sulkutilan jälkeen ostoksille

Näyttää siltä että vanhoihin itä-suomalaisiin sukunimiin kuuluva Korhonen on Suomen yleisin sukunimi ja Virtanen toisena nimenkantajien määrässä. Virtanen kuuluu 1800-luvun lopulla otettuna nimenä nopeasti yleisiksi tulleisiin nimiin.  Kumpikin nimi kuuluu kuitenkin itä-suomalaisiin ’nen-aatelisiin’, mistä vanhimmat sukunimet olivat käytössä jo 1400-1500-luvuilla.

 

Anekdoottina mainiten: Merkittävän kulttuurisuvun jäsen on netin mukaan todennut, että Nen-aateli on aivan yhtä hyvä; Henrik Tikkanen sanoi aikanaan, että kun nimi on yhtä vanha kuin Olavinlinna, se saa kyllä kelvata. Ilmeisesti ’joku’ jengissä oli pilkannut nen-aatelia.

 

Aatelisto on eurooppalainen sääty-yhteiskuntaan kuuluva käsite, SE ylin luokka. Aikoinaan Suomeen siirrettiin aatelisia ulkomailta kun täkäläinen oli määrällisesti hieman kuninkaalle ja hallinnolle vastahenkistä. Pääosa lienee ollut sotilaseliittiä.

Tulokkaat kohtelivat entisiä ’ylimystöämme’, eli talonpoikia, maaorjina kotiseutujensa tapaan. Aikoinaanhan talonpojat olivat sitä vapaahenkistä suomalaista ylimystöä.

 

Wikipedian mukaan Suomen aateliin on kaikkiaan introdusoitu 357 sukua, joista 282 aatelisia, 63 vapaaherrallisia, 11 kreivillisiä ja yksi ruhtinaallinen. Kenties näistä tunnetuin meille on Mannerheim. Sukunimi on sekä kreivillisessä että vapaaherrallisessa luettelossa. Muistaakseni sotamarsalkka, kenraali Mannerheim oli tuon vapaaherrallisen linjan sukua?

 

Siitä työstä piti puhua,  ja koronan varjosta.

 

Virus leviää helpointen paikoissa, joissa oleskelee paljon ihmisiä samanaikaisesti.

Kaupoissa on jo totuttu välttelemään toisia ja pitämään suojaetäisyydet. Tämä käytäntö jatkuu. Kuinka se toimisi ravintoloissa? lounasaikaan jne? keinot varmasti keksitään.

 

Tartuntatauteja kuten uuden koronaviruksen aiheuttamaa COVID-19 vastaan voidaan myös tarvita suojaimia. Ravintoloissa ja viihteellä tämä lienee hieman hankalaa. – Koronavirus COVID-19 tarttuu ihmisestä toiseen pääasiallisesti pisaratartuntana lähikontaktissa.

 

Teollisuudessa ja kaupassa virus lienee pienempi ongelma, koska WHO:n mukaan “tartunnan saaneen henkilön viruksen siirtyminen kaupallisiin tuotteisiin on pieni ja riski tarttua virukseen, joka aiheuttaa COVID-19: n pakkauksesta, joka on siirretty, kuljettu ja altistettu eri olosuhteille ja lämpötiloille, on myös pieni”.

 

Koronan torjunnassa on turvattava ensisijaisesti terveys, mutta sen rinnalla myös yritysten toiminta, työpaikat ja rakentamisen jatkuvuus. Koronavirusepidemia on ollut erittäin vakava tilanne koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Sen yli pääsemiseksi tarvitaan eri toimijoiden saumatonta yhteistyötä.

 

Josko tapaukset vähenevät, jotta että saadaan työelämä ja talous pyörimään. Ostoksia ja kauppaa voitaneen tehdä kotimaassa jo viruksen aikanakin, kun pidetään turvallisuusohjeista kiinni.

Kommentit

  • Historikko

    Olisi voinut puhua savolaisista aatelisista:
    Von Wright
    Aminoff
    Tawast… kaikki alhaisaatelia.
    Aminoffeissa tosin muuten kaikki kolme haaraa: kreivillinen, vapaaherrallinen ja tavallinen. Viimeksi mainitut Savossa.
    H Tikkasen suku Kiuruvedeltä, mahtitalosta lähti Paavo TIkkanen opintielle, sitten suku vaihtoi kielensä. Paavo oli Henrikin isosiänisä.
    Myös talonpojista kohottiin aateliin Suomessa.
    Esim Creutzien kantaisä oli Lars Markusson (tai) Matsson…

    • Eino J. (maallikkona)

      Kiitos Historikko kommentistasi!
      – täytyy kirjoitella joskus tarkemmin.

      Ruhtinaalliset
      Kreivilliset
      Vapaaherralliset
      Aateliset

      Laitanpa linkin tietolähteeseeni, Wikipediaanpa tietenkin: ja tuo luettelokin löytyi.
      – Savon aatelisia ei tässä luettelossa erikseen mainita, joten tietosi ovat toisaalta. (Muistaakseni minullakin on kirja missä tietoja olisi …)

Jätä kommentti

*