Waltari ja Atamon

Kirjailija Mika Waltari kirjoitti eri aikakakausien vaihtumisesta. Kuuluisin näistä lienee Sinuhe egyptiläinen. Uusi yksijumalainen uskonto Aton ja vanha Ammoni mittelivät keskenään. Vanha voitti. Usein kerrotaan, että tästä ne paimentolaisten yksijumalaiset uskonnot ovat peräisin. Kun tämä fontti on nimeltään Times (tai jokin vastaava), sanottiin nykyisin tuntemamiamme hieroglyfejä jumalan sanaksi – olihan farao myös jumala ja tuomari. Hänen sanojaan luettiin kiveen hakatuista sanomalehdistä. Samoja sanoja luetaan kirjoista nykyisinkin. Eikö vain?  Keksisn kouluikäisenä, miten muistan nämä egyptiläisten uskontojen nimet. Egyptiläiset säilöivät vainajat muumioina, joten kotona marjojen säilöntään käytetty Atamon sopi siihen hyvin. Kun muistan Atamonin, muistan sekä Ammonin että Atonin – helppoa.

Toinen aikakausi vaihtui Nuori Johannes -teoksessa. Tätä on sanottu Waltarin pääteokseksi. Poimin muutaman otteen Lukupäiväkirjastani vuodelta 2005.

LUKUPÄIVÄKIRJA 2005

Valta ja rakkaus Nuoren Johanneksen mukaan

 

Nikeian [nykyinen] metropoliitta Johannes johti arkkipiispana Kuopiossa Suomen ortodoksista kirkkoa. Muistelmiensa mukaan hänen arvonimensä on neljänneksi korkein Istanbulin patriarkaatissa. Seikka tuli mieleeni lukiessani Mika Waltarin keskiajan idän ja lännen kristillisten kirkkojen unionineuvottelujen ajankohtaan sijoittuvan romaanin ”Nuori Johannes” (WSOY, 1981).

Neuvotteluissa haettiin kristinuskon alkutaipaleiden Nikeian 300-luvun kirkolliskokouksen kuuluisaa yksimielisyyttä. En muista ovatko romaanin tapahtumat historian mukaisia, mutta jos kauniin yhtenäisyysajatuksen 1440-luvun unionineuvotteluja käytäisiin tänään, olisi Nikeian metropoliitta niissä mukana.

Waltarin nuori Johannes liikkuu Reinin varrelta nykyisen Turkin alueelle Aasiassa. Miljöö on näin keskiaikainen kaupunki, puutarha, tai huone ja satunnaisesti laiva. Kaupungit olivat tuolloin linnoituksia. Kulkurina Johannes elää myös luonnon ehdoilla. Juoni etenee selkeästi jokaisen luvun näyttämöltä toiselle. Joskus palataan johonkin aiemmin tunnettuun paikkaan. Teoksen sanoma rakentuu muutaman kulttuurikeskeisen historiallisen ja uskonnollisen asian ympärille. Henkilöiden tarinat välittävät sanoman kerronnan ja keskustelujen muodossa. Johannes on tavallaan meidän silmämme ja korvamme ajan tapahtumiin.

Nuori Johannes elää ja aikuistuu läntisen ja islamilaisen maailman välisten sotien paineessa. Tapahtumien alussa islamilainen valta ulottui jo Konstantinopolin ympärille ja ennakoi Bysantin vallan päättymistä. Läntinen kristikunta ja valtiot ovat hajallaan, ruhtinaat, kuninkaat ja kansat eripuraisia. Katolisella kirkolla on kaksi paavia. Länsi oli heikko ja altistui turkkilaisten hyökkäykselle. Waltari kuvaa myös epidemiologisia vitsauksia, ruttoa [oli oikeasti 1300-luvulla] ja sen aiheuttamaa paniikkia.

Lukuelämyksenä ja opetuksena Nuori Johannes on useamman vaikutteen yhdistelmä. Oikeastaan samaan Jumalaan uskova läntinen ja itäinen sekä islamilainen kulttuuri esitellään samojen kansien välissä. Waltarin teksti on rakenteeltaan juonensa kulun osalta selkeä. Käsitekaavion voisi piirtää monella tavalla ja erehtyä kirjoittajan tekstiin sisältyvien viisauksien suhteen. Historialliset tapahtumat ja sen rinnalla elävä Johanneksen kehityslinja voisivat olla eri kaavioita, tai sisäkkäisiä kehiä. Johannekselle eri luvuissa tapahtuvat asiat olisivat kaavion sisin ydin. Teknisesti romaanissa on kahdeksan lukua, joista jokainen on omalla tavallaan yksi näytös tai pieni kertomus ja yksi askel nuoren Johanneksen viisastumisen ja elämän portailla. Waltari vie meidät avoimin mielin mieluisalle matkalle tähän aikakauteen.

Nuori Johannes on yksinäinen ja dynastista vastuutaan karannut hahmo keskiaikaisissa valtakulisseissa. Hän vaikuttaa paavin, Bysantin keisarin sekä myöhemmin Turkin sulttaanin lähellä. Yksinäisyys ja oppineisuus ovat päähenkilöiden olotila kaikissa lukemissani Waltarin teoksissa. Ferraran ruhtinaan tyttären tapaan ei Johanneksellakaan ole todellisia ja pitkäaikaisia ystäviä. Ruhtinaan lapsilla ei ole ystäviä.

Kielitaitoisena nuori Johannes hioi kirjurina sopivia tekstejä filioque-oppiriitaa ja unionia koskeneissa neuvotteluissa. Rooman kirkko on lisännyt 300-luvulta peräisin olevaan Nikeian uskontunnustuksen ja -sanan. Näin Pyhä Henki lähtee Isästä ja myös Pojasta. Ortodoksisen kirkon mukaan Pyhä Henki lähtee Isästä.

Waltarin käsittelee onnistuneesti valtapeliä, henkilökuvia ja ajan tapahtumien vaikutusta ihmisiin. Henkilöt ovat uskottavia. Pohdittavana on valtaapitävien vaikutus historian tapahtumiin. Liikkeellepanevana voimana ovat keisarit, paavit ja idän sulttaanit. Romaanin lopussa 22 vuotias älykäs, vallanhimoinen, runsaat tiedot omaava, mutta kenties ei vielä viisastunut, Turkin sulttaani saa lännen sotaan vanhaa riidankylvämisen satua soveltamalla. Romaanin juonikin kehittyy luku luvulta tavallaan samaan tapaan.

Sulttaanin Johannekselle kertoman sadun alussa metsämies metsältä koiransa kanssa palatessaan, ostaa ruukun hunajaa; siitä tipahti hunajapisara tielle; siihen lennähtää kärpänen ja räystäältä lintu kärpäsen kimppuun; kauppiaan kissa pyydystää linnun; metsästäjän koira puree kissan kuoliaaksi; pahastunut kauppias iskee kiivauttaan metsästäjän kivellä kuoliaaksi; metsästäjän sukulaiset tappavat kauppiaan perheineen ja ryöstävät kaupan; kauppiaan kyläläiset kostavat metsästäjän suvulle; pian kaksi kylää sotii keskenään. Opetus lienee, että parhain mahdollisuus muuttaa tapahtumien kulkua on tapahtumaketjun alun valinnoilla, ellei ole tarinan liikkeellepaneva voima – keisari, paavi, sulttaani tai ruton tapainen yllättävä tekijä.

Romaanin tapahtumien alussa Johannes on 17 vuotias. Hän herää jossakin Reinin varrella hautausmaan muurin vieressä ja näkee enteellisesti muurissa olevan piispaa tanssittavan luurangon kuvan. Tästä vielä lukijalle nimeä vailla oleva nuorukainen päätyy Nuoruuden lähteessä ilakoivien alastomien ihmisten joukkoon. Nuorta Johannesta kuvaavaa on, että henkilö ei niinkään keskity alastomiin tyttösiin tai heidän suosiotaan kärttävien komeiden urhojen katselemiseen, vaan hänen huomionsa kiinnittyy noihin aikoihin harvinaiseen vähäpukeisen naisen sylissä olevaan kirjaan.

Nuoruuden lähteen reunalla kirjaa pitelevä nainen mieltyy lukuisten tapaan henkilöömme ja tarjoaa itsensä ohella ruokaa, majapaikan ja rahallista tukea sekä laatii Johannekseksi nimeämälleen nuorukaiselle suosituskirjeen katolista kirkolliskokousta johtavalle kardinaalille. Nuori Johannes otti vastahakoisesti vastaan ruuan, yösijan, kirjoittajana kuuluisan roomalaisen konsuli Ciceron tapaan kirjoitettaessa tarvittavat kirjurin varusteet, uudet vaatteet ja tärkeän suosituskirjeen, mutta sivuutti hyveellisenä muut naiselliset tarjoukset. Jossakin vaiheessa Johannes luopuu tarinan alussa häntä karakterisoineesta hyveellisyydestään, lapsenuskostaan. Hän kuitenkin säilyttää aina osan antiikin ja kristillisen käsityksen mukaisesta hyvyydestään.

Päähenkilö kulkeutuu kirjurioppilaaksi katollisen kirkolliskokouksen arvohenkilöiden palvelukseen. Hetkeä myöhemmin nuori Johannes jo osallistuu 1440–luvulla käytyihin Rooman katolisen paavi Eugenin ja silloisen Konstantinopolin kreikkalaiskatolilaisen kirkon patriarkka Josefin sekä Bysantin keisarin – Johannes hänkin – välisiin kristillisten kirkkojen oppi- ja yhdistymisneuvottelujen valmisteluun ja itse unionineuvotteluihin. Turkkilaisia vastaan käydyssä sodassa Johannes toimi paavin joukkoja johtavan kardinaalin sihteerinä. Näissä tehtävissä hän oppii uutta ajan ylhäisimmiltä ja parhaiten koulutetuilta henkilöiltä. Johannes tutustuu kirjallisuuteen ja runouteen sekä hallintoon.

Tarinan loppupuolella Johannes joutuu turkkilaisten vangiksi. Hänen henkensä säästetään sulttaania miellyttävän ulkonäön ja viisaiden sanojen palautettua hallitsijan mieleen elävän runon säkeet. Johannes joutui opettelemaan islamin tavat ja kielen islamilaisen runoilijan tekstien mukaan. Hän kulkeutuu sulttaanin ja korkeiden henkilöiden puhekumppaniksi ja myöhemmin vanhan sulttaanin tahdosta tulevan hallitsijapoikansa kasvattajaksi ja uskotuksi muistuttajaksi. Johannes toivoi sulttaanilta palkinnoksi sitä mitä ei voinut häneltä saada, toivoa.

Romaanin yksittäisistä tapahtumista esitellään muutama poiminta. Tarinan opetus ja henkilökuva paljastuu osittain rivien välistä. Tarinan edetessä rakastamaan kykenemättömäksi esitelty Johannes tapaa oppineiden miesten lisäksi myös lukuisia naisia. Tarinan naiset rakastuvat usein Johannekseen, jolla oli suhde esimerkiksi kauniin vuokraemäntänsä kanssa. Suurin ja ainoa rakkaus ensisilmäyksestä lähtien oli kaunis ja ylhäinen Ferraran ruhtinaan tytär. Heillä oli salainen kohtaus jo aiemmin, mutta he viettivät yön yhdessä samojen vällyjen alla Johanneksen asunnossa. He olivat juuri palanneet vapaaehtoisesta inkognito palveluksestaan ruttoon sairastuneiden hoito- ja kuolleiden hautaamistöistä. Kummallakin oli eri lähtökohdista tarve uhmata kuolemaa.

Naimisiin Johannes meni tai joutui erikoisella tavalla. Hän tapasi turmeltuneen ulkonäön omaavan Gita-rouvan ja saattoi hänet raskaaksi. Gitan jäljitettyä Johanneksen tämän lähdettyä jälleen vaeltelemaan unionineuvottelujen päätyttyä. Johanneksesta tuli tahtomattaan Firenzen rikkaimpia miehiä. Jonkin vuoden kuluttua avioitumisestaan Johannes jättää vaimonsa ja poikansa liittyäkseen turkkilaisia vastaan käytävään sotaan. Hän kirjoittaa lopulliset jäähyväiset vaimolleen Ciceron pojalleen kirjoittaman Velvollisuuksista -kirjeen tapaan 1444. Johanneksella on hänen itsensä tiedostama tehtävä tai velvollisuus toimia tarinan tapaan.

Johanneksen henkilöä kuvaa myös se, että hän ei sallinut vuokraemännän aviomiehen kuolla ruttoon, vaan hoiti hänet terveeksi vaivojaan säästämättä. Vuokraemännälleen Johannes totesi lakonisesti, kun vaimo esitti kiitollisuuttaan Jumalalle ja Johannekselle: ”Tiedän Jumalan mutta minussa ei ole rakkautta enkä tunnusta eroa hyvän ja pahan välillä rajallisuuden maailmassa. Hyvyydestä en tätä tehnyt enkä kiitollisuudesta tai siksi että olisin tuntenut olevani jotakin velkaa miehellesi. Hyviä tekoja en totisesti tahdo kerätä. Siksi on parempi että tulette syliini, jos tahdotte minua palkita, sillä se tuottaa minulle nautintoa, rauhoittaa ruumiini ja antaa minulle hyvän unen.”

Lukija voi myös arvella, että kuolema kävi tapaamassa Johannesta kolme kertaa. Ensin pelottava mustapukuinen mies saapui, kun Johannes oli laupiaan samarialaisen tapaan haudannut tuntemattoman miehen ruumiin. Toisen ja kolmannen kerran kauniskasvoinen ja komeaan haarniskaan pukeutunut mustaratsuinen mies kertoi Johannekselle seuraavat tapaamispaikat. Ensin tavattaisiin Vernassa, missä läntinen armeija tuhottiin ja seuraava tapaaminen olisi usean vuoden kuluttua Konstantinopolin muureilla.

Tarina päättyy alkutapahtumista noin 15 tai enintään 20 vuotta myöhemmin. Uusi keisari Konstantin ja uusi sulttaani Muhamed ajautuvat edellä kerrottuun ”hunajapisarasotaan” Konstantinopolin valtaamiseksi historiasta tuntemiimme seurauksin. Vaikuttaa siltä että Johannes löytää jotain etsimäänsä vapautta jouduttuaan sulttaanin orjaksi. Muistuttajana Johannes kutsuttiin Konstantinopolin valtaamistaistelujen aloittamisen jälkeen sulttaani Muhamedin luo. Sulttaani toteaa, että ”en saa unta silmiini. Ihmisten jäsenet eivät minua rauhoita, viini ei minua päihdytä, soittajat olen karkottanut tiehensä. Sydämessäni on vain yksi ainoa himo ja se hehkuttaa minut poroksi, ellen saa unta. Puhu siis minulle saadakseni hyvän unen.”

Johannes sanoo: ”Kahleesi ovat lujemmat kuin soutupenkkiin kytketyn orjan kahleet. Jokainen tekosi kahlehtii sinut yhä lujemmin, niin ettet enää koskaan pääse vapaaksi.” Nuori Johannes saattoi nuorukaisena paeta juuri näitä päätössanoja, ettei niitä lausuisi kukaan hänelle itselleen hallitsijana. Waltarin nuori Johannes kahlitaan mielestäni kuitenkin elämään latinankielisessä Raamatussa puhutulla laupeudella ja, suomenkielisen korinttolaiskirjeen ihmisten maailmaa ohjaavalla suurimmalla voimalla, rakkaudella.

EJP