Missä ovat Euroopan metsät?

Puijon hakkuusuunnitelmista on puhuttu pitkään ja puuston raivaus etenee hiihtorinneprojektin myötä. Hiihtohissi- ja laskettelurinne ovat suojelualueen ulkopuolella, mutta jotain suojelullista luontoarvoa on toki rinnealueella olemassa. Puita joudutaan kaatamaan aukkojen tieltä, ja niitä saa kaataa suunnitelman mukaan.

Suojellusta tai harvinaisesta metsästä on Puolaa tukisteltu viimeaikoina. Jonkin metsäalueen puunkaatoprojektin vuoksi on oikein eurooppalainen ylin tuomioistuin ollut asialla päätöksineen. Tuli mieleen kysyä maallikkona, että missä ne etelä- ja länsieurooppalaiset metsät ovat, kun puolalaiset ovat erityisessä syynissä? Ettei vain olisi niin, että toisten metsiä tässä syynätään kun omat on jo hävitetty?

 

Ymmärtääkseni metsät on vanhoissa ”sivistysvaltioissa” kaadettu – aikoinaan sotalaivojen rakennustarpeiksi, poltettu, sahattu laudoiksi, raivattu pelloiksi, kaupungeiksi jne. Äkkiseltään vaikuttaa siltä että esimerkiksi Puolan metsät eivät ole saman ja tasavertaisen kilpailun piirissä mitä muun Euroopan vanhojen asutuskeskusten ympärys- ja alusmetsät ovat (olleet).

Sanon saman toisin: usein kysytään, saavatko kehitysmaat autoistua samalle tasolle kuin länsimaat? kun odotettavissa autokannan lisääntymisestä on hiilidioksidipäästöjen räjähdysmäinen kasvu? – Samoin elintasopäästöt kasvavat, jos hiilivoimalla tuotetaan esimerkiksi sähköä ja teollisuuden muuta energiaa. Siis vertaus toisen ajatuskannan kautta! Niin: Eipä tuo puolalainen metsä oikeastaan taida metsättömille eteläeurooppalaisille sinänsä mitään kuulua tämän ajatusketjun loppupäätelmänä. Täytyy joskus paremmalla ajalla silmäillä, mihin nuo unionistien vaatimukset perustuvat.

 

Merkillinen tai jopa hieman huvittavakin on tuo eurooppalainen oikeuskäytäntö näin suomalaisen näkövinkkelistä, kun unionikin perustuu arvovallaltaan viimekädessä ”sopimustuomioistuimen” päätöksiin. Anglosaksisen oikeusjärjestelmän mielestäni näkyvä piirre on se, toisin kuin pohjoismaisessa käytännössä, että lakeja säädetään tavallaan oikeuden päätöksellä, oikeuskäytäntönä, kun meillä noudatetaan positiivista oikeutta ja lakeja. Niin?

Presidenttinä Mauno Koivisto selosti aikoinaan esimerkiksi pankkiväelle, että lainsäädäntöä ei tule Suomessa tehdä oikeuden päätöksillä, tilanteessa kun pankkikriisin jälkimainingeissa käräjillä tuomittiin eräs velkarahaa aktiivisesti tyrkyttänyt (ja kuukahtanut) pankki  jollakin tavoin syypääksi ylisuuriin lainoihin, jos muistelen hieman asiaa yksinkertaistaen ja mieleen jäänyttä yleistäen. Koiviston mielestä nuo päätökset, mitä ne tarkasti ottaen olivatkin, eivät perustuneet lakiin vaan eräänlaisen pankin myötävaikutuksen kriminalisoimiseen, yleisen moraalin keinoin siis. Tämä oikeustapauslainsäädäntö on sinänsä unionin jäsenyyden kautta meilläkin lisääntymään päin, sanotaan ja uskotaan.

 

Niin, huvittavaa eurooppalaisessa meiningissä on maallikolle ollut se, että unionin parlamentin (meillä eduskunta) päätökset eivät näytä muualla kuin Suomessa (ilmeisesti) olevan sellaisenaan lainvoimaiset – vaan – kaikki orgaanit näyttävät olevan velvollisia (ainakin oikeutettuja) hakemaan oikeastaan parlamentarismin ulkopuolella toimivan oikeuden (tuomioistuimen) päätökset keskeisiinsä erimielisyyksiin – jos nyt jälleen vähällä asiantuntemuksellani yleistän.

Tumpelointiahan tämä ilmeisesti on ollut ja on, mutta perusteena lienee ollut aikoinaan se, että anglosaksisissa maissa aatelisherrat ovat tahtoneet entisaikaan pitää myös tuon tuomiovallan itsellään, ja anglosaksiseksi perinteeksi malli on sittemmin näköjään jäänyt ja siirtynyt tähän nykyajan Eurooppa oikeuteen. Jo kesällä tulin erilaisissa kohdin kysymykseen, kaivaako komissio parhaillaan omaa hautaansa ärhentelemällä jäsenmaille jotka ovat kaakkumassa brittien tapaan jäsenyyden ulkolaidalla – vaikkapa pakolaiskysymyksissä – ja meillä metsien suojelun kaltaisessa susien suojelussa?

 

Jätä kommentti

*