Puhelinlankojen laulu

Raikas tuulahdus teemakuvan otsikkoon liittyen oli vuonna 1964 Katri Helenan esittämä Puhelinlangat laulaa huolettoman kulkijapojan tarina.

Sovitus ja solisti olivat nuorten miesten mieleen. Kappale soi lapsuudessani radiossa usein. Radiota kuunneltiin noihin aikoihin yleisesti vaikka televisiokin oli juuri aloittanut toimintansa. Radio oli ollut eräänlainen ylellisyystuote, minkä omistaminen muistettiin mainita sopivassa yhteydessä. Palaan laulun omakohtaisuuteen jäljempänä.

Erikoisesti mieleeni on jäänyt laulusta se, että heleän Puhelinlangat laulaa -kappaleen hyväksyivät myös perinteisiä Siionin virsiä taitavat vanhat (Oikeassa kotipitäjäni körttiläisyydessähän tanssiminen ja sanotun kaltainen ilottelu luettiin oikeastaan synniksi.) Laulun suosioon saattoi tietenkin vaikuttaa aiemmin tunnettu kulkuriromantiikka; Välirauhan aikana valmistunut elokuva Kulkurin valssi morsiamen ryöstöineen ja maantien kulkijoineen. ”Siks mieluummin maantiellä tanssin, kun metsien humina se soi”, sekä entisaikojen maanteiden kulkijat ja kulkurit.

Tuntemillani vanhuksilla oli omakohtaisia kertomuksia 1800 ja 1900-lukujen kiertävistä venäläisistä laukkukauppiaista, laukkuryssistä. Isoäitihahmoni kertoi, että vuonna 1900 eräs heistä  hemmotteli häntä käydessään ja toi hänelle lahjaksi aapisen. Tarinoiden mukaan kulkijoita ja kulkureita oli ollut runsaasti, asuivathan mainitsemani henkilöt silloisen valtatien varressa, ja heidän isänsä oli seppä ja puuseppä – siis koti oli tavallaan huoltoasema – hevosen kengittämistä ja kärryjen korjaamista ja varmasti monta muutakin työtä oli tarjolla.

Kenties puhelinlankojen laulu vaikutti taustalla aikoinaan myös ammattini valintaan. Puhelinlankojen laulu tarkoittaa tuulen huminaa puhelinpylväisiin kiinnitetyissä langoissa. Vastaavasta laulusta tietävät kertoa purjelaivojen tuntijat – tuuli soi laivan takilassa.

Teemakuvassa on mainituilta vanhuksilta saamani 1900-luvun alkupuolen kalenterin kuva puhelinlangoista – tai kuten silloinen lakiteksti totesi – telefoonijohdoista. Opiskelin ammatikseni radio-, tv- ja tietoliikennetekniikkaa. Vuodelta 1888 oleva puhelin- ja lennätintoiminnan laki korvattiin, tai uudistettiin vasta vuonna 1987, joten kuva sopii tähän pakinaani tämänkin vuoksi oikein hyvin – lämpimin muistoin.

Ammattihaaveisiin vaikutti varmaan myös se, että viisivuotiaana minulle esiteltiin eräällä vierailulla itse rakennettu radiovastaanotin. Ensimmäisen televisiolähetyksen katsoin noihin samoihin aikoihin. Kyseessä oli Sirkus papukaija -lasten ohjelma. Nämä olivat mielenkiintoisia kokemuksia.

Radio-, televisio ja tietoliikenne on digitalisoitunut. Puhelinlangat on kerätty tien varsilta pois. Jos niitä siellä vielä on, ne ovat kaapeleita. Valokaapeli on  syrjäyttänyt entisajan kuparilangat. Tietoa siirtyy vauhdilla paikasta toiseen – niin musiikkia kuin kaikkea muutakin. Tähän sopii olla tyytyväinen. Yhtäältä, työn määrä ei ole oikeastaan lisääntynyt, kenties kuitenkin, mutta työ on siirtynyt uusille urille – uusille ammattinimikkeille ja keskittynyt eri maihin – osaamiskeskuksiin. Väkeä on enemmän, joten työtäkin on enemmän.

Kännykät soittelevat kaikenlaisia sävelmiä siinä missä aiemmin tarvittiin orkesteri tai pelimannit paikalle – vaivatonta tai hieman omaa yrittämistä lamauttavaa – jos kohta, nykyisin on osattava erilaisia asioita lukuisa määrä – no näinhän se on tietysti ollut aina kaikkina aikoina … on osattu sellaisia asioita jotka nykyisin ovat unohtuneet – ajatellaanpa vaikka hevosen kengittäminen ja kengän valmistaminen järvimalmista …

Mainitut vanhukset neuvoivat lapsena valmistamaan puhelimen tulitikkurasian pohjaan kiinitettävän karhulangan avulla. Lanka vedettiin tiukalle kahden tulitikkurasian välille, … ja puhe kuului lähes sadan metrin päähän.

 

Jätä kommentti

*