Onnellisuus on geeneissä

Jokainen on saanut joskus ilmaisen lahjan –

  • maistiaiskahvin,
  • näytenumeron,
  • joulukortin tai
  • esimerkiksi kukan torilla
  • Tmv.

Tämä lahjan saaminen käynnistää meissä ihmisissä vuorovaikutukseen liittyvän vastalahjan antamisrutiinin. Vastaamme joulukorttiin lähettämällä hänelle joulukortin tai lahjan. Tästä kirjoitin joulunalla ja nimitin siinä entisaikojen talousjärjestelmää lahjataloudeksi (mikä tavallaan vaikutti ensimmäisen joulun tienoilla).

Yhdysvalloissa oli käytetty onnistuneesti rahan keräämiseen kukanantotemppua; siinä tuntematon henkilö antaa minulle leikkokukan ja pyytää tämän jälkeen jotain (rahaa); luonnollisesti haluamme antaa vastalahjan ja kaivamme kuvettamme …

Homma oli toiminut eräällä rautatieasemalla hyvin, kunnes ihmiset hoksasivat sen, mistä jutussa oli kysymys – höynäyttämisestämme alimpien vaistojemme kautta.

Roskiksiin heitetyt kukat oli kerätty ja kierrätetty uudelleen … harva meistä nyt sillä kukalla mitään junassa tekisi kuitenkaan …

Yhteiskuntaan sopeutuminen on kehittänyt meille vastavuoroisuusperiaatteen, erään sosiaalipsykologin mukaan (L1). Tämäkin taipumuksemme liittyy onnellisuuteen.

Poimin hyllystäni onnellisuushypoteesia käsittelevän kirjan, Jonathan Haidt (2006, suomeksi 2011). Päivänä muutamana Savon Sanomien NIMELLÄ-palstalla eräs toimittaja pohti tutkimusta, minkä mukaan suomalaiset ovat onnellisia, olikos se yhdeksäs (9) sija, ja ihmetteli oikeastaan sitä, ettei suuri valtion velkataakka ole siihen enemmälti vaikuttanut. (Lieneekö samoin perustein tehty tutkimus kuin takavuosina, jolloin suomalaiset olivat toiseksi onnellisimpia Euroopassa – siis laskua kuitenkin olisi muutama pinna?)

Onnellisuus palaa tiettyyn perustilaan – tuo ”perusonnellisuus” on kirjan kirjoittajan mukaan geeneissä perittyä. Jos siis huolestumme jostain, totumme ja sopeudumme tilanteeseen – teoksessa viitattiin esimerkiksi vammautumiseen, minkä jälkeen asetamme tavoitteemme ja toimintamme  uuden tilanteen mukaiseksi.

Mitäpä sitä murehtimaan ainakaan kovin pitkään, huonojen ja tunarihallitusten toimia, niitähän tulee toinen toistaan parempia tuon tuostain, mutta elämä jatkuu normaalisti kymmeniä  vuosia, joillakin jo yli 100.

Teemakuvassa on onnellisuuden kaava: O = S + EO + V

Onnellisuuden kokemus O, koostuu biologisen säädön tekijöistä S sekä  EO elämän olosuhteista ja vapaaehtoisista toimenpiteistä V Tuo S on näistä merkittävin. Naimisissa olevat ovat onnellisempia kuin sinkut – joita Suomessa on jo yli 50 % väestöstä.

 

Valitsin kuvaan kadun varren istutuksia, joilla on varmasti oma viihtyisyystekijänsä elinympäristömme puolelta.

Onnellista päivää ja loppukesää!

 

 

 

 

 

Onnellista päivää ja loppukesää!

Kommentit

  • Tuula Kyyrönen

    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!
    On siinä teoriassasi varmaan perääkin, mutta joitakin kysymyksiä heräsi.

    Miten onnellisuutta mitataan? Kysehän kokemuksesta ja tunteista.
    Teoriasi mukaan ihminen itse ei voi omilla valinnoillaan voivan vaikuttaa omaan onnellisuuteensa paljonkaan.

    • Eino J. Pennanen

      Ymmärtääkseni mittaus on oma arvio. Kirjassaan Haidt kuvaa lisäksi monia tutkimuksia, joten kokemuksille löytynee myös objektiivisia vahvistuksia. Aivojen kuvantamiseen en tässä puutu, vaikka aivojen aktiivisuutta eri alueilla ja aivolohkoissa laajasti selostettiinkin – sekä kehittymistekniikoita ja jopa lääkeaineita.

      Perintötekijät edustavat kaavassa noin 60 % pottia, mutta kehittymistä (edustaa positiivista psykologiaa) mielestäni kirjassa myös selostetaan, etteikö mainittu ikiaikainen meditointi ja tietyn kaltainen terapia sekä lääkkeet. Tärkeintä lienee valita ja elää immeisiksi. Vanhastaan oma toiminta on ollut se tärkein tekijä – jos onnellisuutta ei saavuta tässä elämässä niin tulevassa ainakin (monen uskonnon idea?).
      kunhan aika antaa, silmittelen teoksen uudelleen, ja onhan näitä kirjoituksia lukuisat määrät – elämäntaitoteokset esimerkiksi olivat äskettäin suorastaan muotia.

  • Jari Holopainen

    Kiitos mainiosta esityksestä. Kaava johtanee onnellisuuden lisääntymiseen, siinä on paljon +:ia. Olen joskus miettinyt sellaista, voisiko termi S olla lähtökohdiltaan -merkkinen, ja jota voisi petrata vapaaehtoisilla toimenpiteillä ja elämän olosuhteilla?

    • Eino J. Pennanen

      Muistaakseni onnellisuus on =< 100 %, ja tuo S taisi olla vain reilu 60 % (myönteisimmillä henkilöillä). Kirjassa esiteltiin eri tutkijoitten tekemää havaintoa, joten tekstini saattaa olla vajaa.
      Apulaisprofessori Haidt johdattelee onnellisuusteemaan monin tavoin – myös vanhan viisauden kautta, joten erilaisia tulkintoja ja oppeja on. Uskoakseni omat valinnat ja elinlot voisivat olla "se oikea" tapa ilmaista onnellisuus; so. paljonko minä itse olen tehnyt asian hyväksi – geenit kun ovat sitä mitä on saamaan.

  • Tuula Kyyrönen

    Oletan maallikkona, että onnellisuuden kokemukseen vaikuttavat omat odotukset ja se, kuinka itsenäisesti elää elämäänsä vai vertaileeko muihin. Onko lapsena kokenut tulleensa hyväksytyksi omana itsenään.

    Kyse on siis pohjimmiltaan rakkaudesta. Lapsuuden sosiaalista ympäristöä ei voi valita. Aikuisena voi tietoisesti tavoitella muutosta, mutta joka tapauksessa onnellisuuteen vaikuttavat ihmissuhteet, niin ajattelen. Voimavaroihin vaikuttanevat kokemukset ja geenit.
    Kukaan ei ole saari.

    • Eino J. Pennanen

      Mitä tuohon voisi muta sanoa – näin maallikoiden kesken! Kiitos jäsentelystäsi.

Jätä kommentti

*