Taakan jako – jäsenkato kirkoissa

Jos ihmislaji olisi kehittynyt matriarkaaliseksi, naisten päivänä vietettäisiin ilmeisesti miesten päivää. Merkkipäivä on varsin tuore (länsimainen) tasa-arvokehityksen tuote. Kun tarvittiin runsaasti lapsia, turvaverkosto oli luonnollisesti miesvaltainen.

Mutta, nyt saattaisimme uskonnossa puhua Jumalan Tyttärestä ja liiton merkkinä olisi miehen ympärileikkauksen sijaan jokin naiseen liittyvä merkki. Vielä Luther kirjoitti katekismukseensa, että lähimmäinen on (vain) mies ja selitti 9. ja 10. käskyn liittyvän vain juutalaisuuteen (että ei himoitse lähimmäisensä omaa. Nainen oli tällainen miehen omaisuus.)

Nyt kun naiset pääsivät evankelisluterilaisessa kirkossa papeiksi 30 vuotta sitten, pohdiskelin liki viimeisen tasa-arvolinnakkeen työtaakan jakoa – muuttuiko mikään. Suoranaisesti ei mikään muuttunut maallikon mielestä. Usko ja tekstit säilyivät entisellään.

Kaikkineen,

yhteiskunnan kehitys uskontojärjestelmän ympärillä on ohentanut entisajan uskonnollista käsitystä. Tällä tarkoitan sitä, että yhä vähemmän vanhoista laeista on voimassa nykyaikana. Usein puhutaankin, että Raamattu ei ole totta sanasta sanaan, vaan vain valikoiden. Mene tiedä, teksti on totta historiallisesti, mutta ”Jumalan lakeja” ei voi enää nyky-yhteiskunnassa noudattaa kaikilta osiltaan jne.

Eräällä tavoin naisten pappeus oli eräs tekijä mikä ohensi osaltaan uskonnollisen kulttuurin perinnettä. Toisaalta, kerrotaan tarinoita myös siitä, että naiset olivat vahvoja vaikuttajia jo alkuseurakunnassa, mutta lainsäädännöllisesti ainakin juutalaisuudessa ja pitkään länsimaissakin he olivat alisteiset ja kuuliaiset miesvallalle.

Jäsenkato kirkosta selittyy mielestäni sillä, että uskontokulttuurin ohentuessa, vaikka kirjallista tekstiä on sinänsä kahmalokaupalla, on kirkosta muodostunut kirkkolaitos (liikelaitosajatuksen tapaan), mikä oikeastaan odottaa seuraavaa askelta – yhtiöittämistä ja ulkoistamista – tai ehkäpä olemme jo tuon ulkoistamisen jo tehneetkin. Jäsenkato alkoi oikeastaan jo ennen naisten pappeuden käyttöönottoa, näin näkisin ja on kasvanut yhteiskunnan eri tekijäin myötävaikutuksella.

Voisi tietenkin myös sanoa, että naispappeuden käyttöönotto oli se ajankohta, milloin tässä pohdinnassa käytetty laitosmalli tuli käytäntöön tai havaittavaksi. Saattaisi ajoittua myös siihen vaiheeseen kun ryhdyttiin puhumaan ns. leipäpapeista – papeista jotka hoitivat virkaa eivätkä niinkään uskontoa?

No, onko se hyvä vai huono asia, tämä kirkkolaitos, lienee katsojan näkökannasta riippuvainen – eräänlainen vakaus varmasti on tästä kasvanut – yhteiskunta on myös tasa-arvoistunut entisestään. Idän ja Rooman kirkoissa saadaan odottaa naispappia tai naisimaamia vielä pitkään voimme olettaa.

Kirkonmenoista en oikeastaan osaa varsinaisesti sanoa nykyisin mitään, kun menoja on vuosikymmenten saatossa uudistettu tai lähennetty toisiin kristillisiin kirkkoihin, näin arvelen, ja naispapin suorittamaa Jumalanpalvelusmenoa en ole sattunut kokemaan – joten uudistuksella on kohdallani ollut vähäinen vaikutus. Ihmeellistä näin jälkikäteen pohtien, mutta liian harvoin näköjään tulee osallistuttua noihin kirkonmenoihin, vaikka englantilaiset esimerkiksi veivät kirkkonsa mukanaan jopa siirtomaihin … ja jokaisen luterilaisen tulisi poiketa kirkkoon säännöllisesti …

Naisten päivänä

HYVÄÄ NAISTEN PÄIVÄÄ!

Jätä kommentti

*