Sulttaanin unelma ja vähän muutakin

Kevät tuli pääsiäisenä. Kaunis aurinkoinen sää suosi ulkoilijoita ja myös pääsiäisliikennettä. Näin on hyvä.

Talous vilkastuu kesää kohti kun mieli virkistyy! Lankalauantai näytti olevan vilkas kauppapäivä. Kaupungilla ja torin laidalla oli runsaasti väkeä myös pääsiäisen pyhäpäivinä.

Perinteisesti pistäydyn kahvilla sunnuntaisin ja sen jälkeen kirpputorilla. Kahviloita on nykyisin entistä enemmän auki myös sunnuntaina, nyt myös pääsiäisenä. Kirpputorilla oli kahvitarjoilun teemana ”munasuunnistus”. Pari kirjaa löysi sieltä uuden kodin.

Aiemmin hiljaisella viikolla ostin kaupungin kirjaston poistomyynnistä tähtitiedettä käsittelevän kirjan (2 €). Kouluajoilta muistan aurinkokuntaamme mallintaneen mekaanisen laitteen. Planeetat liikkuivat kampia veivaamalla. Auringon paikalla siinä laitteessa – etten sanoisi: vekottimessa – oli kynttilä ja sen takana heijastin. Laite toimi vielä 50 vuotta sitten auttavasti. Mielenkiintoni tähtitieteeseen on perua tuolta ajalta. Muutama kirja on tullut hankittua, vaikka alan tieteilijänä olen edelleen maallikko. Liitän loppuun linkin sääilmiöitä käsittelevälle sivulle.

Aurinko on sinänsä keskeinen ihmiskunnalle. Se on ollut ja on edelleenkin monen uskonnon perusta, tai ainakin taustalla. Ymmärtääkseni se liittyy myös tämän ajan valtauskontoihin, ovathan ne kehittyneet toistensa ja edeltäjiensä myötävaikutuksella mitä suurimmassa määrin. Ehkäpä selkein aurinkouskonto, mihin palstallani olen aiemmin jo viitannut, oli egyptiläinen yhden jumalan varsin kiistelty uskonto, minkä arvellaan levinneen sieltä maailmalle jo paljon ennen ajanlaskumme alkua.

Ostin alennusmyynnistä lisäksi myös erään mystiikkaa selostavan kirjan, tällä kertaa islamilaista kulttuuria käsittelevän. Itämaisista uskonnoista silmittelin samalla erään nobelistin tutkielmaa intialaisista uskonnoista. Palaan näihin aiheisiin hieman myöhemmin. Yleissilmäyksen perusteella näyttäisi islamilainen suufilaisuus olevan lähinnä kotoista luterilaisuuttamme. Liitän linkin myös tämän Hämeen-Anttilan teoksen esittelysivulle (toivottavasti tätä ei pidetä mainoksena).

Jumalasta juopuneet on arvostetun islamin asiantuntijan ja professorin Jaakko Hämeen-Anttilan selkeä, kattava ja kiehtova esitys suufimystiikasta. Se on tähän asti merkittävin ja laajin teos, mitä aiheesta on suomeksi kirjoitettu.” kts. linkki

Kirjoitukseni otsikko liittyy hiljaisella viikolla torimyyjältä ostamaani sulttaanin unelmaan, se, tai ne olivat kotitekoisia pikkuleipiä. Pääsiäisruuat sain valmistettua mitä ilmeisimmin paikallisista tuotteista – siis melko läheltä olevista lähiruuista. (Tämä on tämän vuoden eräs tavoitteeni).

Teemakuvaan hahmottelin kotikouluni aurinkokuntalaitteen idean. Lieneekö kyseisiä vekottimia enää tallessa, mutta uusia malleja näyttää olevan runsaasti kaupan.

 

Jätä kommentti

*