Suomi rapautuu

Suomalaisia sanoja on käytössä maailmalla vähän, mutta rapakivi on mainittu Urban Hjärnen vuoden 1694 julkaisussa ensimmäistä kertaa ja vuonna 1891 ilmeisesti laajassa suomalaisessa tutkimuksessa. Rapakivestä tehdään näköjään jopa kivitaloja, kun aiemmin pidin totena, että rapakivi vain murenee.

Suomen rapautumisella tarkoitan näitä normitalkoita ja valtion omaisuuden, virkojen ja toimintojen sekä hyvinvointiyhteiskunnan murenemista, oikeastaan surkastumista ja rappeutumista. Uskoakseni mielikuva on yleinen. Kanta ja puheet ovat varmasti toiset hallituspiirien tilastoissa, mikäli niitä on, mutta käytännön havaintoja taitaa olla enemmän rapautumisesta – niin työelämän kikky- ja ay-sopimisesta kuin sotestakin ja palvelujen, virkojen lakkautuksista sun muusta?

Tuomiokuntien lakkautuksista olen joskus kirjoittanut, että entisajan Ukko-tuomarit kannattaisi palauttaa, sillä he olivat tavallaan yksityisyrittäjiä, kuten myös Ukko-tuomari tietämystietokannasta, millä tarkoitin lähinnä tekoälypohjaista kansalaisten käyttöön soveltuvaa oikeustietojärjestelmää. Oikeuslaitoksen toimipaikkojen vähenemisestä on sinänsä vaikea maallikon sanoa, puoleen tai toiseen. Matkojen pituus ja käräjöintikulujen nousu, nehän näyttävät jo nyt olevan pilvissä, on mainittu monessa mediassa ja useamman asiantuntijan toimesta. Tässä olen muistuttanut, että roomalaisessa oikeudessa asianajaja ei saanut palkkiota – kun länsimaissa suorastaan kehutaan sillä, kuinka paljon asianajaja laskuttaa tehtyjä tunteja viikossa. (Avustaja sai kuitenkin muita lahjoja, jos olen lukenut oikein.)

Sotestakin olen joskus maininnut arvelujani, että yhteisille verorahoille, kun ravintolassa on isännän piikki auki, on varmasti kysyntää – tavoitehan on siirtää kohtuullisen hyvä toiminta markkinavetoiseksi ja yritysmaailmaan, mutta viimekätinen vastuu on kuitenkin edelleen meillä yhteisesti – siis verorahojen kustantajilla, kunnalla.

Poliiseja on kohta niin vähän että pienikin kähhäys tarvitsee koko maan reservit käyttöönsä. No, miten sitten muualla maassa toimitaan ja turvataan järjestys, jos kapina on kautta maan järjestetty (käyttääkseni konstaapeli Reinikaisen sanontaa)? Kysyä sopii.

Pidin enemmän siitä Suomesta mikä meillä oli ennen unionin jäsenyyttä, ja jopa vielä ennen nykymeininkiäkin. Pitkä muisti auttaa asioitten vertaamisessa kun nykynuori joutuu tukeutumaan vain omiin muutaman vuoden mittaisiin havaintoihinsa – niinpä muutostarvetta parempaan ei välttämättä enää havaita unionisuomessa.

Tottahan on sekin, että talouselämässä on ollut tapana pitää normienpurkutalkoot aina lama-aikaan ja siitä selviytymiseksi, purettu sääntöjä joita noususuhdanteen aikana on laadittu, mutta, missä se raja kulkee, on määriteltävänä uudelleen.

 

Jätä kommentti

*