Maa saastui – yhteinen taisto!

Politiikassa ja yritysmaailmassa hallinto voidaan kaapata tai vallata.

Saksassa natsit saivat vallan ”laillisesti” vaaleissa. Osaltaan homma perustui pelotteluun ja väkivaltaan, mutta myös ihanteet loivat maaperän. Oikeastaan sama on käynyt Suomessa – kansa äänesti porvarit valtaan; Hallitus on ilakoinut valtion hillopurkilla – omaisuutta ja toimintoja yksityistetään pikavauhdilla mikä vain ehditään – oiotaan ”normitalkoissa” mutkat suoriksi.

 

Hyvinvointivaltio puretaan pala palalta.

Kaksipuoluejärjestelmässä (Yhdysvallat, Britannia ..) on totuttu purkamaan edellisen hallinnon työ. Aikoinaan Henry Ford teki samoin poikansa rakennelmille – puratti todellisena omistajana muistaakseni poikansa firmalle rakentaman tehtaan.

Mielenkiintoista oli lukea että opiskelijapiireissä suosittu (mies) senaattori Sanders on jatkanut Suomen terveydenhuollon (nykyisen) kehumista – taitaa kehua myös koulutusjärjestelmää. Vastaavasti republikaanina valittu presidentti Trump on kaiketi purkamassa demokraattiedeltäjänsä  vähäistä köyhien terveyspalvelujen uudistusta.

 

Kommunisteja on jahdattu Yhdysvalloissa ja Suomessa –

meillä jopa ase kädessä kansalaissodassa. Nykyisin jäljellä on pääasiassa porvarillinen lehdistö, joten trumpilaiseen tapaan porvaristo saa kannatusta myös lehtimogulien kautta – yhtäältä, vaalituki tulee ilman muuta enimmäkseen mitä ilmeisimmin heiltä, joilla sen lahjoittamiseen on varaa – tai joilla ehdokkailla on varaa – kapitalisteilta. Tämä jos mikä ohjaa politiikkaa – meillä lahjoitukset on ilmoitettava, joten avoimuus säilynee, mutta entämä tuo taustatuki?

Vappu oli lapsuudessa maalla lähes merkityksetön – taisi olla kuitenkin koulusta lupa, joten varmasti mukava sellaisenaan.

Riittäköön tämä vapun palopuheeksi, ja näin jälkikäteen – kun on yhteistä asiaa – joten lisään vielä:

 

Kapitalismin Ahneus tuhosi Maan,

paikat, ilma ja vesistöt ovat saastuneet

Kehitysmaita kuormitetaan monin tavoin. Tuotantoa esim. ruoan osalta on siirretty köyhiin ja nälkää näkeviin maihin – samoin saastuttavaa teollisuutta. Ohessa on suppeahko raportti ilmansaasteista;

AFP/ Yle 2.5.2018: WHO

Maapallon asukkaista yhdeksän kymmenestä hengittää merkittävästi saastunutta ilmaa, sanoo Maailman terveysjärjestö WHO.

Ilmansaasteet aiheuttavat järjestön mukaan vuosittain noin seitsemän miljoonan ihmisen kuoleman. Ongelma on suurin köyhissä ja keskituloisissa maissa Afrikassa ja Aasiassa. Yli 90 prosenttia ilmansaasteiden pienhiukkasista johtuvista kuolemista tapahtuu WHO:n mukaan näissä maissa. .. yle verkkosivulta

meillä on yhteinen taisto puhdistaa Maa.

teemakuvan vaihto

Jätä kommentti

*