstelyn ehkäisyä hyödyntäen – siis perhesuunnittelun avulla. Uusmalthusilaisuus oli voimissaan YK:n ensimmäisessä väestökonferenssissa 1974.

Poimin netistä ajatuksia, kuten:

Uusmalthusilaisuutta on sävyttänyt myös rasismi, sillä teorian kannattajat ovat voineet jopa kannattaa syntyvyyden lisäämistä, jotta oma etninen ryhmä saataisiin lisääntymään. Ongelmana ei siis aina ole ollut väestön määrä sinänsä, vaan “väärän” väestön (esimerkiksi etninen vähemmistö, alkuperäisasukkaat jne.) määrä.

 

Mitä enemmän lisääntyviä pariskuntia, sitä enemmän jälkeläisiä. Kun keräämme nälkää näkeville pakolaisleirien lapsille ruokarahaa, he ovat vartuttuaan uusia lapsien tekijöitä ja kurjuus senkun jatkuu ja syvenee.

 

Ajan myötä kunkin maan syntyvyys lähestyy sen nopeimmin kasvavan ryhmän syntyvyyttä. Oloissa, joissa taistellaan hengissä pysymisestä, nopeimmin kasvava ryhmä on todennäköisimmin se, joka kehittää maatalouttaan tehokkaimmin. Mutta jos olot ovat jo hengissäpysymisrajan yläpuolella, nopeitten kasvava ryhmä onkin se, jolla on suurin syntyvyys.

Tätä syntyvyyskilpailua käydään esimerkiksi palestiinalaisten ja juutalaisten kesken. Luin äskettäin, että myös Iran kasvattaa kansaansa tuon seikan vuoksi – ollakseen alueen valtatekijä määrällään.

 

Miten sitten maailmalla väestöä vähennetään? Edellä viitattiin jo tauteihin ja syntyvyyden säännöstelyn. Sodat ovat olleet eräs keskeinen tekijä väestön hallinnassa pitämisessä. Nykyisin ehkä ihmisoikeuksia tulisi siirtää eläinsuojelulakien puolelle ja sallia kannan kasvuun liittyvät toimenpiteet – ehkäpä jossakin vaiheessa jopa metsästys – sitähän toiset eläinlajit tekevät – lehmä esimerkiksi on petojen riistaeläin, kuten ihminenkin edelleen.

 

Varmasti vielä pitkään pitäydytään ihmisluonnolle vastenmielisessä perhesuunnittelussa, syntyvyyden säännöstelemisessä – varsinkin jos ja kun naiset saavat tasa-arvoisesti miesten liike-elämän ja johtajuuden paikkoja. Ehdimmekö näitä syntyvyyden taantumisreaktioita odotellessa säilyttää mureat pihvit ja joulukinkun?

Tarttis tehdä jotain!

 

 

Wikipediassa lähteiksi mainittiin:

Thomas Robert Mathus, Essay on the Principle of Population, 1798

2.Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: ”Syy: Malthusilaiset ja uusmalthusilaiset näkemykset”, Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin