Erehdyin illalla katsomaan telkkarista ajankohtaisohjeman. Pöydän ympärillä istui neljä kaunista, nuorta ja viisasta naista. Yksi vähän tyhmältä tuntuva miestoimittaja yritti pitää keskustelun jotensakin aisoissa ja eihän siitä mitään tolkkua tullut, kun naisväki oli tarttua toisiaan lähes tukasta tai rivelistä kiinni. Jos miesten kesken olisi noin kiivasta keskustelua käyty ja erimielisyyttä koettu, turpaanantokilpailua olisi tuskin vältetty. Ainakin studion ulkopuolella olisivat nyrkit heiluneet ja näin olisi sopuratkaisu väännetty. Toivottavasti naiset selvisivät kotiinsa tukkalaitteet ja mekot kunnossa. Aiheena oli tietenkin hallituksen leikkaukset, jotka kohdistuvat varhaiskasvatukseen. Tuo sanahirviö kalskahtaa ihan vanhan miehen sielussa asti.

Perhana, jos meidän kansamme hyvinvointi ei parane ja ylösajo täältä velka-alhosta onnistu  ilman lasten pedagogista (osaankohan edes oikein kirjoittaa) kasvatusta jo alle kaksi-vuotiaana, minun puolestani tällainen kansa joutaa näivettyä ja häipyä maapallolta sinne mistä on tullutkin, vaikka sinne alkuräjähdykseen asti. Yksi nuorista äideistä uskalsi puolustaa kannattaamaani lapsen edun mukaista kasvamista, siis ei kasvattamista! Ymmärrän ilman muuta ongelmaperheet, joille päivähoito on parempi vaihtoehto kuin täysi kaaos kotona.   Varmasti monessa tapauksessa olisi hyväksi, jos viisaat ja lisääntymiskykyiset nuoret vanhemmat miettisivät ennen lapsen tai useamman tekemistä ja hankkimista, onko heistä ollenkaan vanhemmiksi lapselleen tai useammalle sellaiselle riesalle. Jostakin syystä Luoja ei ole vienyt  näiltä viisailta lisääntymishalua, joiltakin sentään kyvyn, joka sekin on nykyään korjattavissa.

Tilanteet muuttuvat ja kaikkea ei voi ennakoida, tiedän, mutta pakkoko on elintason ja rahan perässä juosta, ehkä uraputkenkin häipyessä kauas tulevaisuuteen. Mietitkö sittenkään lasta kiikuttaessasi aamuseitsemältä tarhaan lapsen parasta vai onko omasi tai ehkäpä työpaikkasi etu päällimmäisenä?

En todellakaan halua syyllistää pienten lasten vanhempia! Lapset ovat pieniä vain muutaman vuoden ja kuinka ollakaan, yhtäkkiä huomaat, missä olivatkaan ne meidän pienet silloin ja vietinkö heidän kanssaan tarpeeksi aikaani? Ajat olivat toiset itse omiani seuratessani ja heidän kanssaan töitäkin tehneenä, ei se helppoa ollut! Välillä tehtiin vaimon kanssa molemmat puolikkaita päiviä ja rahapussi huusi tyhjyyttään. Taloremonttikin kesti vuosia, kun me tekijät olimme kolmevuotiaasta alkaen ja muita ammattimiehiä ei ollut vara palkata. Vieläkin on talo pystyssä ja työurat on nyt jo omilta osin taakse jätetty. Jälkikasvuni on ottanut mallin varhaiskasvatuksesta sieltä ikiaikaisesta kanssakasvamisesta kotipiirissä, välillä kerhoissa käyden jne, minun mielestäni hyvä niin.

Nuoret tulevat vanhemmat, tehkää hyviä päätöksiä miettiessänne missä ja miten mahdolliset lapsenne kasvavat vai annatteko heidät vieraisiin käsiin pedagoogisesti oikein kasvatettaviksi.