Uusia palvelusovelluksia: Taxi ja Sexi

Kännykkämaailma varmasti mahdollistaa tietotekniset ratkaisut esimerkiksi siihen, miten kirjallinen sopimus TAKSI-matkasta on laadittavissa, esimerkiksi aamuvarhaisella tai myöhäisellä ajalla ravintolaillan jälkeen. Kenties tällaisia applikaatioita jo onkin?

 

Taksiuudistuksesta on jo kirjoitettu runsaasti, esimerkiksi Lukijan Sanomissa 6.3.2018 on alan ammattilaisen puheenvuoro. Puheenaiheeksi on äskettäin noussut myös esitys laintasolla säädettäväksi lapsentekopuuhien harjoittaminen – luonnollista ja itsestään selvää tietenkin on, että kumpikin osapuoli (tai ehkä useampikin, jos ovat samassa puuhassa) harrastaa puuhaa yksissä tuumin – ovat suostuvaiset. Jos lainsäädäntö tarkentuu, voisiko siihen olla mobiilisovellus?

1980-luvulla naisväki saattoi jakaa hieman ilkikurisesti hihitellen jossakin lehdessä julkaistua lomaketta sopimuspykälineen seksin harjoittamistarkoitukseen. Siinä kaksi henkilöä sopivat asiasta.

Erilaisia vaihtoehtoja siinä toiminnalle taisi olla, mutta suppeahko ja myötämielinen teksti on jäänyt mieleen vain yleistasolla.

Mobiilisopimusten kaiken kattavuutta mallinsin teemakuvaan kun ajatuksiin peilautuivat mitä erilaisimmat tapahtumat, mitä tähän tapahtumaan – lapsentekoon – saattaa kaikkineen liittyä. Saattaisi juristien laatima sopimus olla vaikkapa 1324 pienellä präntättyä pykälää. Ehkä tai ehkä laajempikin?

 

Elämän Talo oli egyptiläinen kirjallisuudessa esiintyvä jonkinlainen keskusvirasto, minne kaikki kauppasopimukset ilmeisesti tallennettiin – eräänlainen arkisto, mutta ilmeisesti myös hallintovirasto. (vastaavasti heillä oli myös Kuoleman talo ja Kuoleman kirja).

 

Todisteellinen sopimus ehkä edellyttäisi, että sekä taksimatkan tai vapaaehtoisen seksin, lapsenteon harjoittelu, kirjattaisiin ja taltioitaisiin johonkin pysyvästi säilymään – ehkä Poliisille? – siihen voisi tällöin vedota jälkikäteen – oliko suostuteltu avioliittolupauksin tai vain hupimielessä vaiko peräti juovuspäissään JA mitä kaikkea lainsäätäjä asiassa tahtoisikaan varmistaa.

Sovellus toisi töitä mitä ilmeisimmin ja selkeät pelisäännöt. Kenpä tietää?

 

Jätä kommentti

*