Taistelusta yhteistyöhön työmarkkinoilla

Eduskunnalla oli aikoinaan työehtosopimusvaliokunta, joka käsitteli työmarkkinoilla tehdyt palkkasopimukset. Sen toiminnan lakkauttamisesta on kulunut jo aikaa, joten kukaan ei enää muistane sitä, miten se toimi ja vaikutti palkkakäytäntöihin. Eduskunta vahvisti tai antoi virkamiehille palkan itsenäisen historiamme alkuaikoina. Noin vuoden 1974 pintaan neuvotteluoikeudet palkoista ja työehdoista yleistyivät myös valtiolla.

Itsenäisyytemme alussa Suomelle laadittiin joukko perustuslain tasoisia lakeja. Koulussa opetettiin, että ensimmäinen presidenttimme, joka oli toiminut aiemmin senaatin (hallitus) aikoihin myös korkeimman (hallinto-)oikeuden presidenttinä, oli näissä lakiasioissa vahva asiantuntija. Hänen tavoitteensa olikin ollut, että (1924) työmarkkinajärjestelmän perustamisesta annettu työehtosopimuslaki olisi ollut yksi perustuslaeistamme. Toisin kuitenkin kävi.

Työnantajapiirit hyväksyivät työehdoista ja palkoista sopimisen vasta sota-aikana ns. tammikuun kihlauksena tunnetussa aktissa, kun keskusjärjestöt tekivät ”ensimmäisen tupon”. Työehdoista on päästy sopimaan parhaillaankin meneillään olevien yhteiskuntasopimusneuvottelujen tapaan (kilpailukykysopimus ym.) vasta sotien jälkeen, ja kattavasti 1960-luvun paikkeilla.

Tulopoliittisten sopimusten aikoina Suomi vaurastui. Osittain valtion ja yksityisten (vaikkapa metalli- ja paperiteollisuuden) investoinnit toteutettiin palkansaajien sivuun siirtämän palkankorotusten ja vastaavilla varoilla. Kun sitten palkansaajien palkanmaksun aika tuli, näistä teollistumissopimuksista on ryhdytty sanoutumaan irti. Pikemminkin omaisuutta on myyty yksityisille ja paljolti myös ulkomaille.

Vapaan markkinatalouden idea on 1700-luvun Adam Smithistä alkaen aina ollut, että liikemiehille tulisi antaa vapaat kädet (antaa mennä -periaate) kaupan pyörittämiseen, ja että jokainen meistä osaa itse valita parhaan ratkaisun. Varsinkaan meidän kansana (valtio ja kunnat) ei tule puuttua eikä holhota liiketoimintaa. Vaikeat talouskuplien puhkeamisen jälkeiset ajat ovat aina osoittaneet, että markkinatalous (usein yksityiset pankit ja vastaavat toimijat) on verovaroin ”pelastettava”, ettei sattuisi ”suurempia vahinkoja”.

1850-luvun pintaan vapaan talouden vastapainoksi ja tasapainottajaksi kehittynyt sosialismi ja paljolti sen massavoiman ansiosta kehittynyt palkansaajien ja työntekijöitten yhteistoiminta ovat saaneet paljon hyvää aikaan – hyvinvointiyhteiskunnan ja työrauhan markkinoille. Työrauhalla tarkoitetaan etupäässä sitä, että voimassaolevien työehtosopimusten aikana sitoudutaan niissä sovittuihin asioihin (että ei lakkoilla tai puolin eikä toisin rikota niiden ehtoja vastaan).

Varsinainen kolmikantainen työehtosopimusmekanismi, valtio – työnantajat – palkansaajat, on siirtynyt entisaikojen taisteluhengestä (vastakkainasettelusta) yhteistyöhön työmarkkinoilla –  sama yhteistyöhenki vallitsee tietenkin yös hyvän hengen omaavilla työpaikoilla (yrityksissä) luonnostaan.

Tästä on hyvä jatkaa! ja tätä kannattaa vaalia – ja työmarkkinajutut opetella pienellä vaivalla

Jätä kommentti

*