Liput heilumaan? kotona vai naapurissa

Uutisissa kerrottiin, että heinäkuun viimeisen viikonlopun aikana suuri joukko Saksassa asuvia turkkilaisia kokoontui Saksan Kölniin mielenosoitukseen, jossa näkemieni kuvien ja uutisten perusteella esiinnyttiin Turkin lipun kanssa (kuvia esim paikallislehden näytöllä).

Silmittelin joitakin asiaan liittyviä kirjoituksia ja vastaavia.

Mainittiin, että he (turkkilaistaustaisen mielenosoittajat) osoittivat näkyvästi tukeaan Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoğanille. Saksassa on netistä löytämäni medialähteen mukaan yli 1 ½ miljoonaa Turkin kansalaista.

Erikoista mielestäni oli, että Saksalainen oikeus kielsi ennen tapahtumaa esittämästä tilaisuudessa maan ulkopuolelta lähetettyjä puheita, esimerkiksi turkkilaisten poliitikkojen videoviestejä.

Kyseinen media kertoi lisäksi (olisiko ollut yle tai päivälehti), että turkkilaisten mielestä määräyksellä estettiin Turkin presidenttiä puhumasta mieltään osoittaneille kansalaisilleen Saksassa. Jokin turkkilainen ministeri oli ehtinyt kommentoimaan, että kyseinen kielto rapauttaisi sananvapautta ja demokratiaa. ?

Toisen valtion alueella tehtävä mielenosoitus on eräs ongelma, mihin saksalainen tuomioistuin näyttää jo osittain ottaneen kantaa.

Nähdäkseni vierasmaalaisen kansalaisen tulisi kussakin maassa toimia maan tavan mukaan – sananvapauden laajuushan on tietenkin viimekädessä kunkin maan asia – jos kohta: käytetäänhän valtiolippuja urheilutilaisuuksissakin – ja esimerkiksi eräässä filmissä myös siirtolaisten paraatissa Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa -…

Tarkoitan tässä hieman kömpelösti hakea määritelmää sille (vallankumouksellishenkisyyden kaltaiselle toiminnalle toisen valtion alueella), että venäläisittäin asiaa nimittäen saattaisi esimerkiksi tässä esillä olevan mielenilmaisun tapahtumia sanoa ”ulkomaisen agentin” toiminnaksi (tällähän tarkoitetaan Venäjän ulkomailta rahoitusta saavia yhdistyksiä tai vastaavia).

Mielestäni Euroopassa voi valita Turkin lipussa olevista symboleista vain ”tähden” – lipun sirppi edellyttää paluuta kotimaahansa Turkkiin. Tuskinpa menisimme Ruotsiin Suomen lipun kanssa esittämään siellä vaatimuksiamme? No, kukapa tuon tietää, mutta ehkä emme.

Turkin meneillään olevilla vallankumouksen tapahtumilla on samankaltaisuuksia vuoden 1915 armenialaisten kohtelusta kirjoitetun kanssa.

Onko oikeasti, jää nähtäväksi. On sinänsä haasteellinen ja monitahoinen tehtävä määritellä, oliko armenialaisten kohtalo 1915 kansanmurha, vai jokin muu, ja mikä. Jätän asian erityisasiantuntijoille: Erimielisyys tulkinnasta näyttää koskevan kansainvälistä kansanmurhan määritelmää. Ymmärtääkseni nyt tehtävä pohdinta kuitenkin pohjautuu tuon ajankohdan jälkeen omaksuttuihin määritelmiin, joten vuonna 1915 kysymyksessä lienee ollut 1. maailmansodan eräs episodi.

Wikipediassa kerrotaan, että kansanmurhan panivat huhtikuussa 1915 toimeen tuolloin maata hallinneet nuorturkkilaiset.

Toimenpiteet aloitettiin keräämällä Turkin armeijan armenialaisilta sotilailta aseet pois, minkä jälkeen heitä alettiin järjestelmällisesti surmata. Tekosyynä käytettiin väitettä, että armenialaiset olisivat olleet syyllisiä huonoon sotamenestykseen Venäjää vastaan. [Wikipedian artikkeli lähde 13]

Vanha sanonta on, ettei poika ole vastuussa isänsä tekosista (tai toisin päin, kts. esimerkiksi vanhasta Raamatusta).

  • Kun aihe on nykyturkissa vaikea, jopa niin, että lähettiläitä on kutsuttu kotiin niistä maista, jotka ovat luokitelleet armenialaisten käsittelytapauksen kansanmurhan tunnusmerkistön täyttäväksi,
  • herää kysymys: pitävätkö nykyturkkilaiset kuitenkin vuoden 1915 tapahtumia sittenkin oikeutettuina?

Kirjahyllystäni löytämässäni ihmisoikeuksien kokoelmakirjassa on tietoa 2,1 kilogramman painon verran.

Präntti on pientä ja tiheää tekstiä. Näköjään se on julkaistu jo 2000-luvun alussa ja ollut alennusmyynnissä 2006. Yritin selvitellä aihetta lomaviikkojeni aikana …

Hyviä asioitahan siihen on otettu, mutta kuinkahan laajasti tehdyt sopimukset on saatettu voimaan tai tehokkaiksi eri valtioissa.

Ilmeisesti eurooppalaiset ovat tässä edelläkävijöitä, mutta voitaneenko täälläkään soveltamista pitää täysimääräisenä. Yhtäältä, selviytyykö laajaan luottamukseen perustuvan oikeusvaltionkaan oikeusjärjestelmä kaikesta siirtolaistoimintaan viime vuosina liittyneistä tapahtumista ja tapausten variaatioista – eli, että onkohan sopimustoiminnassa menty liian yksinkertaisin olettamuksin jo liian pitkälle?

Täytyy perehtyä aiheeseen lähemmin seuraavissa postauksissani – ja ensin tykönäni omassa kotona.


Wikipediaan on joku poiminut armenialaisten asiasta artikkelin.

  • Horjuva (ottomaanien) hallinto vastaan kapinoitiin ja eräät maat itsenäistyivät sekä Italia kaappasi Libyan.
  • Uhattu hallinto katsoi oikeudekseen tarttua kapinointiin tarvittaessa kovinkin ottein.
  • Sulttaani Abd-ul-Hamid II totesi, että ”länsimaat lietsovat levottomuuksia armenialaisten keskuudessa… meidän on puolustettava itseämme hinnalla millä hyvänsä.”
  • Sulttaanin mukaan hyökkäys armenialaisia kohtaan oli näin ollen Turkin oikeutettu tapa puolustautua.[5]
  • Kristityistä tai juutalaisista omaa kieltään puhuvista armenialaisista ei pidetty silloisessa Turkissa, sillä
  • monien turkkilaisten mielestä he olivat erillinen kansanosa, joka heikensi maata.
  • Armenialaiset noudattivat vanhoja sivistysihanteitaan, minkä johdosta heillä oli keskimääräistä korkeampi kielitaito ja koulutustaso.
  • Ne (kielitaito ja koulutus) helpottivat yhteyksiä Eurooppaan, mikä herätti heikkenevässä valtionhallinnossa epäilyksiä.
  • Koulutustaso ja kielitaito auttoivat armenialaisia liike-elämässä, minkä johdosta köyhemmät turkkilaiset pitivät armenialaisia kieroina kauppiaina.[6]

Wikipediaan kirjoitetun lähdeviitteet

[5.] Seppälä, Serafim: Armenian kansanmurhan perintö, 19-20, 2011.

[6.] Seppälä, Serafim: Armenian kansanmurhan perintö, 17, 2011.

[13.] Munkki Serafim: ”8” Araratista itään, s. 284–285. Hämeenlinna: Kirjapaja, 2007.

Kuka tuo munkki Serafim lienee ollut, ja kuinka luotettava lähdeviitteitten pohdinta on, jää seekin myöhemmin selvitettäväksi.

Jätä kommentti

*