Työnaisen mies

Minna Canth osasi verkostoitua jo 1800-luvulla. Hän liittyi esimerkiksi silloiseen Kuopion Työväenyhdistykseen. Kerrotaan hänen jopa todenneen, että työväenaatteen ajatus on hyväksyttävää Jeesuksen oppien toteuttamista. Varmasti hän avasi porvarillisessa yhteiskunnassa polkua myöhemmälle työväestön elinolojen kohentumiselle kirjoituksillaan ja toiminnallaan. Suomessahan oli maailman ensimmäinen sosialisti pääministerinä itsenäistymisvuonna. Mainittu senaattori Oskari Tokoi sai tosin kuolemantuomion sekä kansalaissodassa voittaneilta valkoisilta että punaisilta ja eli maanpaossa – pistäytyi toki lex-Tokoin luvalla olojen tasaannuttua 1960-luvulla.

 

Aikoinaan Suomessa naisen tuli olla vahva – vankka. Minnan aikoina köyhän perheessä työ oli tasa-arvoista. Työ oli raskasta naiselle ja miehelle. Kumpikin kävivät tarvittaessa savotalla, peltotöissä ja navetalla. Työssä tarvittiin voimaa, heikot sortuivat. Muistan lukuisia vanhojen ihmisten kertomuksia lapsuudestani. Samankaltaista se työ oli kaupungissakin, mutta naisen paikka oli palveluksessa ja enemmän kotona kodin ja lastenhoitajana. Naisen voimia kuvasi eräs tarina, missä (noin 120  kg ?) rahtisäkki nostettiin suorin käsin maasta ilmaan, jää monelta mieheltäkin tekemättä.

Tasa-arvo teollistuneessa yhteiskunnassa tuli aiempaa yhteiskuntaa helpommin esiin – tai siis miehen ja naisen eriarvoisuus.  Tottahan lainsäädäntöön oli tullut kalevalaisen ajan jälkeen mm. kristillisyyden myötä vanhat hammurabilaiset juutalaisperäiset, miksipä ei roomalaisittain värittyneet, ruotsalaiset lait – nainen oli alistettu miehelle – lähes kauppatavaran tapaan.

Taisi  kuitenkin olla vasta 1960-luvulla kun emännästä tuli henkikirjoituksessa muu kuin aikuiselätti. Äänioikeus saatiin sekä köyhälle miehelle että naiselle vasta 1906 ja nainen tuli tasa-arvoiseksi avioliitossa 1929 avioliittolain uudistuksen myötä – siis varsin myöhään. Aiemmin ääni oli vain porvarillisella miehellä, mutta Minna Canth omasi äänioikeuden ymmärtääkseni juuri porvarillisen säädyn omistussääntöjen ansiosta – kuten vastaavasti varakas tai kiinteistöjä omistava mieskin säätyjen aikana. Muutoinhan työntekijän oikeuksista piti taistella – eikä se siitään ole paljon kohentunut vieläkään – taistelusta tosin päästiin yhteistyöhön konsensuksen kaudella – saa nähdä, mihin nykysuuntaus johtaa …

 

Elinikäodotteessa tasa-arvoisuus on Suomessa vielä saavuttamatta. Nainen elää Suomessa miestä kauemmin. Naisten elinikä on kasvanut miehen odotettavissa olevaa ikää nopeammin ilmeisesti juuri sen ansiosta, että on tavoiteltu herraskartanoitten ja yläluokan elämäntapaa – missä nainen, ja mieskin, olivat lähes joutilaita ja harrastivat työn tekoa, voimistelun kaltaista ratsastusta, tanssia ja vastaavia terveellisiä liikuntamuotoja. Työt tekivät rengit, kauppa-apulaiset, piiat ja sisäköt.

Onhan monen työ koneellistuneessa ja autoistuneessa maailmassa silti rankkaa nykyisinkin, myös henkisesti, mutta kaikin puolin työ on entistä kevyempää – hikoilemaan mennään lenkille ja kuntosalille – liikuntaa on suorastaan monella istumatyöläisellä liian vähän.

Ilmeisesti eliniän odotteen kasvamiseen eniten kuitenkin on vaikuttanut ravinto. Suolaamisesta on siirrytty pakastamiseen ja rasvasta vihanneksiin. Olen jutuissani etsiskellyt ruokakirjaa, minkä päivän ravinto maksaisi 3 €. Eräs löytämäni teos on Pienviljelijän emännän keittokirja (tai vastaava nimi). Maallikkona arvioiden, jo 1930-luvulla syötiin köyhimmissäkin pienviljelijäperheissä terveellisesti – saattaa olla että nuo pikaruoat ovat vieneet hyvät ajatukset unholaan. Tasa-arvoon liittyen, myös miehet ovat ottaneet kodin taloudenpidosta vaarin.

Kaikkeen tasa-arvo ei vielä ole yltänyt – lasten hoidossa on jo päästy pitkälle, mutta lasten teossa roolit ovat paljolti entiset. Saattaa olla että maailmalla yleistyvä vuokrakohtu tuo siihenkin muutoksen, mutta niin kauan kuin suvun jatkaminen on kaksineuvoista, pienet erot ihmisissä säilyvät – tasa-arvo kaikessa muussa suhteessa varmasti entisestään kehittyy.

 

Tasa-arvoa olen pohtinut usein myös esimerkiksi naistenpäivään liittyvissä kirjoituksissani. YK on asialla maailmanlaajuisesti, mikä on varmasti hyvä asia eri kulttuurien yhdenmukaistamisessa tässä suhteessa.

 


Liitän linkin mukavaan Minnan päivän kirjoitukseen naapuriplogissa

– Hyvää Minnan ja Tasa-arvon päivää!

 

 

 

Minna Canthin patsaalla 19.3. 2017

Jätä kommentti

*