Syyskuu 1912

Löysin äskettäin Kodin puutarhan Työkalenteri -kirjan vuodelta 1912. Siis Venäjän Suuriruhtinaskunnassa kirjoitetun. Tekijä oli havainnut puutarhaoppaan tarpeen ja sellainen kirjoitettiin (omistaja on ollut alkuaan eräs iisalmelainen puutarhaaja).

Ehkäpä tahdotte lukea kuukausittain muutaman poiminnan vuodelta 1912. Aloitan lähipäivinä syyskuun osalta, ja toivon kannustavani lähiruoan kasvattamiseen ja valmistamiseen, SEKÄ: plogeissaan ahkeria puutarhureita kertomaan ammattilaisen puutarhauksen kuulumisiaan! Kiitos jo etukäteen ja eräistä postauksista aiemmin.

Muutama kaupunkikuvakin on juttujen oheen jo varattu,

Mikä on puutarha?

Erään pritannilaisen  puutarhaohjelman juontajan mukaan puutarha on alue, mistä sillä luontaisesti ja hyvin kasvavat kasvit on poistettu, ja tilalle on istutettu paikalla huonosti ja kituen kasvavia kasveja. Saattaapa tuo leikillisyys pitää paikkansakin, mutta kaiketi määritelmä löytyy lähempää.

Wikisanastossa substantiivi:

puutarha on puilla, pensailla ja kukkaistutuksilla koristeltu rauhallinen ulkoalue, jossa usein tuotetaan koristekasvien lisäksi juureksia ja vihanneksia. Suomessa kasvukauden pidentämiseksi on käytetty kasvilavaa taimien kasvatukseen. Kaupallisesti toimivaa puutarhaa nimitetään kauppapuutarhaksi.

Luonnontieteellinen keskusmuseo:

“Kasvitieteellisten puutarhojen katsotaan syntyneen 1540-luvun Italiassa. Aivan ensimmäinen perustettiin Pisaan 1543. .. Ruotsi sai ensimmäisensä vuonna 1655 Upsalaan. Suomen ensimmäinen, nykyinen Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha, sai alkunsa Turussa, akatemiapuutarhana, vuonna 1678. Tuolloin professori Elias Tillandz sai yliopiston konsistorilta luvan aidata nykyisen piispantalon liepeillä sijainneen, opetukseen käytetyn yrttitarhan. ”Kasvitieteelliset puutarhat ovat instituutioita, jotka ylläpitävät dokumentoituja elävien kasvien kokoelmia tieteellistä tutkimusta, lajiensuojelua, esittelyä, valistusta ja opetusta varten.

Puutarhanet:

“Tiesitkö, että myös syksyllä on hyvä aika kalkita puutarhassa? Säännöllinen kalkitus pitää nurmikon hyvässä kunnossa. Puutarhurit varmasti tietävät tämän ja monta muutakin jippoa!

 

Pappilat ja herraskartanot

Moni maanviljelyksen jippo ja varmasti myös puutarhaus – tai – kasvitarhaus saivat pontta herraskartanoista. Laki vaati jokaista tölliä kasvattamaan sotaväkeä varten pantavan oluen raaka-aineeksi humalaa – niitä humalasalkoja oli pihapiirissä kautta maan.

Ryytimaiden kehityksestä aion ottaa selvää – koska ne oikein saivat Suomessa alkunsa. Voit tietenkin kommentoida ja kertoa sen heti.

Sisäviljely

Kirjassa on joka kuukaudelle eri kappaleet puutarhalle, kasvimaalle ja ikkunakasvustolle sekä muille töille.

Sisällä kodin ikkunalla vanhimpia suomalaisia kasveja lienee palsami. Jos oikein muistan. Täytyy selvittää sekin, mikä lajike se on (ollut), sillä Wikissä: Palsamit eli häpykannukset (Impatiens) on kasvisuku. Sen lajeja tavataan luonnonvaraisina laajasti Aasiassa, Afrikassa ja Pohjois-Amerikassa. Tieteellinen nimi Impatiens tarkoittaa kärsimätöntä, ja liittyy kasvien “innokkuuteen” levittää siemeniään.

Nykyisin sisäpuutarhaus on löytänyt uusia tarhaajia, kun huumekasveja on ryhdytty kasvattamaan myös kotona. Puutarhauksen kannalta tämäkin on hyvä asia – oppia eri kasvien kasvatus (toivottavasti vankiloissakin on sitten puutarhoja joita hoitaa).

 

Keskityn poimimaan oleellisinta puistojen ja kotipuutarhan hoidosta, ja esim. jotain mitä kukkaruukussa voisi talvella kasvattaa joko koristeeksi tai ruokapöytään.

 

 

 

Kommentit

  • plokkariukki

    Minun viherpeukaloni alla ei ole puutarha kukoistanut, olen sen kokeillut, vain perunan ja ruohosipulin olen saanut kasvamaamaan hyvin pienissä puitteissa. Kuljeskelenkin ja harrastan hyötyliikuntaa Luojani puutarhoissa eli luonnosta ja poimin marjan sieltä toisen täältä ja kuinka ollakaan, sain syödäkseni tänäänkin. Saas nähdä, saako Eino minut innostumaan jatkossa lähiruoan kasvattamisesta?

    • Eino J. Pennanen

      Kiitos kannustuksestasi! ja Onnea yritykseen elvyttää ja monipuolistaa sisäruokintakauden ruokavaliota. Ruohosipulia kastelen minäkin kotona – joku firma niitä myy ruokakaupassa ruukuissa.

      Olen kokeillut pitää ruukussa (siis kasvattaa sisällä) sitruunamelissaa (sitäkin saa muovipussitetuissa pikkuruukuissa kaupasta), minkä kotiseutuneuvos Bertta Räsänen ilmaisi kuuluneen niin ikään kodin hyötykasveihin ennenvanhaan – näin muistelen kerrotun.

      Ehkäpä muutakin voisi kokeilla – täytyy tutkia noita nettisivuja, ellei joku neuvo.

      Moni kukka tai kasvi kuivuu talvella sisäilmassa. pyhättömässä viikossa suorastaan. Takavuosina Anttilasta eurolla ostettu äitienpäivän miniruusu viihtyi koko kesän isossa lasitölkissä. Kaiketi siinä vallitsi kasvihuoneilmasto – että pitäisi ilmeisesti kokeilla akvaarion kaltaista kasvihuonetta tai vastaavaa rakennelmaa – lämmin, kostea ja puoliksi suljettu?

  • Eino J. Pennanen

    Löysinkin – tai ammattilaiset ovat jo keksineet – sisätiloihin sopivalta näyttävän yrttien ja vastaavan ruoan tuotantoon ilmeisesti sopivan rakennelman. Naapurin plogissa on esillä orgideojen sisäkasvatuskaapit. Hieno harrastus ja hyvät kuvat!

    Täytyypä tutkia aihetta lisää. Onnistuisiko tomaatin kasvatus niissä talvella, entäpä mansikka? kurkku, persilja … no, ehkä voisi aloittaa jollakin vaatimattomalla lajilla.

Jätä kommentti

*