Loppuuko lastenruoka Ukrainassa?

Kesällä 2015 venäläisiksi osoittautuneet tunnuksettomat sotilaat ajelivat Ukrainan alueelle. Kaiketi tunnukset tiedettiin jo heti alkuun, vaikka pääasiassa sitä arvuuteltiin. Projektin muonitusta kuvattiin humanitaarisena lastenruoan kuljetuksena. Poimin elokuisesta postauksestani, että kerroin tutkineeni kesän 2015 kuluessa paikallisissa kaupoissa lastenruokatilannetta samaa arvoituksellisuutta sivuten;

Ajatukseni johtuivat tutkimusaiheen valinnassa siihen, että Venäjä toimitti kolmisen sataa (300) rekkalastillista lastenruokaa ja kenties muita humanitaarisia tarvikkeita Ukrainaan hyökänneitten tunnuksettomien vihreiden miesten kohdealueelle.

[Jos joukot olivat venäläisiä, (Venäjän muukalaislegioona) he suosivat humanitaarisista syistä lasten ruokaa. Saattoihan ruokaerät olla myös siihen tarkoitukseen mihin sen kerrottiin olevankin – vaikea sanoa kun en ollut katsomassa paikanpäällä.]

Näyttää jälleen mediatietojen perusteella siltä, että vastaavaa hyökkäystä ja aluevaltausta Ukrainaan suunnitellaan. Kun omakohtaiset tiedot puuttuvat, on siis vain median ja sanahelinän varassa taustatietojen osalta.

Tiedot saattavat olla joko oikeita tai värittyneitä.

Muistelen, että Ukrainassa heräteltiin eurooppalaisia mielialoja ennen motoristiarmeijan tunkeutumista maahan. Täytynee palauttaa aihe mieleeni, mutta muistikuvani lienee oikean suuntainen. Vastaava asetelma näytti mediassa olleen esillä myös äskettäin.

Oliko kansan ajatuksiksi kerrottu länsimedian tuote, on tässä eräs pohdinnan aihe, ja se, miten vahva tuo liikehdintä oikeasti oli. Pienryhmät kun saavat usein enemmän julkista huomiota kuin niin sanottu hiljainen enemmistö, jos käytän oikein, muistaakseni, presidentti Nixonin sanontaa. Ja olihan meillä Suomessakin sotavuosina neuvostomyönteinen kommunistien varjohallitus, joka kutsui vieraat joukot Suomeen (epätarkasti muistellen). Taisipa peräti olla Moskovassa maanpakolaisena perustettukin tuo Kuusisen hallitus.

Saapa nähdä, nähdäänkö jälleen lähiaikoina  venäläismielisten moottoripyöräpartiot Ukrainan teillä – ja ruokarekat humanitaarisissa aikeissa.

Vanhoja sotatapahtumia kuvaillaan taivaskanavilla esitettävässä ohjelmasarjassa.

Taitaa ohjelmasarja olla nimeltään jotain Hitlerin tai natsien suuret rakennushankkeet.

Eräässä näistä kerrottiin neuvosto-Venäjän joukkojen massiivisesta hyökkäyksestä Saksaan; rintamalohkolla oli ollut 40 tuhatta tykkiä tai muuta vastaavaa urkupyssyä toiminnassa keskityksen aikana. Kuvailtiin, että kohdealueen taistelijat tulivat suorastaan hulluiksi tuosta. Jotta että kaiketi Ukrainan tulevalle rintamalinjalle – rajan taakse siis – on keskitetty jälleen arsenaalia – koskapa uutisissa joukkojen keskitystä on luonnehdittu massiiviseksi.

Saapa nähdä

 

Jätä kommentti

*