Joulun odotus alkoi!

Jouluajan kertomukset televisiokanavien mainoksissa kehittyvät vuosi vuodelta. Kaupat panostavat joulumme onnistumiseen kiitettävästi. Lahjoja riittää kaikkeen tarpeelliseen. Joulun hittituote on aina hieman yllätys. Saa nähdä, mikä on tänä vuonna lahjasuosikki.

Joulumusiikin lisäksi kohokohta on, kun Joulupukki käy marketeissa ja tavarataloissa. Tärkeintä on, että lapset viihtyvät ja saavat elämyksiä tulevaan elämäänsä. Siinä sivussa aikuiset tuoreuttavat lapsuutensa muistoja. Kaupallinen joulu on rikastuttanut joulun sanomaa merkittävästi.

Antamisen ilo jouluna ja ostamisen ilo ennen joulua, suunnittelu ja joulukiireet. sitä se joulunalusaika on.

 

Muistan itse nuoruudestani kaupan joulun myymälässä töissä ollessani, ja kouluaikaan lomatöiden kautta. Kiirettä piti mutta hyvin urakasta suoriuduttiin. Tärkeintä oli että asiakas oli tyytyväinen.

 

Kaupanteossa minulla oli tapa tehdä kaunis paketti erityisesti yli 100:sen ostoksesta ja lasten  pienistäkin ostoksista. Lapselle lahjan ostaminen oli kenties vuoden ja joulun tärkein tapahtuma – ostos vähäisillä taskurahoillaan. Kaunis paketti on myös miellyttävä antaa tai ojentaa. Asiakas tuli toistekin!

Näyttävyyttä pakettiin sai paperitaitoksilla ja erityisesti pakettinarun rusetilla. Rusettia saattoi muotoilla pitkiä päitä kähertämällä. (Litteä muoviseosnauha menee kippuralle kun sitä ”vuolee” toiselta puolelta esimerkiksi saksen terää pitkin poikittain vetämällä). Jokainen voi sitä kokeilla itse. Ja nauha kannattaakin kihartaa – nauha ja paketti on heti komeampi.

Odotan innoissani joulua ja vietän joulun alusaikaa – kaupoissa ja tavarataloissa kierrellen  – lahjoja  keräillen ja suunnitellen.

Jätä kommentti

*