Kerrospukeutuminen on varsin uusi sana. Vaatekertoja lisätään sään kylmetessä. Alla on alusvaatteet, ja lisätään lämpökerrasto ja päälle päällysvaatteet. Ehkä useampi paita ja vastaavaa. Tärkeintä pakkasella on saada ilmakerroksia päällystakin ja ihon väliin. Ne pitävät lämpimänä.

Villavaate keksittiin varmasti jo varhain. Siihen jää kuivana paljon ilmaa. Kun on päällimmäisenä tuulta läpäisemätön vaate, ja rukkaset, pärjää hyvin. Pakkasella on oltava keskellä vaatteitaan, mistä tietää oikeanlaisen vaatteen. – Ihoa vasten on oltava lämmön tuntu, eikä niin, että kun liikahtaa vaatteitten keskellä, kylmä vaate koskettaa ihoa.

Asiaa on pohdittu runsaasti; eräskin lehti mainitsee juuri kerrospukeutumisen oikeana tapana, ja jatkaa että toppavaatteet voivat olla urheilussa liian lämmittäviä, ja tällöin tuulenpitävä kuorikerros voi ollakin suojaavampi valinta. – Jos taas joutuu seisoskelemaan lämpöä tuottaneen suorituksen jälkeen, tarvitaan lisää ilmakerroksia – niinhän se on. Vaatteita kannattanee olla repussa tarvittava määrä. Kosteat vaatteet voi vaihtaa kun ei kylmety niitä vaihtaessaan, ettei kylmety.

Lapsena se pukeutuminen opitaan. Päiväkotien vinkeistä on netissä myös runsaasti juttuja.

Pohdiskelin takavuosien pakkasilla, että ovatko suomalaiset lämpimät vaatteet loppuneet, kun täkäläiset vaatevalmistajat ovat lopettaneet, ja joudumme ostamaan etelämaista muotia? siinäpä pulma. Kerrospukeutuminen se tässäkin auttaa. Hepeneitä puetaan useampi kerros. Keinokuitu on yleensä kylmä. Moni palellutti ihonsa aikoinaan nylon-vaatteissa. Sukat olivat tyylikkäät, mutta kylmät. On niitä ilmaviakin keinokuituisia vaatteita. Näin luulen. Luonnonkuituna puuvilla on mielestäni kylmä, eritoten jos se kastuu vaikkapa hien vuoksi.

Palaan villapaitaan ja villakäsineisiin rukkasten sisällä ja villasukkiin. Lämpökerrastot ja toppahaalarit ja kaikkea tuota lämpöpohjallisten eristystä mietin pakkasten aikaan. Vaatteet tai kengät eivät saa puristaa!