Kotiin Karjalaan

Konevitsan luostarin kellot on tunnettu sävelmä meille maallikoillekin. Luostarin tarinasta muistan kouluajoilta vielä jotain, ja sattumalta erään kirpputorin asiakas oli juuri ostanut Konnevitsan Jumalanäidin ikonin kun etsin sopivaa ikonin kuvaa tähän aloitteeseeni. Hän salli ottaa ostoksestaan kuvan. Maallikkona arvelen, että kappale on matkamuistoksi valmistettu tai vastaavaa tuotantoa, mutta silmäillessä erittäin viehättävä, kuten kasvonpiirteistä hieman epätarkassa otoksessa voi päätellä (kerrottiin, että alkuperäinen teos olisi 1700-luvulta).

Aloitteeni liittyy Ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispan istuimen siirtoajatukseen Kuopiosta Helsinkiin. Kun asia ensimmäisen kerran tuli julkisuuteen vuosikymmeniä sitten, kummeksuin (ilmeisesti silloisen arkkipiispan) ajatusta kuopiolaisille epäedullisena. Asiahan ei sinänsä luterilaiselle mitenkään kuulu, mutta silti.

Arkkipiispa Paavali oli tullut seutukunnalla tutuksi pitkän uransa aikana. Savon Sanomat seurasi hänen tekemisiään aikoinaan varsin tiiviisti. Esimerkiksi arkkipiispan autokoulun käynti on jäänyt uutisista mieleen ja hän oli tavanomainen näky kaupungilla kaupoissa, iltakävelyllä ja milloin missäkin.

Sivullisena ja aihetta sivuten, ehdotan seuraavaa.

Nyt kun Neuvostoliitosta on jo aika jättänyt ja valtiosuhteet Venäjään ovat normalisoituneet, voisi ajatella sitä, että

Sortavalan piispanistuin palaa kotiin evakosta.

Tarkoitan, että kirkko saisi entiset tilansa takaisin, jos ne vielä ovat pystyssä. Tarvittaessa sinne rakennetaan uudet piispantalot. Vastaavasti Heinäveden luostarin väki voisi palata evakkoreissultaan takaisin Valamon luostariin ja käyttää sitä yhdessä sen nykyisten asukkaiden kanssa – saada tilat pienimuotoiseen toimintaansa. Ymmärtääkseni uskonnollinen perinne on kummallakin uskontokunnalla samaa alkuperää.

Kun tällä tiellä on päästy alkuun,

voisivat karjalaiset suvut palata alkuperäisille konnuilleen ja saada takaisin evakkoon lähtiessään menettämänsä maat ja omaisuuden – sen mitä kiinteistöistä on jäljellä – ja korvata väliaikaisille asukkaille mahdollisesi tehdyt uudistukset.

Muistan kun Viro itsenäistyi, ja ymmärtääkseni myös Venäjällä Neuvostoliiton hallinnon jälkeen, omaisuus palautui alkuperäisille omistajilleen. Ajatukseni liittyy nykyisiin sodankäynnin oppeihin, missä asukkaisiin ei kohdisteta kohtuuttomia sotatoimenpiteitä, vaan he saavat jäädä mahdollisesti valloitetuille alueille asumaan.

Tuttavistani eräät kävivät takavuosina kunnostamassa Laatokan Valamon luostaria erilaisissa projekteissa, joten yhteistyö on nähdäkseni jo vakiintunut. Suomen ortodoksien arkkipiispan tittelissä on nimitys: Karjalan arkkipiispa, joten hänen tulisi tietenkin olla vaikuttamassa paikan päällä koti-Karjalassa.

Tottahan siirtymäkaudella hallintopaikkakuntia voisi ja tulisi olla useampiakin, esimerkiksi Sortavalan residenssin lisäksi Kuopiossa (tai Helsingissä) ja toimintoja ylläpidettäisiin entiseen tapaan Suomessa, mutta myös enenevässä määrin koti-Karjalassa yhdessä äiti-Venäjän kirkon edustajien kanssa.

Hyvä tästä tulee kun annetaan diplomatian ja ajan hoitaa asia kaikessa rauhassa;

piispanistuimen paikka voisi olla Venäjän kirkon lahja 100-vuotiaan Suomen ortodoksiselle kirkolle ja karjalaisen heimon paluu ja omaisuuden palauttaminen Venäjän valtion lahja Suomelle ja suomalaisille.

Parantelen tekstiä ja aloitetta lähivuosina – kun aihe on hautunut ja jalostunut.

 


Konevitsa (korjattu nimi 12.1.2017 yhdellä n:llä olevaksi, katso myös kommentti)

 

Kommentit

  • Eino J. Pennanen

    Oli valitettavaa, että Suomi ei kyennyt pitämään alueitaan vaikka talvisodassa puolusti maata ansiokkaasi. Tätä on pohdittu jo runsaasti yhdessä ja talvisodan hengessä – maanpuolustus on aina tärkeä sijoituskohde.

    Karjalasta evakuoiduille tilallisille valtio maksoi aikoinaan korvauksia menetetystä omaisuudesta, joten omaisuuttaan menetettyjen tilallisten ja perillisten olisi kotiinpaluun toteutuessa tuloutettava valtiolle sopiva summa.
    Unohdin jutustani karjalaispapan mainitseman asian – ja osittain sivuasiahan tuo kotiinpaluuriemun ohessa näin aloitteessa onkin.

  • Eino J. Pennanen

    Korjaus: Luostarin nimi on tietenkin: Konevitsan luostari;

    Wikipediaan on aiheesta kirjoitettu: Konevitsan kirkonkellot on vanha karjalainen kansansävelmä, josta tunnetuimman version on tehnyt suomalainen Piirpauke-yhtye.
    Ensimmäisenä kappaleen levytti kanteletaiteilija Ulla Katajavuori vuonna 1952.[1] Sen melodia jäljittelee Laatokalla Konevitsan saaressa sijaitsevan Konevitsan luostarin kirkonkellojen sointia.[2] Niiden ääni kiiri aikoinaan kauas pitkin Laatokkaa ja kutsui ihmisiä kirkonmenoihin.
    Nykyään Konevitsassa on tiettävästi jäljellä ainoastaan yksi 1800-luvun alussa rakennetun luostarikirkon alkuperäisistä kelloista.[3] Yksi niistä tuotiin sodan myötä Suomeen ja on nykyään Paltamon kirkossa

Kommentointi on suljettu.