Kaukoitään tasapainoa – Japanin uusi tuleminen!

Euroopan Unioni (EU) hyväksyi Japanin kauppakumppanikseen,

Alueella on tarve lisätä tasapainoa

niin kaupan kuin sotilaallisen voiman osalta.

Voittajavaltioihin luettu Kiina on lisännyt merkitystään rauhansopimusten ansiosta alueella, koska nk. häviäjävaltioihin luettava Japani riisuttiin aseista ja toimintarajoja supistettiin. Japanilla oli tosin pitkään, ja on edelleenkin, teknologinen etumatka kiinalaisiin, mutta sotilaallisella saralla sen kädet on sidottu.

Humanistiset valtiot eivät yleensä pärjää kaupassa eivätkä ainakaan sodassa. Tämä on nähty jo Pohjois-Korean ohjuskokeissa Japanin alueen yli, ja siinä, että Kiina levittää vesialueitaan rajojensa ja talousvesialueensa läheisyydessään.

Yhdysvallat on luvannut taata Japanin ja myös Taivanin turvallisuuden.

USAn laivasto on vieraillut alueella ja taitaa höyrytä siellä parhaillaankin, mutta, Japania sitovat rauhansopimuksen ehdot on katsottava esimerkiksi puolustusvoimien osalta rauenneiksi. Muistamme, että Suomessa presidentti Mauno Koivisto saneli vastaavan päätöksen  jo 1990-luvulla. Rajoista pidetään kiinni ja monesta muusta, tietenkin rauhastakin, mutta noin yleensä.

Mistä Japani saisi sukellusveneet, lentotukialukset ynnä muut tarvekalut?

Huomattava varustelu Kiinan laajenemishalujen tasoittamiseen varmasti tarvittaisiin sen lisäksi, mitä itsepuolustusjoukoilla on nyt tarjota.

Ehkäpä USA voi antaa elokuvissa romuttamolle kuskatuista aluksistaan kunnostettavia. Uskoisi että japanilaisella tehokkuudella niistäkin kehkeytyisi tarvekaluja hetkessä. Euroopassa on laivanvarustamoja monessakin valtiossa. Unionin lainaa vastaan, jos kohta Japanilla taitaa olla varallisuutta itselläänkin, voitaisiin valmistaa uusia aluksia, eurooppalaisia lentokoneita ja muuta vastaavaa.

Sijoitukset tuottaisivat uutta vakautta kauppasuhteisiin. Myös Yhdysvaltojen taakka kevenee.

Laitetaanpa mietintään ja kehityksen alle.

Jätä kommentti

*