Arkaluontoinen asia

Kun jokin laite ja systeemi pelaa, on kunnossa, sitä ei ikäänkuin olisikaan tai ainakin jää vähälle huomiolle. Kolmisen vuotta sitten “hänkin” tuli tietoiseksi tuolla alapäässä toimivasta härpäkkeestä, nimeltään eturauhanen (lat. prostata). Kaveri oli kuullut vanhojen miesten kyselevän toisiltaan saunassa, ikäänkuin salaa: “Miten on, toimiiko sinulla ja onko ollut ongelmia?” Vastaukseksi usein: “Mitä nyt yöt juoksuttaa nurkan takana. Välj`housuja ei kärsi heittee poes ainakaan ennen juhannusta ja hirvipassissa varo istumasta kylymälle kivelle.”

Näille ukkojen jutuille on tullut usein naureskeltua, eikö vaan?

Sinänsä vähäpätöiseltä elimeltä kuulostavan eturauhasen tehtävä on kai lopulta melko vähäinen, mutta sitäkin tärkeämpi, ainakin nuorilla miehillä. Lisääntymisemme kannalta ne pienet siimahäntä-hiipparit, joita monesti koetetaan estää joutumasta väärään aikaan, väärään paikkaan, tarvitsevat joka tapauksessa elääkseen ja rientääkseen ravintoa ja sen tuottaa käsittääkseni kyseinen rauhanen. Minun ikäisteni ukkojen osalta varsinaiset lisääntymis-riennot lienevät jo pitkälti niitä – enpä tiijä-juttuja, ja rauhasen toimivuudella ei ole suuren suurta väliä. Annappa olla, juuri silloin, johtuneeko värkin toimettomuudesta, alkaa hän pippuilla ja oireilla. Näin kävi yhdelle “tutulle kaverille”, jääköön nimi mainitsematta – taidat arvata?

Loppuivat innokkaan polkupyöräilijän aamuajelut, ainakin viileässä säässä kuin seinään, lääkärin kehoituksesta. Vanha satula sai hatkat ja kesäkeliin uudellekin istuimelle toiset säädöt. Motskalla ajeluihin ajohousut jalkaan, vaikka lämpömittari kuinka hellettä hehkuttaisi. Persuuksen alle teeripassiin ja uistimen vetoon veneen tuhdolle pitää aina muistaa varata lämmin istuinalusta. Pitkät kalsarit, välihousut ja villasukat pysyvät jalassa, vaikka nuoremmat painavat yökaudet, maan ollessa huurassa tai lumen peitossa, vain boxerit farkkujen alla sukukalleuksien suojana. Nuoret miehet virnuilevat äijälle peli-illan jälkeisellä saunareissulla hänen hypätessään nurkan takana jokaisen olusen päälle, välillä puoli-pullollekin, että ei taida olla papalla rakko ihan jees-kunnossa. Ottavat sentään vielä puulaakipeliin entisen pelimiehen keskelle kenttää toppariksi – seisomaan.

Lääkäri määräsi labraan ja Psa-arvot kontrolliin puolivuosittain. Lääkkeet sivuvaikutuksineen tulivat jokapäiväisiksi. Ei eturauhasen tutkiminen siellä terkkarin petilläkään niin kovin lysti operaatio ole. Joka kerta eri lääkäri ronkkimassa, milloin mies-, toisinaan nais-lääkäri, ovatko miten nämä nuoret tohtorit perillä vanhojen miesten vitsauksista? Viimeksi sai lähetteen urologille. Edellisissä arvoissa oli jotakin, kuulemma hiukan epäilyttävää. Miten lienee sen rauhasen pinnan kanssa; pyöritteli kuulemma monelta kantilta? Lähete-sanat erikoislääkärin vastaanottoa odottelevalle kaverille: “Sinuna en olisi erityisen huolissani, mutta panen nyt tämän lähetteen vähemmän kiireisenä menemään. Kutsu Mikkeliin tulee aikanaan.”

Kuinka moni meistä ikämiehistä on saanut ja saa aikanaan tiedon, ettei se Psa-arvojen poikkeama viite-arvoista ihan harmiton ollutkaan? Kaverini, kuten minäkin tiedämme, ei laajentunut eturauhanen tai kasvainkaan aina ole sitä pahinta laatua, hoidot ovat kovasti kehittyneet. Jäädään odottelemaan ensin kutsua ja sitten tuloksia. Näillä mennään, meillä on tapana sanoa.

 

 

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Vakavaan asiaan vähän huumoria. Meillä ukoilla ei kehity ja kasva muu kuin eturauhanen ja ulkokorvat.
    Mitähän lie luojamme sillä ajatellut meille kertoa.

  • plokkariukki

    Tämä kysymys lisätään Veikko tämän illan iltarukkoukseen: Minkä takia just eturauhanen, eikö se vois olla joku muu elin, ihan vaikka samoilta seuduilta, vaikkapa… jääköön sanomata?

Jätä kommentti

*