Teitin täytyy hoitaa yksi juttu

Eräs teollisuusjohtaja kaipaili uutta työvoimaa kysynnän kasvaessa Savon Sanomien uutisessa. Tekisi mieli todeta, että suhdannetajuinen olisi palkannut väkeä jo pari vuotta sitten kun työttömyys maassa oli huipussaan. Nykyisen hallituksen liepeillä tosin haikailtiin silloin työn halpuuttamisen ja työehtojen sekä hyvinvointivaltion alasajon perään. Nousu näyttää alkaneenkin kun pääomapiirit ovat saaneet Suomen rapautumisen alulle, voisi sanoa.

Toisaalta, työtöntä väkeä palkattavaksi lienee Suomessa edelleen kaikkiaan yli kuusisataatuhatta, laskeskeli tuttavani. Heitä ovat työttömät työnhakijat, reilu kolmesataatuhatta, koulutuksessa olevat ja työmarkkinoilta vetäytyneet, kumpiakin lähes saman verran.

Politiikassa kulissien takainen ja avoinkin ”taistelu” pääomapiirien  palkansaajien nujertamiseksi on lähes samaa kuin Waltarin Sinuhessa kuvaama, kun kaadettu uskonto kampesi väärän faraon uutta kristillisyyden kaltaista demokratian ja tasa-arvon aatetta vastaan. Vanha uskontokunta järjesti Waltarin kuvailemana kaikenlaista jäynää ja pelkoa yhteiskunnassa. Asiakohdiltaan Waltarin on sanottu olleen teosta kirjoittaessaan oikeassa ja tehneen vain pari pientä virhettä … toki rinnastus on kirjoittajan oma.

Suomen hyvinvointivaltio luotiin sotien jälkeen paljolti sosiaalidemokraattien ja maalaisliitto-keskustan yhteistyöllä – presidentti Kekkosen lietsoessa malttia vaurastua; valtio investoi. Nyt tätä saavutusta ja valtion omistajuutta ollaan purkamassa kovalla vauhdilla.

Tasavallan presidentti on aiempiaan pienempi ja vallattomampi tekijä, mutta edelleen arvojohtaja myös sisäpolitiikassa. Tämän vuoksi hänen henkilöllään on suuri merkitys vallitsevaan politiikkaan ja kansalaisten hyvinvointiin.

Presidenttiehdokkaat tulevissa vaaleissa ovat pääosin tuoreita ja maineettomia – sanoisiko ryvettymättömiä – kasvoja suurelle yleisölle, tai ainakin tämän kirjoittajalle. Tarkkaavainen politiikan seuraaja on varmasti heistä jokaisesta jotakin kuullut, mutta noin yleistäen he ovat vähemmän tunnettuja. Tasavallan presidentin on oltava tunnettu ja tätä kautta luotettu.

Heikot sortuu elontiellä, mutta jätkä senkun porskuttaa, lienee jokin sanonta tai iskelmän sanoja. Tämä palauttaa mieleen keskustalaisen Seppo Kääriäisen pitkän poliitikkouran.

Varhaisin muistikuvani hänestä on puoluesihteeriyden ajoilta. Hankin itselleni erään tv-uutisten kuvapätkässä näkyneen rennon päällystakin noihin aikoihin.

Hän on uusinut kansanedustajan valtakirjansa kaudesta toiseen ja sai ministerin arvonimen tänä kesänä – onnea siitä.

Kaukana ovat ajat jolloin eräät uhkasivat muuttaa pois Suomesta tai ainakin Savosta, jos Kääriäinen olisi nimitetty eräitten mielimänä Kuopion läänin maaherraksi.

Pitkään politiikassa on toiminut ja pysytellyt ajan hermolla myös nykyinen europarlamentaarikko, moninkertainen presidenttiehdokas ja keskustapuolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.

Toivottavasti hän saa kerättyä tuekseen valitsijayhdistyksen tarvitsemat kaksikymmentätuhatta kannatuskorttia, jotta vaalit saavat tarvittavan jännityksen aikaan. Kansalla olisi hyvä syy käydä äänestämässä demokraattisissa vaaleissa.

Esillä olevista ehdokkaista äänestäisin Väyrystä mielelläni. Jos miljoonapotti sattuisi lotossa kohdalle, tukisin kampanjaa mielelläni myös taloudellisesti – demokratia voittaisi.

Täyttäkääpä kannatuskortteja ripeästi! Ohjelmien ensisilmäyksen perusteella varmasti riittävän moni valitsee Väyrysen vaaleista puuttuessa perussuomalaisen ehdokkaan jytkyn toivossa, ja vasta kolmantena kenties sosiaalidemokraattien ehdokkaan.

Väyrynen mainitsi eräässä tv-ohjelmassa, että nykyisessä hallituksessa ei ole yhtään kepulaista, vaikka keskustapuolue onkin sen suurin ryhmä. Puolue lienee kaapattu, tai ainakin hallitus (eihän ministeri Kääriäinenkään saanut salkkua hallitukseen, tai Pekkarinen).

Aikoinaan luonnehdin, että maalaisliitto-keskustapuolue on ollut Suomen politiikassa vakauttava tekijä, mitä se ei enää pitkiin aikoihin ole ollut, eräänlainen laivan perään myrskyssä laskettava laahusankkuri. Samoin kokoomuspuolue oli hyvä oppositiossa ollessaan.

Tasavallan presidenttinä Paavo Väyrynen edustaisi nähdäkseni juuri tuota perinteistä keskustalaista vakauttavaa linjaa, europarlamentaarikkona ja pitkänlinjan poliitikkona ja ministerinä saamansa tietotaidon perusteella – vaikka olisikin virassaan puolueitten yläpuolella ja niihin sitoutumaton. Tätä Suomi nähdäkseni tarvitsee näinä muutoksen aikoina.

Puhukoot ehdokkaat toki itse puolestaan, mutta kiitos lukijalleni ajastasi!

Kommentit

  • plokkariukki

    Kyllä Eino aika on ajanut ohi näistä mainitsemistasi kahdesta tai kolmesta kokeneesta ja hyväksi havaitsemastasi poliitikosta. Ovatko nyt esiin tulleet vaihtoehdot pressaksi Niinistöä myöten sitten hyviä tai huonoja, ainakin erilaisia verrattuna noihin arvostamiisi ikämiehiin? Veikkaan ettei tällä kertaa tule kummoista kisaa voitosta. Tosi on, että valitaan arvojohtajaa, jonka sana ei taida sittenkään (porvari)hallituksen päätöksissä ihmeesti painaa vai myötäileekö nykyinenkin valtioneuvosto sittenkin vain Saukin mielipiteitä ja kannanottoja?

    • Eino J. Pennanen

      Kiitos kommentistasi!
      on hyvä pohtia asioita eri kanteilta. Tällöin demokratia toimii. Hyvä kysymys on oikeastaan usein parempi kuin vastaus.

      pahoittelut etten lukenut viikonloppuna postauksia, joten kommenttisi ilmestyi palstalle vasta tänään.

Jätä kommentti

*