tulipalo itsenäisyyspäivänä

Kevyt seikkailu kaupungilla kävellen vapaapäivän kunniaksi.

Kadut olivat reitilläni jäiset mutta hyvin hiekoitetut. Kiitos huolenpidosta! Totesin, että tutut kaupat ja kahvilat viettivät itsenäisyyspäivää kanssamme. Oli mukava poiketa kahville ja lukea tänäänkin ilmestyneet tutut lehdet. Kiitos huolenpidosta!

Muistelen, että

myös lapsuudessani vietettiin itsenäisyyspäivää yhdessä – kylän koululla oli ohjelmallinen itsenäisyyspäivän iltatilaisuus. Luultavasti olin jokin ohjelman suorittaja, koskapa mieleeni on jäänyt tapaus, mistä palasimme vanhusten kanssa pimeän aikaan kävellen. Illan muut tapahtumat ovat syrjäyttäneet päivän tapahtumat, joten ohjelmallisia muistoja tulisi kaivella syvemmin.

Ikimuisto

Kotipihan lähestyessä epävirallista karttatietä kulkien, mielestäni vankan metsän takaa alkoi näkyä taivaalla kuumotusta, mitä vanhukset eivät suorastaan vielä havainneet.

Ehdittyämme metsätaipaleella lähemmäs kotia, luminen puusto ja pilviverho loivat taivaalle punertavan sävyn, minkä vanhuksetkin jo havaitsivat. Pidensimme askeleita, koska liekkien loimu tuli ilmiselvästi kotipihan suunnalta – olimme kiertäneet karttatiellä edellisen alustavan havaintopaikan suunnasta kotitalon toiselle puolelle.

Vanhukset hillitsivät nuorta menoani.

Aikuisiällä ymmärsin, että he tahtoivat suojella lasta epämieluisilta havainnoilta, he eivät tahtoneet minun näkevän heistä ensimmäisenä mahdollista kotitalomme paloa – vanhemmat ja sisarukseni kun olivat kotona, ehkä jo nukkumassa, tai mitä he tuolloin ajattelivatkin.

Saavuimme kotipihaan johtavan metsätien suoran päähän.

Helpotukseksemme loimotus tuli kotitalon toiselta puolelta. Kodin ikkunat olivat pimeinä, joten kotiväki oli asettunut jo levolle. Maalla mentiin varhain nukkumaan ja herättiin aamulla aikaisin.

Pihan päätyyn ehdittyämme kotitalon takaa kiertäen, kauempana sijainnut hirsinen pyykkitupa oli ilmiliekeissä. Lieskat valaisivat ympäristön ja taivaan. Palo oli ryöstäytynyt ulos ja löi jo katon läpi.

Palo oli siis alkanut varsin äskettäin, iltasella.

Herätimme tietenkin kotiväen ja riensimme kuka mitenkin palopaikalle. Eipä aikaakaan, kun palo oli havaittu varhaisillan valvokkiaikana lähinaapureissa ja hieman kauempana toisella mäellä, ja siitä vielä kauempana kymmenien kilometrien ajomatkan päässä – väkeä alkoi kertyä palopaikalle – niin silloin vuosikymmeniä sitten – kuin nykyisinkin – missä vain tilaisuus koittaa seurata asioita läheltä. Tultiin katsomaan, mikä palaa ja voidaanko auttaa.

Tuho

Hirsinen pyykkitupa paloi maan tasalle. Vieressä oli lähde, mutta sammutustoimiin ei enää kannattanut ryhtyä. Vanhukset myös varjelivat punahehkuista muuripataa – jos sen päälle olisi heittänyt vettä, se olisi haljennut ja muuttunut hyödyttömäksi – seppien sukua kun vanhukset olivat – itsekin seppä nuoruudessaan, joten ammattitieto oli saapuvilla.

Jälkipuinti

Tuli oli jäänyt kytemään ilmeisesti kipinänä hirren rakoon ja leimahti kenties sopivan tuulenvireen sitä hehkuttaessa. Pyykkejä tuvassa ei ollut esimerkiksi likoamassa – näin muistelen.

Talousrakennus meni

Aikana jolloin ei vielä ollut pyykkikoneita, pyykit pestiin käsin ja hangattiin tai harjattiin juuriharjalla. Lähdevesi lämmitettiin muuripadassa. Jos talon lähellä oli järvi, pyykkipaikka oli tietenkin järven rannalla. Talvella pyykit kelkottiin pesupaikalle ja kesäisin kannettiin pyykkikorissa – työteliäs naisten homma, missä miehet auttoivat kantoapuna.

Kaupungissa vanhan kerrostalomme alakerrassa oli niin ikään pyykkitupa, missä vesi oli aikoinaan lämmitetty muuripadassa ja pyykit pesty betonisissa altaissa – näin se pyykinpesu meni myös kaupungissa entisaikaan.

6.12.

Itsenäisyyspäivä maalla oli ehkä hieman kevyempi työpäivä kuin tavallinen arki, mutta ei ehkä mikään erityinen joulun tai juhannuksen kaltainen juhla. Kotosalla kuitenkin oltiin, ei metsätöissä, kun muutkaan eivät olleet – kuten Taito Taskinen lukijan palstalla 6.12.2018 Savon Sanomissa palkallisen vapaapäivän historiaa selvitti – päivä julistettiin vapaaksi juuri ennen sotia. Kiitos siitä edelliselle sukupolvelle!

Olen pitänyt vapaapäivän arvossa koko työurani ajan.

Isä rakensi tilapäisen pyykkikodan talven ajaksi pyykinpesijän suojaksi palaneen rakennuksen paikalle.

Myöhemmin paikalle nousi lautarakenteinen pyykkitupa ja se taitaa olla lapsuuteni kodin pellon pientareella pystyssä edelleenkin. Sähköiset koneet syrjäyttivät käsin pesun, joten rakennus on ollut autiona vuosikymmeniä – vain muistot siitä elävät.

Jätä kommentti

*