Neil Hardwick voidaan palauttaa Englantiin ✔ 👍 🔜 🆗 ?

Suorastaan legendaariset Tankki täyteen ja Reinikainen on nyt katsottu toivottuina uusintoina, joten englantilaissyntyinen kirjailija, Suomessa mm. elokuvataiteen professori (1995), teatteri- ja televisio-ohjaaja Neil Hardwick voidaan palauttaa synnyinmaahansa – kiitetään lainasta.  (Sinänsä hän sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1981, ja on nettitietojen mukaan vaikuttanut täällä kaiketi jo 1960-luvulta alkaen.

Hardwick muutti Suomeen Wikipedian mukaan mielitiettyään seuraten. Maine suomalaisena ohjaajana ja suomalaisen elämänmuodon tarkkasilmäisenä kuvaajana alkoi TV2:n em. komediasarjoista Tankki täyteen ja Reinikainen.

Suomen Mensa palkitsi Neil Hardwickin 2010 Mensa-palkinnolla tunnustuksena tämän pitkäaikaisesta työstä suomalaisen kulttuurin hyväksi. – ymmärtääkseni tuo Mensa on älykköjen järjestö, joten hoksottimille lienee komedioissakin käyttöä. En nyt muista sitä, olenko nähnyt kaikki televisioidut komediat tai vastaavat, mutta jo tässä mainitut riittänevät muistini tueksi.

Mensan perustelujen mukaan Hardwick on moniosaaja, joka on kuvannut suomalaista kulttuuria syvällisesti, terävästi ja lämmöllä lukuisissa näytelmissä, kirjoissa ja elokuvissa.

Englantilaistyylistä viihdettä suomalaisessa maisemassa, kaiketi. Koulutus kuninkaitten ja pääministerien opinahjossa lienevät tuon huumorin laadun ja ilmaisutaidon takeina?