Moscowan kortti käyttöön pakolaisten kotimatkalla

Rauhallista odotusta - maan tapaan

Monet meistä muistavat keskustelut ”Moskovan -kortin” käyttämisestä käydyt keskustelut. Kerrotaan, että vuoden 1961 noottikriisi olisi ollut tällainen tilaustyö. Arveltiin, että Neuvosto-Venäjän johto olisi tukenut Moskovan kortilla ainakin Urho Kekkosta hänen uudelleenvalinnassaan presidentiksi, ja muutoinkin. Ulkopolitiikka ja Venäjän suhteet olivat hieman mystisiä ja vaativat asiantuntijan niitä hoitamaan. Jokaisella menestyvällä politikolla oli hyvät suhteet Moskovaan.

Mielestäni nyt on jälleen aika käyttää po. Moskovan  Venäjän -jokerikorttia. Suomesta palautettavien pakolaisten kotimatka Irakiin ja Afganistaniin on vaivattomin toteuttaa Venäjän kautta, erikoisjunalla ja linja-autosaattueina. Venäjän ja Suomen rautateitten raideleveys on sama. Läntisten suurvaltasuhteitten karikoissa tämä onnistunee suomalaisten pyytäessä vaivattomasti mitä pikimmin.

Ajankohdasta 2015 –

Pitemmän päälle on varmaankin viisainta varautua seuraavissa eduskuntavaaleissa siihen, että valitaan sellainen eduskunta, jossa varmistetaan paluukyytirahat ja kotiuttamispäätös kaikille Suomeen nyt hallitsemattomasti tulleille, tarvittaessa lainsäädäntöteitse – vauvasta vaariin.

Hallitusti

Perinteisesti hallitun maahanmuuton vauhti on muistaakseni ollut 600 vuosittain -suuruusluokkaa. Turvapaikan saajiksi on nähdäkseni valittava edelleenkin suoraan ongelmakohteista, leireiltä ja vastaavilta Suomeen otettavat.

Tämä salakuljettajien kautta ja omavaltaisesti Euroopassa oleskellen -tapa suosii laittomuutta, on epäreilu ja epätasa-arvoinen mahdollisesti suuremmassa ja näin oikeassa avun tarpeessa oleville. Palautusrituaali pikapäätöksellä tulisikin säätää jo nyt lakiteitse edellä mallintamallani tavalla.

Miljardimoka?

Onhan sinänsä myös niin, että jos Torniossa rajalla oleva kertoo olevansa joku muu kuin Kaarle XVI Kustaa (tai hänen perhettään), Ruotsista päin tulijan voi hymyssä suin käännyttää takaisin rajalta asiaa enempää tutkimatta – ruotsalaiset eivät hae turvapaikkaa Suomesta muutenkaan!

(Kirjoitan tästä miljardimokasta täsmennetysti hieman myöhemmin.

Politiikassa on oltava kanta kaikkiin mielipideilmastoihin – puolesta ja vastaan -kantoihin. Aiemmin olen kirjoittanut pääasiassa maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvan väestönosan näkemyksiä tukevia elementtejä – olen myös pohtinut tuen tarjoamista kriisikohteitten läheisyyteen rakennettavissa Pakolaiskaupungeissa;

kts. Uusi Troija ja Karthago ja … Krimin matkailukohteet pakolaisten turvasatamana …)