Joulukorttien lähettämisen aika on viimeisillään jos tahtoo hyödyntää edullisimman postimerkkitaksan. Lähetämme kortteja säkeittäin ja rekkalasteittain jokaisena jouluna. Joskus enemmän kuin aiemmin.

Onnelliset lähettävät kortteja!

Kortin valinta – millainen se olisi, kenelle mitäkin vai yhtä lajia – minkä fraasin valitsen; hyvää, rauhallista vai iloista – keille lähetän – sainko häneltä kortin aiemmin – ja missä osoitteet ovat, kuka muutti tänä vuonna ja minne … postimerkit on jo ostettu ja kortitkin … Jokainen on saanut joskus ilmaisen lahjan – jos nyt mitään imaista sinänsä on olemassa, mutta silti. Joulukortti yllättää joskus.

Jouluna annamme lahjoja, tai ehkä olisi parempi sanoa että vaihdamme niitä. – Entisajan talousjärjestelmä olikin ennen merkantilismin ja teollistumisen aikoja juuri tuollainen lahjojen vaihtaminen. Pyrittiin jopa siihen, että annetaan parempi lahja – ja kalliimpi – kuin mitä saatiin. Käsityöläiset valmistivat tuolloin tavarat. – Tästä kirjoitin joskus joulunalla ja nimitin siinä entisaikojen talousjärjestelmää lahjataloudeksi (mikä tavallaan vaikutti juuri nk. ensimmäisen joulun tienoilla).

Niin, jokainen on joskus saanut ilmaisen lahjan, kuten esimerkiksi

• maistiaiskahvin,
• näytenumeron,
• joulukortin tai
• kukan torilla tuntemattomalta
• tmv.

Tämä lahjan saaminen käynnistää meissä ihmisissä vuorovaikutukseen liittyvän vastalahjan antamisrutiinin. Vastaamme joulukorttiin lähettämällä hänelle joulukortin tai lahjan.

Tätä kikkaa oli jopa käytetty Yhdysvalloissa onnistuneesti rahan keräämiseen kukanantotemppuna; siinä tuntematon henkilö antaa minulle leikkokukan ja pyytää tämän jälkeen jotain (rahaa); luonnollisesti haluamme antaa vastalahjan ja kaivamme kuvettamme … Homma oli toiminut eräällä rautatieasemalla hyvin, kunnes ihmiset hoksasivat sen mistä jutussa oli kysymys – höynäyttämisestämme alimpien vaistojemme kautta. Roskiksiin heitetyt kukat oli kerätty ja kierrätetty uudelleen … harva meistä nyt sillä kukalla mitään junassa tekisi kuitenkaan …

Poimin tuolloin hyllystäni onnellisuushypoteesia käsittelevän kirjan, Jonathan Haidt (2006, suomeksi 2011). Tuolloin havaitsin, että  Savon Sanomien NIMELLÄ-palstalla eräs toimittaja pohti tutkimusta, minkä mukaan suomalaiset ovat onnellisia, olikos se yhdeksäs (9) sija, ja ihmetteli oikeastaan sitä, ettei suuri valtion velkataakka ole siihen enemmälti vaikuttanut. (Lieneekö samoin perustein tehty tutkimus kuin takavuosina, jolloin suomalaiset olivat toiseksi onnellisimpia Euroopassa – siis laskua kuitenkin olisi muutama pinna?)

Mikä sija suomalaisilla on nykyisin onnellisuusmittauksissa? ettei vain ykkönen?

Onnellisuus palaa tiettyyn perustilaan – tuo ”perusonnellisuus” on kirjan kirjoittajan mukaan geeneissä perittyä. Jos siis huolestumme jostain, totumme ja sopeudumme tilanteeseen – ja hyväänkin totutaan – teoksessa viitattiin esimerkiksi vammautumiseen, minkä jälkeen asetamme tavoitteemme ja toimintamme  uuden tilanteen mukaiseksi.

Mitäpä sitä murehtimaan ainakaan kovin pitkään, vaikkapa huonojen ja tunarihallitusten toimia, niitähän tulee toinen toistaan parempia tuon tuostain, mutta elämä jatkuu normaalisti kymmeniä  vuosia, joillakin nykyisin jo yli 100.

Onnellisuuden kaava: O = S + EO + V

Onnellisuuden kokemus O, koostuu

• • • biologisen säädön tekijöistä S sekä
    • EO elämän olosuhteista ja
    • vapaaehtoisista toimenpiteistä V.

Tuo S on näistä merkittävin. Naimisissa olevat ovat onnellisempia kuin sinkut – joita Suomessa on kaiketi jo yli 50 % väestöstä, mutta sinkkujen määrä on kyllä ollut ymmärtääkseni kasvamaan päin, joten onnellisuuskin saattaa Suomessa olla vähentymässä..

Valitsin kuvaan kuopiolaisen kadun varren istutuksia, joilla on varmasti oma viihtyisyystekijänsä elinympäristömme puolelta. Jouluna koristelemme kauppoja, toreja ja koteja, joten onnellisuus kasvaa näistäkin tekijöistä luontaisesti.

Pienikin ele riittää! Lähetän tutuimmille joulukortin. Ehkä soitan jouluna …