Veikko kirjoitteli Alzheimerin taudista maallikkopohjalta ja ajattelin jatkaa samoin ilman minkäänlaista käsitystä tieteen tuloksista kyseisestä ikävääkin ikävimmästä kohtalosta kyseisen taudin kohdatessa itseni tai läheisen. Omakohtaista kokemusta ei luultavasti itse taudista ole, vaikka siitäkin lienen jäävi sanomaan, mutta läheisen kohdalla toki olen joutunut tämän ”seuralaisen” kohtaamaan. Kuinka sairastunut itse tämän sairauden tiedostaa ja kantaa on vaikea sanoa, mutta läheiselle, ainakin minun kohdallani, muistisairaus oli vaikea kohdattava ja jo hoitoon tai kokopäiväiseen laitospaikkaan muistisairaan saaminen ja lopulta joutuminen oli tosi vaikea asia.
Muistisairauden ennaltaehkäisy lienee jonkin verran mahdollista, kuten Veikkokin plogissaan toteaa. Aivojen liika rasittaminen ja stressaaminen ovat pahoja asioita, samoin aivojen käyttämättömyys vai sanoisinko tyhjäkäyttö. Sopivat virikkeet harmaille aivosoluillemme, kuten vaikkapa liikkuminen, luonnon äänien kuuntelu, lukeminen, ristisanojen ja muidenkin pulmatehtävien ratkominen ovat hyväksi. Erilaiset puuhastelut, vaikkapa mopon tai motskarin rassaaminen ja erilaisten vempeleiden kanssa pelehtiminenkään tuskin on pahasta.
Musiikilla ja varsinkin kuorolaululla sanotaan olevan jopa parantava vaikutus moneenkin sairauteen. Yhdessä tekemisessä taitaa olla se juttu. Onko sanojen ja sävelten tuottaminen jotakin sellaista ”aivotyötä”, josta on hyötyä muistisairauden karkottamiseen? Jomotukset ja kolotukset unohtuvat kuoron harjoituksissa ja konserteissa, kunhan ei tarvitse liian kauaa seistä paikoillaan.
Vapun ja äitienpäivän seutu on mieskuorollamme sesonkiaikaa. Koulukonsertteja on useampi ja mikä sen mukavampaa kuin viedä mieslaulua lapsille ja nuorisolle, varsinkin alakouluikäiset ovat varsin vastaanottavaista väkeä kun heitä laulamisen ohessa jututtaa ja pistää laulun lomaan hieman leikkimieltä. Saku Sammakko oli perjantain konsertissa tuttu biisi samoin kuin Pink Pantterikin suurimmalle osalle nuorista kuulijoista. Sain soittaa Heikin pienen pientä viulua Saku Sammakossa ja ei ollut niin väliä, menikö ihan oikeinkaan, oli muuten ensimmäinen kerta kun soitin viulua eläissäni. Itsekin tunsin nuorentuneeni huimasti tuollaisen kouluvierailun jälkeen. Viime vappunakin minulle lyötiin ukulele kouraan, saatteella, kun soitat kitaraa, osaat soittaa ukuleleäkin, ja sehän vain onnistui vartin harjoituksella.
Nyt ovat sormien ja käden nivelet sen verran kipeät, että soittelut on jätettävä vähiin ja bändihomma on jäissä. Onneksi ääni kulkee jollakin tapaa ja kuuloa on toistaiseksi riittävästi kuorossa pärjäämiseen. Seuraavaksi siirtynen musiikin saralla kuuntelupuolelle, joka on jäänyt toistaiseksi yllättävänkin vähälle. Valitettavasti viime muuton yhteydessä annoin pois kaikki vanhan ajan musiikintoistolaitteeni, jotka olivat siellä minun harrastetilassani moottoripyörätallissa. Nyt ovat etsinnässä vastaavat vinyylin soittoon tarvittavat 60 – 70-lukulaiset stereolaitteet, jotka piristäisivät mökkitallilla puuhastelujani. Kumma juttu, kun nämä nykyajan suoratoisto ja muut vastaavat nykyaikaiset musiikkihärpäkkeet eivät kiinnosta minua lainkaan. Olen niitä analogia-ajan ukkoja ja taidan sellaisena pysyä loppuun asti, puuttumatta digilaitteisiin muualla kuin siellä missä on pakko.
Palatakseni takaisin muistisairauden aihepiiriin, olen ollut jo vuosia hieman huolestunut ihmisten nimien katoamisesta muististani. Entisten työkavereiden ja kotikyläläistenkin nimet ovat monesti hakusessa. Laulaessa on oltava lähes poikkeuksetta sanat ja nuotit esillä, mutta lohdullisena pidän sitä, että tilanne on sama suurimmalla osalla kuorostamme, tuskin me kaikki kuitenkaan olemme muistisairaita. Näillä mennään, yritetään torjua herra Alzheimeriä, muitakin tauteja ja sairauksia parhaamme mukaan vaikka sitten laulamalla, luonnossa liikkumalla ja pitämällä silmämme ja korvamme avoimina. t. ariukki
