Osa 3) Hyvä Serkkuni Tilda!

Kirjoitan Sinulle tapaamistoivein

Hyvä Tilda! Lähetän jälleen pari riviä. Olettehan voineet hyvin puolueessa ja että perhekin kukoistaa. Täällä meillä jatkan haamukirjoittajana kun ukko kuukahti – no ehtihän hän jo toiselle satoselle. Paljon puuhattiin. Piti viimeiseltään kirjoitella hänen juttujaan. Varmaan viimeinen kesä se on minullakin. Johan tuota on sata lasissa, joten onhan se vuorolippu kohta lunastettava. Sodassa henkeä eivät saaneet.

Kirjoittelen niistä toimituksista kesemmällä enemmän, mistään ei nyt ole puutetta. Lasten ruokia ja moottoripyöriä on jo haitaksi asti. Eipä silti, vanhempana sitä arvostaa valmista ruokaa. Pyörällä ajoa ei ukon kanssa kyllä harrastettu enää vuosikymmeniin, mutta tyttären tyttären lapset niistä tykkäävät hankkimillanne metsäpalstoilla oleillessaan. Käyvätkin siellä mielellään ja kuvailevat paikkoja, joten jutustelua riittää vuosiksi viele senkin jälkeen kun minusta aika jättää – tykkäävät agenttitarinoista ja suolarahoista joita lähetätte.

Laitan tuossa pari kuvaa kokeeksi – ne on ajettu sen viimekesäisen tiedoston läpi kuten käskitte.

Kirje vanhemmalle Toverille Kiinaan

Lähetän jälleen pari riviä. Olettehan voineet hyvin puolueessa ja että perhekin kukoistaa. Täällä meillä jatkan haamukirjoittajana kun ukko kuukahti – no ehtihän hän jo toiselle satoselle. Paljon puuhattiin. Piti viimeiseltään kirjoitella hänen juttujaan.

Kiinalaisuus on paremmassa huudossa meillä Euroopassa kuin Trumpin Yhdysvalloissa. Moni siirsi tuotannon Teille, joten kavereita ollaan. Hyvä kun kielsitte sen koirien syönnin, meillä kun monellla on koira tai parikin.

Teiltä päin lähteneen koronan aikoina ovat käskeneet pysytellä sisällä. Vanhat ihmiset olisivat herättäneet huomiota kadulla liikkuessaan, joten juttuja on tässä vähän.  Onhan sitä tullut käytyä terveyskeskuksessa laillisilla asioilla ja autoiltukin on. Seurailen tietysti uutisiakin. Vierastaloa on siivonnut tyttären tytär, jaksaa vielä ja on töissä. Teitä kiinalaisiakin täällä meilläkin liikkuu jonkin verran. Rahaa Teillä kuuluu olevan. Ulkomaalaisten ostoksia  kuitenkin valvotaan sotilaskohteitten läheltä, joten voimme ostella perikunnan kanssa jos tahdotte..

 Ja asiani on jälleen niistä toimituksistanne. Olen otettu huomiostanne ja arvostan sitä. Välittäkää terveiseni korkealle johdolle.

Tänä kesänä lastenruoka ja lastenvaunut on jätettävä tuomatta. Entisiäkin on varastossa kun toimintaa on ollut väähän. Moottoripyöriä ei voi käyttää kun sekin herättäisi huomiota, mutta huolta niistä pidetään. Metsäpalstalla lapsenlapset niistä erityisesti tykkäävät kun saavat ajella.

Suojeluspoliisissa tänä kesäisenä aamuna

Erikoisesta rajaliikenteestä on jälleen ollut havaintoja. Vuotaako itäraja pahasti? Joitakin sanomiakin on saatu tietoon. Niitä ilmestyy varsin runsaasti, vaikuttavat ‘liian’ harmittomilta. Joutavanpäiväistä liikennettähän sitä on tuo netti pullollaan, joten tekoälyyn ja robotteihin on sen valvonnassa luotettava. Virallisestihan kukaan viranomainen ei valvo, mutta tietoa kertyy. Ennen Itävallassa kaikki posti kulki turvallisuuspoliisin valvonnan kautta, joten kyllähän homma on hanskassa joillakin mailla ainakin.

Edelliskesän agenttitarinoiden todenperäisyydessä on vielä tutkimista. Aivan kuin Kuopiossa olisi jälkien perusteella toimimassa useita eri agentteja eri järjestöistä. Tunnistettavia profiileja kun on samankaltaisina hieman liian monta. Kaikenlaisia verkostoja täytyy seurata – aina huumekauppiaista alkaen – auto- ja moottoripyörämarkkinoistakin on oltava tietoisia. Taustalla on oltava verkot valmiina. Jahah, Mikähän luku se vakoilussa tänään kirjoitetaan?

Jätä kommentti

*