Yhdessä tehden

Sateenkaari ja Aarteen paikka sen päässä = Op Kuopiossa

Uskottava se on, että esivanhempamme elivät aikanaan varsin viisaasti. No, elivät kuitenkin. Kuopiossakin on säilynyt vanhoja rakennuksia ja museot pullistelevat aineistoa. Onnea Pohjois-Savoon (Op-jutusta ym. päivän lehdessä 29.1.2017)

 

Vielä isovanhempieni vanhemmat osasivat suvuissani tehdä itse itselleen neuleet, kutoa kankaat, kasvattaa ruoan, tehdä puusta huonekaluja ja talousesineitä, rekiä ja takoa raudasta kotipajassa kotitarpeiksi ja muille, leivän jatkeeksi ansaiten, silloisen yhteiskunnan mukaisia tuotteita. Nämä taidot ovat paljolti unohtuneet. Kukapa uskoisi.

 

Osasivat he omaksua muutakin lukutaidon myötä  maailmalta.

Varhaisimmat julkaisut olivat tietenkin uskonnollisia, Raamattu ja virsikirja, mutta myös muuta. Laajemmin ajatellen, talouselämä kulki eliitin varassa – aateliston ja kaupunkien porvarien, mutta levisi maaseudulle esimerkiksi vaihdannan, käsityötaidon ja myöhemmin osuustoiminnan kautta.

 

Tällaisia varhaisimpia yhteisöllisyyden muotoja olivat osuuskaupat ja työväestön keskuudessa osuusliikkeet. Meillä Savossa nämä nimet taisivat jopa mennä ristiin, mutta olkoon niin – osuus kuin osuus. Osuustoiminnalla on vielä nykyisinkin talouden vaihteluja tasoittava vaikutus (kun markkinataloudelle on muutoin ominaista nopeat muutokset ja lama-kaudet).

 

Havaintojeni mukaan, on Pohjois-Savossa jäsenyydet osuusliikkeissä ja osuuspankeissa kasvaneet hyvää tahtia – vuosi vuodelta yhä enemmän. Ymmärtääkseni näin on käynyt kauttaaltaan koko Suomessa.

Olemme oppineet jotain peräkkäisistä lamakausista – haemme vakautta yhdessä toimien. Yhteisostoihin  se osuustoiminta alkuaan perustuukin – ja tämä perinne jaa turvalisuus jatkuu edelleen.

Tässä asiassa Suomi on osuuskuntien luvattu maa, kuten tavataan sanoa; meillä on vesiosuuskunnat (näitä kalastuskuntia taitaa määrällisesti olla eniten), yksityisteiden tieosuuskunnat, puhelinosuuskunnat, osuuskaupat (-liikkeet), osuuskassat ja osuuspankit jne. Joskus pohtii laajemmin, että Suomi voisi valtionakin olla osuuskunta. Hyvä on tietenkin kotikylälläni sekin, että meillä on kotimaisten yksityisyrittäjien kauppoja ja jopa kauppaketjuja. Näin on hyvä.

 

Tulevaisuus on meille parempi kun muistamme osuustoiminnan. Jälleen kansalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteensa on huippulukemissa, joten kulutus siitä varmasti elpyy – tai kasvaa. Kannattaa keskittää toimintansa yhteistyön kautta osuustoiminnallisiin hankkeisiin ja peruspalveluihin.

 

Voisi olettaa, että ”osuustoiminnallinen sote” pitäisi terveyspalvelut paremmin paikallisissa käsissä ja omassa hanskassa kuin aiottu yritystoiminnallisuus – terveyskeskus olisi edelleen joka kylässä, JA rahavirta pysyisi kotoisissa käsissä (valumatta ainakaan ulkomaalaisille firmoille ja veroparatiiseihin) – maksaahan se sote joka tapauksessa, mutta kassa pyörisi oman osuuskaupan, osuuspankin ja sote-osuuskunnan piirissä.

Kannattaa pohtia – mehän sen valinnan jaloillamme – tai kukkarollamme – teemme!

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos ajatuksistasi. Osuustoiminnallinen terveyskeskus voisi olla hyvä lähtökohta. Mietin viikolla paikallisessa asukasillassa sellaista, että terveyskeskus voi teoriassa mennä konkurssiin sotekilpailun alettua. Pohdin, miten työtekijöiden käy kilpailutilanteessa: vähennetäänkö heitä sitä mukaa, kun asiakasvirta tk:hon ehtyy? Erikoinen on tämä yhteiskunnallinen muodonmuutos, joka tällä hetkellä on käynnissä.

    • Eino J. Pennanen

      Kiitos
      Jossakin lehdessä mielestäni pohdittiin äskettäin samaa, että terveyskeskukset (siis julkiset? tai joku muukin?) joutuisivat lopettamaan toimintansa. Ymmärtääkseni esimerkiksi silloin, jos esimerkiksi väki hakeutuisi (vain) jonkin kolmannen tahon ylläpitämään (ns. yksityiseen tai yhdistyksen/säätiön) palveluun.

      Nähdäkseni nykyisin on kunta (yhteiskunta) viimekädessä vastuussa kuntalaisen terveydenhuollosta, joten, eikö ole niin, että yksityisen sektorin potilaat kärrätään virheellisten hoitojen tai vastaavien (rahat loppuvat yksityisissä käydessä?) julkiseen sairaalaan paranneltavaksi. Kuka se vastaa yhtiömuotoisissa toimintamuodoissa (kun sekä ns. julkinen että yksityinen terveyskeskus ovat osakeyhtiöitä ja maksaja on valtio/kunta) loppupeleissä kansalaisesta ja hänen hoidostaan?

      Olen joskus kirjoittanut puheenvuoroissani paikallislehdessä vapaasta kilpailusta (resursseja tuhlaavana) rautatieverkosto esimerkkinä.

      Briteissä oli vapaa kilpailu käytössä kun rataverkkoa rakennettiin, mutta jotenkin sitä ohjailtiin niin, ettei kovin moni lähtenyt rautatiekiskoja vetämään samojen kylien välille samaan aikaan(muistelen, että olisi sallittu vain esim. kahdelle). Toisin oli Yhdysvalloissa, missä aikoinaan radan rakentajia oli (kiinalaisella työvoimalla jne.) lukuisia – mikä lie paikallinen ennätys.
      Kaikkiaan rautatieyhtiöt joutuivat Yhdysvalloissa kauttaaltaan vaikeuksiin, kannattavuusongelmiin. Täytyy tarvittaessa kerrata, mutta yleisviesti oli tämän kaltainen historian kertomuksissa. Että koettu on.

      Samoilla apajilla, ja vapaasti kilpaillen, ja kun yhtiön (useamman) on saatava myös voittoa sijoitetulle pääomalle, niin oudoltahan se tuo yhtiöittäminen sote-palveluissa kuulostaa, varsinkin kun yhtiöille on valtion, eli kansalaisten karttuisan käden piikki auki – valtiohan on luvannut maksaa tämän ”tulonsiirron” kustannukset – maakuntien ”välikäsien” kautta, mutta noin yleistäen sanoen kuitenkin?

      Hiljattain yle lähetti takavuosilta uusintoja niiltä ajoilta kun terveyskeskukset perustettiin korvaamaan kunnanlääkärijärjestelmä (1971- ’72) ja seuraavilta vuosilta tämän jälkeen, kun terveyskeskuksia ei oikein tahdottu saada ohjelman yleissävyn mukaan käyntiin.
      Kysyttäessä, lääkärien työskennellessä sekä yksityisellä että julkisella puolella, haittasiko se julkisen rahoituksen puolen toimintaa, yhdistysten edustajien mukaan, kun vapaasti mielikuvia muistelen, kaksoisrooli ei haitannut tai toiminut julkisen puolen vahingoksi – jokaisen pääteltäväksi jäi, mikä todellinen tilanne oli … ja vastaisuudessa tulee olemaan.

      Tulonsiirtoahan tässä selkeästi kaavaillaan yhteiskunnalta pääomapiireille; hieman on huolestuttavaa sivusta maallikkona seurata, kuka ne rahat kerää ja mitä sillä vastineeksi yhteiskunta ja sen kansalainen saa? ja kuka sen loppupeleissä edes kykenee arvioimaan – vakuutusyhtiön lääkäritkö, vai kelan? Kova into päällä on.

      Aikoinaan lehtimiehistä puuhattiin professionaaliseen ammattikuntaan kuuluvaa väkeä – heihinhän erään lehtimiesten perusoppikirjan mukaan on luettu juristit ja lääkärit muun muassa (pitkä eriyttävä koulutus ja ammattisuoja), joten yksittäinen arvailu palvelun laadusta sote-sektorilla jää erityisryhmien lausuntojen ja toiminnan varaan, sekä yksityisyyden suojan suojaan yksittäistapauksissa …

      ei nyt hyvä lukijani menetetä yöunia tässä lyhyesti ketään loukkaamatta pohtimani vuoksi;

      tai
      kannattaisi ehkä pohtia sitä osuuskuntamallia ”vähemmän villinä” ja turvallisempana palvelumallina, jos kuntien tuottamasta perusterveydenhuollosta aiotaan siirtyä muuhun toimintamuotoon – ja tietenkin sitä, että ainahan huonot ratkaisut on purettavissa seuraavilla valtiopäivillä – joko trumpilaiseen tapaan tai esimerkiksi nykyisen Suomen politiikan opposition tapaan toimien.

Jätä kommentti

*