Jopas jotakin,

meni vain noin pyhätön viikko kun kaikki rahankerääjät mielivät takaisin Afganistaniin. Mainoksina on jo jonkin aikaa välähdellyt rahankeruuilmoituksia. Savon Sanomat on kertonut eri lähteisiin viitaten, että ” YK:n pääsihteeri Antonio Guterres aikoo järjestää Genevessä Afganistanin hätäapua käsittelevän kokouksen syyskuun 13. päivänä. ” (STT–AFP, Savon Sanomat US 4.9.2021 ) Lainaus:

Kokousaikeista julkaistun tiedotteen mukaan Genevessä yritetään edistää rahoituksen pikaista lisäämistä, jotta elintärkeitä humanitaarisia operaatioita voitaisiin jatkaa.

Tunteisiin vetoavaa tietysti on se, että pikku-talibanit tarvitsevat ruokaa.

Odotettavissa on, että heistähän kasvaa aikanaan uusia sotureita armeijaan. Ehkä tytöt joutuvat heidät kasvattamaan, ja synnyttämään lisää, eivät ensikädessä sotureiksi, mutta silti.

Talebanihallinto romahtaa aikanaan kun sitä ei ruokita. Tai joutuu keskittymään huumeviljelmien sijaan syötävän kasvattamiseen, jos tahtoo huolehtia kansastaan ja maineestaan – ja asiallahan on heillä jo kiire.

Sinänsä SS lainaaman jutun mukaan joka kolmas afganistanilainen etsii jo päivittäistä ruokaansa.

Vastarintaliike antaa odottaa aikaansa.

Saapa nähdä, miten nälkäisen kansan hallitseminen pienryhmältä onnistuu – kenties ulkomaisin asein ja varustein –  odottaa sopii. Sodassa on aina uhrinsa. Niin oli punakapinassakin, Suomen sisällissodassa ja Talvisodassakin. Kuinka sodan osapuolten hermot ja vyö kestävät? Siinäpä pulma. YK:n on tietysti vaivatonta kylvää jäsenmailtaan kerättyjä rahoja – omia sillä ei liene – ja keräyksien ylläpitäjät oman henkensä pitimiksi keräyksistä jääviä varoja. Kirjoitin nimittäin joskus aiemmin siitä, että hyvän tekeminen on miljardibisnestä. Täytyy joskus taas tarkentaa.

Keräyksiin en kyllä laita pennin killinkiäkään, tai mitä ne nyt ne nykyrahat ovatkaan.

Tottahan valtio voi vero- ja velkarahoja suomalaisten puolesta kylvää niin tahdottaessa vaikkapa kulutukseen, tai jos olot kehittyvät, ostaa viljelysmaata afganilaisille ja opettaa kasvattamaan oman ruokansa. Taisipa sinänsä monta traktoria jäädä ruostumaan avustusprojektien alueille Afrikassakin, joten pitkää pinnaa se hyvän tekeminenkin vaatii – eipä silti.

Ja mielikuviahan ne maallikon tiedon muruset ovat, kun ei ole kiinnostanut kasvattaa esim. afrikkalaisia lisää heitä ruokkimalla tai ruokituttamalla –

jokaisen valtion tulee itse huolehtia väestöstään ja väestön kasvun rajoistaan.