Väärää politiikkaa

Välimeren yli siirtolaisvirta jatkuu. Purtiloita uppoaa ja välillä meripelastajat noukkivat väkeä merestä.

Nyt jäsenvaltion lipun alla purjehtivan laiva tuo merestä poimitun henkilön EU:n alueelle. Parempi on, että valvonnan toteuttaa yksityinen laiva, joka hinaa Välimerellä tavatun siirtolaislaivan takaisin sen lähtömaahan.

Unioni tiedotti 4.5.2016, että aikomus on luoda pakolaisten jakoon yhteisvastuullinen järjestelmä. Äskettäin uutisoitiin, että jos valtio kieltäytyy pakolaisista, kukin (siirtolainen) maksaisi sille sakkona 200.000 euroa.

Nähdäkseni sanktio pakolaisesta on osoitettava lähtömaalle.

Yhteisvastuullisuus maailman väestöstä jakautuu ensisijaisesti jokaiselle valtiolle. Pitemmän päälle kunkin maan on kyettävä itse hillitsemään väestönsä kasvua ja huolehtimaan ihmisoikeuksista ja elannosta alueellaan.

Nykyiset siirtolaisvirrat johtuvat paljolti myös siitä, että jokin ryhmä järjestelee omilleen lisää elintilaa toisen kansanryhmän kustannuksella. Muistellaanpa esimerkiksi Venäjän tai Saksan elintilan laajennuspyrkimyksiä 1930-luvulla.

Kirjoitukseni runko on julkaistu Lyhyesti myös päivälehden Lukijan sanomien palstalla eri otsikolla.

 

Aiheeseen liittyvää toisaalla blogissani:

Kehitysjoukoista http://blogit.savonsanomat.fi/rauhallista-odotusta/suomen-kehitysjoukot-osaamisen-ylivoimaa/

Syyrian olojen kehittämisestä

Syyrian vaalit – jälleenrakentaminen alkaa

Väestön tasajakomalli http://blogit.savonsanomat.fi/rauhallista-odotusta/talous-ja-vaesto-tasoittuvat/

http://blogit.savonsanomat.fi/rauhallista-odotusta/kiinailmio-laantuu/

jokseenkin lähellä

http://blogit.savonsanomat.fi/rauhallista-odotusta/ymparistojarrua-tarvitaan/

http://blogit.savonsanomat.fi/rauhallista-odotusta/ee-hattee-pilapiirros-auttaa/

 

 

Jätä kommentti

*