Turismia torjumaan – ja mökkelilyä

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset olivat lisääntyneet huhtikuussa 5 % edellisvuodesta (tilasto 29.5.2019). Näin on hyvä. Ilmeisesti nykyisin lomaillaan kotimaassa aiempaa enemmän.

Ulkomaalaisia yöpyi Suomessa kaiketi 1,59 miljoonaa ja huhtikuussa yöpymiset  vähenivät edellisvuodesta 2,8 prosenttia. Näin on hyvä. Tilaston mukaan lisäystä on kuitenkin ollut 3,1 prosenttia. [1]

Ilmaston lämpenemistä ennakoivat hiilidioksidipäästöt kasvoivat viime vuonna 2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Eniten päästöjen kasvuun vaikutti maakaasun ja turpeen kulutuksen kasvu. [2] Kaaviossa yhteenlasketut päästöt silti vähenevät huippuvuosien tasosta, mutta silti.

Savon Sanomat uutisoi, että Kuopio on Suomen toiseksi kallein mökkeilypitäjä. Taisipa lisäksi olla, että mökkien määrä Kuopion alueella on Suomen suurin, eli ykköstila. Aamutv:n lähetyksessä ilmeisesti kerrottiin, että jäte-, vesi- ymv. kuluista on kysymys. Mökki maksaa ja rakennus on talviasunnon lisä. – Voisiko sanoa, että kesämökki on täysin ylimääräinen rakennelma?

 

Kesämökille matkustaminen aiheuttaa päästöjä, erityisesti puulämmitteisen saunan kiukaan lämmittäminen aiheuttaa päästöjä, nurmen leikkaaminen aiheuttaa päästöjä, kakkosasunnolle ruoan hankkiminen aiheuttaa päästöjä jne. Turismin ilmailu- tai luksuslaivojen päästöistä nyt puhumattakaan.

Kannattaa siis investoida ns. talviasuntoon, että siinä voi huoletta viettää myös kesänsä. Päästöt vähenevät ruhtinaallisesti.

No, kun nuo mökit nyt ovat olemassa, niitä kannattaa tietenkin käyttää loppuun. Uusille mäkeille ei kannata antaa enää rakennuslupia – nehän pilaavat kauniin luontomme.

Toinen vaihtoehto on varustaa mahdollisimman täydellisesti kaikki kesämökit talviasuttaviksi, tai ainakin lmmitys kuntoon. Valtio / kunta asuttaa niihin siirtolaisia pakolaistilanteen helpottamiseksi ympärivuotisesti.

Tämä lisää työllisyyttä monin tavoin; esimerkiksi ruoan kuljettamisessa myymäläautoilla ja talviteiden kunnossapidossa sekä ainakin kotiavustuksessa. Ratkaisu mökkiongelmaan on tietenkin tilapäinen, mutta kun niistä maksetaan kuitenkin, niin miksipäs ei.

 

Elintasosta joudutaan tinkimään ympäristön hyväksi. Kesämökkeily ja turismi ovat ilmeisen turhia, joista voi tinkia ensimmäisessä luokassa.


Viittauksia:

[1] Suomen virallinen tilasto (SVT): Majoitustilasto https://www.stat.fi/til/matk/ ISSN=1799-6309. Helsinki: Tilastokeskus

[2] Suomen virallinen tilasto (SVT): Kasvihuonekaasut [http://www.stat.fi/til/khki/2018/khki_2018_2019-05-23_tie_001_fi.html]. ISSN=1797-6049. 2018. Helsinki: Tilastokeskus

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    on näitä muitakin tulokkaita torjuttavaksi

    Lue myös 12.6.2019 uutisoinnista:

    Vieraslajiasiantuntijan neuvo: Nyt keräämään lupiinikimppuja ja näivettämään kurtturuusuja

    Vieraista meristä Itämereen löytänyt kala valtaa alaa Suomessa – “Aggressiivinen etenkin kutuaikaan”

    Supikoiran ja villisian jälkeen odotellaan kultasakaalia – metsästäjät varautuvat tulokaslajeihin Suomen luonnossa YLE.fi sivustolta
    yle.fi poimittua

Jätä kommentti

*