Pelastukoon ken voi – 3: emme osta kiinalaista

Ilmaston lämpeneminen voidaan taittaa vain yhteistyöllä. Maailmalla ja Suomessa vallitsee jo yhteisymmärrys päästöjen vähentämisen tarpeesta. Aikanaan paikattiin otsonireikä kieltämällä eräät aerosolien ponnekaasut. Nyt etsitään oikeita keinoja – ruokaa, hilipetöörin karttamista ja kaikkea yksityisenkin ihmisen elämään vaikuttavaa on tarve uudistaa.

On tartuttava suuriin päästöihin.

Selkeästi ylivoimaisin hiilidioksidin päästöjen lähde on Kiina.

Kerroin jo aiemmissa postauksissani, että olen rajoittanut suurimpien päästömaiden tuotteiden ostamista. Levitetäänpä sanaa ja tehdään jokainen samalla tavalla.

  • Poistetaan kiinalainen tuotanto kulutuslistaltamme.

Moni on jo aikonut ostaa kestäviä tuotteita ja vähemmän.

Tämä kirpaisee erityisesti halpatuotantomaihin siirrettyä pääomaa – ulkoistettiinhan Suomestakin tuotantoa kiinaan – ja muuallekin – pienempien palkkojen toivossa – siis suurempien voittojen toivossa.

Nyt on aika toimia.

Poistetaan suurimman päästölähteen tarve tuottaa päästöjä. Kun tehtaita suljetaan, haitalliset päästöt automaattisesti vähenevät. Nopeasti!

Aloitetaan heti!

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    joko tiesit, että kiirettä pittää
    https://yle.fi/uutiset/3-10913344
    “Jos merenpinnan nousu, myrskyt ja tulvat kasvattavat vahinkojen riskiä liikaa, ei omaisuuden ja ihmisten vakuuttaminen joillakin alueilla enää olisi mahdollista.

Jätä kommentti

*