Luonnon väreistä sen näkee, että syksy alkaa kun lehdet kellastuvat ja ruoho lakastuu. Monet syyskesän kukat loistavat parhaimmillaan vasta pimeitten iltojen alettua. Tutuimpia näistä ovat puistoissa daaliat, syysleimut, syysmaksaruohot ja syyshortensiat. Daalia on muistaakseni kyllä arka pakkaselle, joten se yleensä otetaan talteen kellariin (jos on monivuotinen lajike).

 

Muitakin syksyn määritelmiä on. Koulut alkoivat aikoinaan syyskuun alussa. Tähtitieteilijän syksy alkaa vasta syyspäiväntasauksesta, eli syyskuun 22. tai 23. päivän tienoilla, ja talvi talvipäivänseisauksesta joulukuun 21. tai 22. päivänä. Maallikko saa aloittaa syksyn jo syyskuun alkupäivinä.

Joskus sattuu mukava intiaanikesä, eli jopa kesäisen lämmin jakso syksyllä. Sanonta on nähdäkseni peräisin muualta lauhkean vyöhykkeen alueelta, kirjallisuudesta, mutta sopinee meillekin. Toisaalta, Suomessa voisi ehkä käyttää alkuperäisväestön nimeä, lappalaiskesä? No, hieman oudolta tuo kuulostaisi? Yleensä toivotaan kuitenkin sitä, että syksy olisi lauha – miksipä ei sitäkin, että myös talvi olisi lauha. Routaa toisaalta kaivataan ja pakkasia luonnonkierron mukaisesti – kuinka lienee hyvä.

Maallikon syksy on siis koulussa opittu yksi kalenterivuoden jakso: syys-, loka- ja marraskuu. Taitaapa olla niin, että terminen syksy jatkuu nykyisin  pitkälle entisajan talvea, koskapa terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee usean vuorokauden ajaksi peräkkäin +10 asteen alapuolelle, ja talvi, kun keskilämpötila laskee alle nollan.

 

Syksy vahvistaa, kun tuuli vinkuu nurkkapäissä ja sade vihmoo kasvoille vastatuulessa. No, mene ja tiedä, mutta kuivina ja aurinkoisina päivinä luonnossa samoilu on kaikkein mukavinta vuodessa. keväällä on rönttäkelit ja kesällä yleensä liian kuumaa ja hyttysiä sekä vahva heinikko kulkea.

Syksyllä korjataan sato, poimitaan sienet ja puolukat. Ken sitä harrastaa. Laitetaan piha ja puutarha talvikuntoon. Kynnetään pellot. … on niitä syystöitä. Kesäkamppeet joutavat varastoon. On usein kumisaapaskeli.

 

Muistan kyllä erään ongelman lapsuuteni syksyjen koulutieltä, tai oikopolulta: pitkä luonnonheinikko kasteli aamuisen kulkijan. Silloin tarvittiin varpu millä huitoa vesikaste polun ylle kaareutuvista pitkistä heinistä. Koulupolku li kesällä kasvanut umpeen. Sama se on luonnossa syksyllä samoiltaessakin – kastuu helposti ja saattaa kylmettyä. Onkin mukavaa päästä ulkoilun jälkeen sisälle vaikkapa lukemisen äärelle, lämmintä syötävää ja kuppi kuumaa. Nukuttaakin hyvin ulkoilun jälkeen.

Kaunista se on ja kuulakkaa tuo syksy. Oma viehätyksensä.