Kirjallisuus – kansan muisti

Ihmisen kehitys tarinankertojaksi ja tietoverkkojen käyttäjäksi

Minkä kirjan luit viimeksi? joskus kysytään.

Nykyisin on tuohon jokaisen vastattava, että enpä juurikaan muista – luen niitä ja ostan viikoittain jotain, joten eivät pysy mielessä. Kaikenlaista muutakin aineistoa tulee jokaisen luettua, joten vanhemmiten lukupäiväkirjan pitäminen muistin varaisena unohtaa asioita.

  • Valokuvat ja kirjeet häviävät digitaalisen ajan osalta. Arvioidaan. Yhtäältä kaikkea on tarjolla enemmän kuin entisaikaan. Yksi kuva on tuhat sanaa, tai jotain vastaavaa.
  • Lukutaitokin on hiipumassa. Toisaalta, kaikkea luetaan ilmeisesti enemmän kuin aiemmin – katsellaan kuvia ja videoita sun muuta vastaavaa.

 

Kirjoitettu sana oli ammoin harvinaista ja kirjat arvokkaita. Ne valmistettiin käsin. Tarinat hakattiin kiveen tai painettiin savitauluun, kirjoitettiin kuvamerkit tai nuolenpäät papyrukselle tai lehmän nahkalle, mitäpä noita tarvikkeita ennen paperin keksimistä olikaan. Vielä 1980-luvulla paperin kulutus toimistoissa kasvoi 15 % vuodessa. Miten lienee nykyisin?

Nuorempana lueskelin kyläkoulun kirjaston lähes kokonaan, tai paljolti. Sitten olikin jo runsautta enemmän kirkonkylän kirjastossa ja maakuntakirjastosta puhumattakaan. Niistä tein mukavia löytöjä – vanhojakin teoksia on kirjastoista saatavina – jotain tutkin ja kirjat sai luettavaksi – mainiota.

 

Ostin joskus vanhimman suomalaisen kaunokirjan näköispainoksen – tai sellaisen, missä vasen sivu on alkuperäisellä kielellä ja oikeanpuoleinen sivu on nykysuomea. Täytyy sanoa, että tuosta vanhasta kielestä ei paljoakaan irtoa kertalukemalla, niin on suomenkieli uusiutunut vähässä ajassa.

Uusia kirjailijoita ilmestyy kehiin jatkuvasti. Eräskin puolituttu kirjoitti itse ja kustansikin. Kirjoitettu kieli elää. Muutos on kuitenkin jo näkösällä – suomenkieli katoaa englantilaisuuden alle. Puheissaan ihmiset television ajankohtaislähetyksissä ja uutisissa haastateltuina puhuvat suomea jo englantilaisittain ääntäen. kuinkahan on 50 vuoden kuluttua? – eron voisi havaita äänitallenteista.

Tällaistakin tutkimusta on Suomessa harrastettu – tai pitäisikö sanoa, tehty tiedettä yliopistoissa, jo lähes 100 vuotta. Harmillista sinänsä on, että yliopistoissa väitöskirjakieleksi on tullut englanti eräillä aloilla – kielialueemme on niin pieni ettei kannata kirjoittaa tiedejulkaisuja suomenkielellä? Näin kait se on, kiinalaisuus ja vastaavat itämaiset kulttuurit ja kansat valloittavat yleisyydellään pian maailman.

Onko se hyvä vai huono asia, on eri jutun aihe.

(jätin teemakuvasta tuon lipun pois – lukijat vieroksuvat nykyisin jo Suomen lippuakin, niin ulkomaalaisia me jo olemme – arvio tuokin.

.

Jätä kommentti

*