Kaikille voi luvata, että pandemia vain jatkuu, jos alkaneelle vuodelle on ennustettava jotakin varmaa. Rokotustahti on ollut kohtalaisen hyvä, joten kovin pitkälle menevää ennustetta ei sää- tai taloustieteilijöitten sanontaa lainaten voi ennustetta antaa. Olisi se jo mukava kun taudin selkä taittuisi viimeistään jo keväällä. Politiikassa on vaalit kiinnostavia, ja taloudessa on ennakoitu nousukauden hienoista hiipumista alkaneen vuoden kuluessa. No, nousua ja laskua tarvitaan, jotta osakemarkkinoilla saadaan myytyä ja ostettua osakkeita säännöllisesti, joten tuotantoluvut ja ulkomaille ja Suomeen liputtava tuotanto on ehkä tässä tarkastelussa tärkeimmällä sijalla.
Vuoden vaihtuessa on tapana silmäillä menneeseen ja katoa tulevaan. Postauksistani eniten klikkauksia kertyi alkuvuodesta julkaistuille. Merkittävä oli juuri tuo korona-aiheinen; ”Rippikoulun käynyt ja Rokotettu” – rokotuspassi 1884. Muistelin lapsuudessani kuulemiani kertomuksia entisajoilta, ja mainitsin myös tsaarivainaan aikoina vaikuttaneesta rokotuskielteisyydestäkin – rokotuksen hyötyjä ei tavallinen kansa ollut aina havainnut, vaikka eri tauteihin kuoli väestöä runsaasti eri vuosikymmenillä. Tuo ’rokotuspassi’ oli tietääkseni aikoinaan nykyisin virkatodistukseksi kutsuttu papin antama kirja. ( 10.4.21) Rippikoulu oli edellytyksenä avioliitolle ja kaiketi rokotus esimerkiksi työnhaussa.
Klikkauksia keräsi lukijakunnassa myös unionin merkkipäivän tiimoilta julkaistu pohdinta: Onnea ja Viisautta EU:llemme Eurooppa-päivänä. (7.5.21) Mukavasti keskikesällä kiinnosti myös varhaisperunoiden markkinoille tulon innoittamana: Sipulimaito ja uudet perunat ‼️♥️
Aluevaalien teemat ja ehdokkaat on julkaistu, joten mitäpä niitä tässä kertailemaan. Ennusteitakin on edellisten vaalien tulosten kautta peilattu ja viitattu äänestyskäyttäytymiseen. Media näyttää taas aktivoivan olemaan äänestämättä, koskapa tätä tarkoittavia juttuja on jo ollut varsin usein – ehkä valta säilyy ennakoitavissa olevien käsissä, tai oikeasti on mittareita mitkä asiasta kertovat? Äänestäminen kannattaa, jos ei muuta niin yllätyksenä, kuten nuoriso poliittisessa liikkeessä oli presidentinvaalin ennakkokierroksella – olikos se jo edelliskauden valinnassa -aikoihin. Että äänestämällä yllätetään ennustajaeukot kaikkein parhaiten!
Työllisyysluvut ovat yllättäneet, eli että töitä on ollut tarjolla ennakoitua runsaammin. Kuinka lienevät palkat sitten? Kova hinku näyttää olevan työehtojen heikentämiseen liikkeellä työnantajaleirissä, mutta on tietenkin näkökulma mistä katsoo. Kun en ole neuvotteluissa osallisena, on tämäkin aihe parempi jättää työmarkkinaosapuolten käsiin – toivottavasti osapuolet kantavat vastuunsa, ja että osapuolia löytyy jatkossakin.
Talouslukujen vahvuuteen viittasinkin jo edellä – sehän se vaikuttaa lähes kaikkeen tänäkin vuonna. Odotusarvoteoriasta kirjoitin joskus aiemmin, että se toteutuu, mihin uskotaan.
Ja teemakuvan kannustamiin rokotuksiin on syytä mennä. Tämäkin juttu ja moni kulunut vuosi olisi jäänyt näkemättä ilman rokotuksia – tiedetään.