Meille suomalaisille norppa on tuttu ja läheinen.  Hyvä niin. Kanta on pieni. Television luonto-ohjelmat ja uutiset tuovat kuvat olohuoneeseen. Oikeastaan tarkastelen tässä Saimaan norppaa. Hylkeen alalajeja on puolenkymmentä, joita ova myös läheiset Laatokan ja Itämeren norpat.

Saatan kuvitella ajan kun norppaa pyydettiin pohjoisen kansojen tapaan ruuaksi. Nahka on pehmeä, joten dokumenttiohjelmien mukaan siitä on valmistettu vaatteita lapsille. Varmaan kaikkea muutakin, rasvainen kun on. Vielä äskettäin metsästyksen syy oli kalastus. Norpat syövät nykyisin noin 400 tonnia pikkukalaa Saimaalla.

Silmäilin joululahjaksi saamaani Saimaan norppa – kirjaa, JuhaTaskinnen 2019. Komeita kuvia ja hyvä asia.

Kantojen suojelu on uutisista jäänyt mieleen. Erityinen huolenaihe on talvien lumettomuus. Norppa tekee pesän jäälle nietokseen. Kirjassa on kuvia myös keinopesistä kun lunta ei ole.

Kuinka norppa säilyy, jää nähtäväksi, mutta myös ponnistelujen varaan. Hyvä että Taskisen kaltaisia asiantuntijoita on, ja että Itä-Suomen yliopisto tutkii lajin säilymistä.

Niin, maallikkona mietin lumirajan nousua pohjoista kohti: onko norpan siirryttävä Oulujärveen, ja sitten Inariin? Vai sopeutuuko se ilmaston lämpenemiseen ja saariin, rannoilla pedot uhkaavat poikasia…