Kesähelteinen Savonlinna toivotti höyrylaivan töräytyksellä tervetulleeksi vanhat savonlinnalaiset asukkaansa, nyt vieraansa. Sanan varsinaisessa merkityksessä vanhat, olihan ensimmäinen yhteinen kotimme sijainnut juuri tässä kaupungissa Neitsytkadulla, yli neljäkymmentä vuotta sitten. Satama on tietenkin se paikka jonne mielellään pysähtyy lörtsykahville, kun vanhoja haluaa muistella ja löytää oikean kesätunnelman.
Ensimmäisen kesän hellepäivän lisäksi alkamassa ovat juuri oopperajuhlat. Siksipä pelkästään autopaikan löytäminen läheltä satamaa vie aikansa. Löytyy sentään yksi juuri vanhan Corollan mentävä kolo. Vaan kappas, kolikkoautomaattiin pitäisi tunkea pussillinen euroja, että ehtisi kahvilla käväistä, vaan pussi kun on vielä kolikoista ihan tyhjä. Pakitappa takaisin ja kokeileppa jotakin muuta konstia, minne lullasi tyrkkäät. Ahaa, tuossapa parkkitalo, eikun sinne. Olen sentään muutaman kerran Kuopiossa torin alle parkkeerannut ja siellä voi maksaa kortilla, mikäli muistan. Vaan eipä onnistunut sekään yritys, samainen kolikonsyöntikone nökötti parkkitalon nurkassa kuin aiemminkin. Alkoi ukilla olemattoman tukan alla kuumottaa ja apukuskillakin suu käy. Ei kun pihalle, jääköön lörtsyt syömättä ja kahvit juomatta, tulihan tuota satamaa jo kierrettyäkin ja nähtyä. Suunta kohti Kyrönsalmensiltaa ja juodaan kahvit vaikka seuravalla huoltoasemalla, kai sinne saa pysäköidä ilman raha-automaatteja? Corollan rengas jo vähän naukaisee kun ukki yrittää kiilata liikenteen väliin parkkitalosta.
Vajaa sata metriä ehdin kaasua polkea, kun huomaan oikealla puolella P-merkin ja sen vieressä tyhjän ruudun! Jarrut pohjaan ja niin kaverillakin takana, liekö näyttänyt niitä etelämaalaisia sormimerkkejä, en jäänyt katselemaan? Tiukka oikea ja jalkakäytävän yli tyhjään ruutun ja siinä on!
Paikka on tosiaankin maksuton ja vain reilun sadan metrin päästä rannasta, nyt on ukki onnellinen! Vastapäisen parkkipaikan kohdalla silloin 40-vuotta sitten asentelin autoradioita savonlinnalaisten autoihin yökaudet. Olin juuri päässyt ammattikoulusta ja ensimmäinen työpaikka oli tuossa vanhassa puutalossa, jossa nyt taitaa olla kirpputori. Silloinkaan ei katsottu kelloon, koska työaika päättyisi. Ei ole työaikaa ukilla tänäänkään, on vaan aikaa.
Kävellä hissutellaan satamaan ja löydämme sopivan paikan missä kipeitä koipiamme lepuutamme. Käväisen ostamassa hillolörtsyt ja pahviset kahvimukilliset. Aika hinnakkailta tuntuu näin eläkeläisestä. Majakka-kapakka on näköjään entisellä paikallaan, siellä saatettiin joskus käväistä 70-luvulla. Vessassa pitää piipahtaa, no se maksaa vain euron, nyt on kolikoita. Takaisinpäin autolle hissutellaan vastamäkeen vielä hitaammin, lonkkaan koskee ja hiki tippuu. Monta muistoa hiipii mieleen vuosikymmenien takaa, silloin oltiin vielä nuoria ja terveitä, elämää edessä.
Kävin minä oopperassakin, vuosi oli -72. Vili Auvisen, kai muistat Heikistä ja Kaijasta, kanssa istuttiin linnan muurilla, katsottiin ja kuuneltiin oikeaa oopperaa. Rigolettoko oli vai mikä, en muista? Juuri silloin asuin alivuokralaisena aivan siinä linnan lähellä vastapäätä linnanpässiä, sitä jonka sukukalleudetkin joku älykääpiö maalasi joskus punavärillä.
