Keväällä vene tervattava

Räystäät alkavat tippua, kuten sanotaan. Taloyhtiöt ovat pudotelleet lumikuormat, mutta sanotaan veden tippumista auringon lämmön sulattaessa katon lunta vaikka noin kuvainnollisesti räystäiden tippumiseksi. Jos talvella vettä tippuu, yleensä vika on rakennuksen lämpöeristeissä. Keväällä lämpö tuleekin ulkoa päin auringosta. Kirkastakin on. Tälle keväälle on povattu ennätystulvia. Jos lumet sulavat haihtumalla, että on pitkähkö ja kylmä kevät, mutta lämmintä päivisin, saattavat lumet sulaa haihtumalla, eikä tulvia esiinny mainittavimmin. Yhtäältä tulvat johtuvat alavesillä laajoista ojituksista -sadevedet ja myös lumien sulamisvedet johtuvat jokien kautta alavesille ja alaville paikoille hetkessä hyvien ojien ansiosta – tai niiden vuoksi.

Kotipihan nurmikon lunta voi yrittää sulatella myös ropsimalla hangelle entisajan tuhkaa, poroja kuten aikoinaan sanottiin. Ehkäpä kahvinporot käyvät myös. Hiekoitetulla kadulla hiekka painuu jään läpi nopeasti aurinkoisilla paikoilla, joten kaikki lämpöä auringonvalosta keräävä ajanee saman asian kuin tuo uunin tuhka. Lipeäpitoisuuden vuoksi tuhka ei saata sopia kaikille puutarhan kasveille, joten tässä muistellaan vain lapsuuden aikojen vanhojen ihmisten neuvomia konsteja. Nokea sataa nykyisin niin veden kuin ilmankin mukana, mutta ehkä lumien sulattamistarkoituksessa kuitenkin liian vähän. Savupiippujen ja tehtaitten päästöt ovat tietysti luonnossa ja ilmaston muuttumisessa ongelmalliset. Päästöistä on päästävä eroon. Kaskeamisestakin viidakoissa – ja muuallakin ehkä. Luonto tosin uudistuu metsäpalojen seurauksena, ja muuttuukin, mutta siitä toiste.

Päivän teemani oli oikeastaan kohta ajankohtaan otollinen veneen tervaus. Tervaamiselle tarvitaan kylmiä öitä ja lämpimiä päiviä. Näin naapurin pappa aikoinaan neuvoi. Lumisateita on kohta luvassa, joten ehkä veneen tervaamista kannattaa vielä odottaa. Ilmaston lämpeneminen saattaa toisaalta tuoda sulat vedet ja kevätkalastuksen entistä aiemmin, joten veneenkin on oltava käyttökunnossa ehkä aiempaa varhaisemmin tänä keväänä. Rankkasateet ja tulvat saattavat paikoitellen tehdä veneen tarpeelliseksi jopa matkojen taittamisessa, joten tämäkin puoltaa veneen tervaamista mahdollisimman hyvissä ajoin.

Taustoja takavuosilta: Löysin netistä Ylen sivuilta 9.7.2003, että ” Ikivanha luonnontuote terva on joutunut EU:n mustalle listalle haitallisten puunsuoja-aineiden joukkoon. Tervan käyttö veneiden, paanukattojen ja suksien suojaamiseen aiotaan kieltää unionin maissa. Tervaa saa käyttää vuoden 2006 syyskuun alkuun saakka. … Kielto johtuu tutkimustiedon puutteesta …

Suomen luontomaalin verkkosivulla ”2000-luvun alussa EU yritti kieltää Suomen kulttuurihistoriallisten kohteiden ja muidenkin rakennusten käsittely tervalla. Muutama vuosi myöhemmin syytökset kuitenkin kumottiin, eikä tervan käyttöä rajoitettu. Syynä syytteisiin saattoi olla kielellinen väärinkäsitys EU:n päättävissä elimissä… li vaikuttaa siltä, että tervaa saisi sittenkin käyttää, kannattaa itse kunkin tarkistaa …

Kommentit

  • plokkariukki

    Tervan tuoksua ja ukkojen turinaa joen rannalla veneen tervuussa olen kaivannut viimeiset vuosikymmenet. Sitten kohta lähdettiin poikain kanssa tehtaan voimalaitoksen kosken alle onkimaan kiiskiä.

  • Arja Hakala

    Niin on tervan tuoksu aistittavissa ja kevätaskareita hahmottaessa.
    Vuodenaika vaihtumassa näkee sen ihmisistä.

    Kiitos tästä blogiaiheesta.

Kommentointi on suljettu.