Ain laulain työtäs tee…

Joku sanoisi, laulaishan sitä ja tekiskin, jos olisi työtä mitä tehdä. Luin juuri Maiju Korhosen SSplogi-kirjoituksen nimeltään Kelan tuilla tehtaalle töihin. Se herätti vanhassa eläke-jäärässä tunteita. Jokin tässä yhteiskunnassa on mennyt pahemman kerran pieleen. Työtä olisi, mutta palkkaa siitä ei saisi korvauksia enempää – helekatin korvaukset!

Tätä se on nykyään, jos on hyvä aamu

Tätä se on nykyään, jos on hyvä aamu

Vuonna -72 keväällä valmistuin amiskasta. Seuraavana arkipäivänä menin kyselemään silloisesta Työnvälitystoimistosta töitä, ei ollut sillä hetkellä koulutusta vastaavaa tarjolla. Syksyllä edessä armeija ja tyttöystävästäkään ei ollut tietoa. Olisiko sille aikaakaan? Haapakosken tehtaalta sain “väliaikaisen” sorvari-oppilaan paikan, kunnes oikeita alani töitä löytäisin.

Olin vastavalmistunut radio- ja Tv-asentaja. Oli keikkoja ja harkkoja bändin kanssa. Lentopallo vei monta iltaa viikossa. Jokaiselle päivälle ja illalle oli menoa! Palkkatyötä oli saatava, se oli elinehto! Bändikeikkojen tulot eivät elättäneet ja siihen aikaan työtöntä katsottiin meidän kylällä ei ehkä ihan vähänkään – kierosti.

Viikon ehdin nippoja sorvata, kunnes Savonlinnasta tärppäsi. Palkkaa en edes kysynyt. Selvisi myöhemmin, 700 mk/ kuukausi ja töitä pääasiassa lomien tuurauksia, mitä ennen armeijaa ehtisin tekemään. Siispä Pieksämäen asemalta Lättähattuun eli paikallisjunaan ja rinkan kanssa Savonlinnaan. Kyrönniemen leirintäalueella asustin teltassa kesäkuukaudet. Itä-Savo-lehti tuli telttapaikan hintaan aamulla “ovesta” sisään, luxusta! Seitsemältä viimeistään läksin vihellellen tallaamaan keskustaan työpaikalle, vanhalta Kyrönsalmen rautatiesillalta oli hieno näköala salmeen ja Olavinlinnaan. Radioapu-nimisen firman sisäpihalla asentelin autoradioita silloisiin kotteroihin lähes aamusta iltamyöhään. Mustavalkotelkkareita korjailin ja muutaman putken vaihdoin pöytäradioihin päivän mittaan. Myyntimies, nimeä en muista, sanoi joskus, että siellä laulu raikaa, ei käy noin aika pitkäksi. Rönötin jonkin opelin etupenkillä radiota paikalleen viritellen. Palkka riitti juuri ruokaan, teltassa asumiseen ja junalippuun Pieksämäelle, jäipä viikonlopuksi hieman törsättävääkin, jos aikaa olisi ollut niin tehdä. Keikoille ja pelimatkoille maakuntiin miltei poikkeuksetta viikonloppuisin suunnattiin. Illat Savonlinnassa, jos aikaa työltä jäi, katselin kesävieraita (tyttöjäkin) satamassa ja leirintäalueella.

Ennen lokakuun armeijaan lähtöä löysin kimppakämpän pariksi kuukaudeksi. Se oli hienolla paikalla Olavinlinnan sillanposkessa. Matka työpaikallekin väheni muutamaan sataan metriin.

Tuli syksy ja sateet. Kokemus ensimmäisestä työpaikasta koulun jälkeen hankittu ja palkkaakin. Ei siitä säästöön ruotuväki-ajalle jäänyt. Vuoden päästä hain samasta kaupungista töitä. Tyttöystäväkin oli völjyyn tarttunut. Sen verran meriittiäkin oli kertynyt, että työpaikka radio- ja musiikkiliikkeeseen Savonlinnasta irtosi ja elämä SA-intin jälkeen alkoi suotuisissa merkeissä ihan morsiamen kanssa. Hyvin mahtui muuttokuorma keikka-autona olleeseen Volkkarin Kleinbussiin. Yhteinen kämppä löytyi kylmästä talorähjästä työmaan läheisyydestä.

Tällaistakin "työtä" vuoden verran

Tällaistakin työtä vuoden verran, joskus 80-luvun lopulla, työn alla Unifilin HQ-9-0:n Signal-servicessä LV-217

Olen saanut elää työelämäni onnellisten tähtien alla. Päivääkään en ole tarvinnut työttömänä olla ja siten rasittaa valtiota ja työttömyyskassoja päivärahojen nostolla. Työpaikkoja on ollut kaikkiaan toista kymmentä.  Yrittäjänä olen pakertanut, virkamiehenä ja toimenhaltijanakin puuhastellut ja nyt kaiken kukkuraksi eläkkeelle hieman etuajassa joutunut (huom. en päässyt). Helpompi kai luetella mitä en ole tehnyt tai yrittänyt?

On laulattanut, välillä itkettänyt, mutta muutaman päivän olisin vaihtanut pois jos olisin pystynyt. Näillä mennään kunnes viimein(en) lepopaikka aukeaa, sen aikaa ja paikkaa en määrää minä, vaan joku ihan toinen. Löytäkää ja tehkää työtä, vaikka sitten vihellellen tai laulaen!

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Työn- ja elämäntäyteinen on Retuperän isännän taival ollut. Oikein hieno ura! + Laitoin peukun.

    Kesä 1972 oli lämmin, samoin myös talvi, se tuli oikeastaan vasta tammikuussa. Muistan elävästi, sillä aloitin tuolloin lähettinä (tsupparina) Nilsiän Sokoksessa. Olin jo 15 vuotias tässä työssäni. Radio- ja TV-asentajakoulun kävin tämän jälkeen, vuosina 1973- ’76 ja läksin 1976 samaan tapaan armeijaan.

    Tuo 1972 – 1973 vuosien mainitsemasi palkka (600 -) 700 markkaa kuukaudessa oli samaa luokkaa, mitä maksettiin myymäläharjoittelijalle (alaikäiselle, 1, 2 ja 3 luokkaa), kun siirryin sisähommiin 16 vuotiaana tavaratalon rautaosastolle. Jouduin tuuraamaan kotikyläni osuuskaupan myymälänhoitajaa tovin keväällä ’73, mutta palkka ei siitään (onnekseni) noussut. Lähdin kouluun, vaikka ehdotettiinkin jäämistä po. myymälän hoitajaksi.

    Muistamme, että pres. Kekkosen runnoma 1.000 markan minimipalkka oli juuri tullut voimaan 1972.

Jätä kommentti

*